Suklaapossu

Kostea mokka-kahvikakku

Kostea mokka-kahvikakku

Pääsiäinen viuhahti vauhdilla ohi ja huomasin, että samaan aikaan myös Suklaapossun blogissa hujahti 2 000 000 käynnin raja rikki! Vau! On ihana huomata, että blogini on kerännyt näin paljon kävijöitä tämän miltei kolmen vuoden olemassaolonsa aikana. Toivottavasti te kaikki ihanaiset lukijat viihdytte jatkossakin mukana seuraamassa  ja jättämässä kannustavia kommenttejanne. Kiitos teille kaikille 😀

Samalla totean hieman anteeksi pyydellen, että tämän ja edellisen postauksen väli oli pidempi kuin koskaan aiemmin blogin historiassa minkään muun postauksen väli. Syy löytyy siitä, että olen viimeiset viikot uppoutunut valokuvien läpikäymiseen ja vuosittaisten valokuvakirjojen luomiseen alkaen 2009. Huh mikä homma! Ensimmäinen seulontakierros tehty neljältä vuodelta, ja homma jatkuu. Mutta kyllähän leipominen ja bloggaaminen jatkuu! 🙂

Jatketaanpa vaikka tällä helpolla, kostealla ja mokkaisella kahvikakulla. Innostuin uudesta kahvikakkuvuoastani niin paljon, että tein siinä heti sitruunakakun jälkeen myös tämän kakun. Tai itseasiassa kaksikin mokkakakkua. Tapani mukaan kehittelin kakkuohjetta päässäni ja aloin leipomaan. Kaikki ei ”yllättäen” aivan onnistunutkaan, vaan ensimmäinen kakku meni suoraan roskiin. Toinen kakku uhkasi sen sijaan sujahtaa suoraan parempiin suihin..!

Helppo ja nopea kahvikakku ilman vatkaimia

Ensmäisen kakun kohdalla suurin ongelma oli sen paistaminen, joka ei menny aivan putkeen. Uuden uutukaisen silikoninen kahvikakkuvuoan paisto-ominaisuudet olivat hieman erilaiset kuin aiemmin käyttämieni metallisten/pinnoitettujen vuokien. Tikkutesti näytti kakun olevan valmis 50 minuutin kohdalla, mutta kun poistin sitä vuasta, keskustasta alkoi valua raakaa taikinaa. Plääh! Loppujen lopuksi kakun koostumuskin kaipasi hiomista. No, tuosta sisuuntuneena muokkasin ohjetta ja testasin seuraavana päivänä uudestaan. Nyt onnistui, huh huh!

Mehevä kahvikakku mokkakuorrutuksella

Kakusta tuli ihanan pehmoinen, kostea, mehevä, mokkainen.. Eli suorastaan herkkua! Taikina on jälleen tyyliä aineet-vain-nopeasti-sekaisin-ja-paistumaan eli ihan mahdottoman helppo. Ainut havaitsemani vika kakussa oli se, että taikina oli edelleenkin liian pieni tuohon suureen kahvikakkuvuokaan, joten se ei tullut tälläkään kertaa täyteen eikä vuoan koko kauneus näy tässäkään kakussa. Ehkäpä sitten ensi kerralla suuren kahvikakkuhimon iskiessä 🙂

Laiskan leipurin kahvikakku joka valmistuu sekoittamalla aineet keskenään

Mokkaisen kakun päälle tein vielä mokkaisen kuorrutteen. Se oli kyllä piste i:n päällä, nams! Sitä olisi voinut olla kuulemma enemmänkin 🙂

Tai no taisin hieman valehdella tuolla ylempänä, kun kerroin kakun ainoaksi viaksi liian pienen taikinan.. Kakussa oli ulkonäöllisesti vikana myös pinnassa olevan suuret reiät. Pinnasta ei tullut siis aivan niin tasaista, kuin olisin halunnut. Mutta toisaalta eihän tuolla pinnalla niin väliä ole, kun siihen päälle tulee kuitenkin kuorrutus. Ja sitäkin voi halutessaan laittaa vielä ohjetta enemmänkin, jolloin koko pinnan saa kauttaaltaan peitettyä, ja herkusta vieläkin makeamman ja makoisamman 🙂

Tässäpä tämä helppoakin helpompi aineet-vain-sekaisin -kakkuohje 🙂

Mokka-kahvikakku

Isohko kahvikakku (väh. 2 litran vuokaan)

Taikinaan:

175 g leivinmargariinia/voita sulatettuna

2 rkl espressopikakahvijauhetta

0.75 dl vettä

2 dl piimää

2 munaa

3 dl sokeria

6.5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

0.5 tl suolaa

1 rkl vaniljasokeria

Kuorrutus:

40 g voita

1 tl espressiopikakahvijauhetta

2 dl tomusokeria

(nonparelleja)

Ohje:

Tee taikina. Sulata rasva. Sekoita pikakahvijauhe veden joukkoon ja lisää se rasvan joukkoon. Lisää mukaan myös piimä, munat ja sokeri hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kaikki aineet sekaisin nopeasti.

Voitele (silikoninen) kahvikakkuvuoka kevyesti. Lusikoi taikina vuokaan ja tasoita. Paista 160 asteessa noin 1 h 15 minuuttia. Paistoajoissa on uuni- ja vuokakohtaisia eroja, joten kokeile kypsyys pitkällä tikulla heti, kun kakku vaikuttaa olevan kypsä. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku valmis. Anna kakun jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia ennen kumoamista. Peitä hyvin jäähtymisen ajaksi.

Kun kakku on jäähtynyt, tee kuorrutus. Sulata rasva ja liuota joukkoon espressipikakahvijauhe. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja sekoita hyvin. Liruttele kuorrutus kakun päälle. Koristele halutessasi vaikkapa suklaanmakuisilla nonparelleilla.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kostea mokka-kahvikakku

Leena-muori

Aivan ihana kakku! Olet mestari! Kiitos taas kokeiltavasta ohjeesta, Suklaapossu! 🙂

Suklaapossu

Kiitos Leena! 🙂 Nätillä vuoalla saa aikaan nättejä, "mestarillisia" kakkuja 😉 Tuollainen päälle roiskittu kuorrute on musta tosi kiva, koristelee kakun kuin kakun. Ja ole hyvä vaan, toivottavasti maistuu teille vähintään yhtä hyvin kuin meille 😛

Anonyymi

Ei ihme, että kahden miljoonan raja on ylittynyt. Mielestäni blogisi on paras leivontablogi. Ei sinun tarvitse pyydellä anteeksi, jos postauksien väli venähtää. Lukijat varmaan ymmärtävät, että pienten lasten äidillä arkihommissa kuluu aikaa ja ylimääräiseen sitä on kovin vähän. Kaikesta päätellen olet kyllä energinen ihminen.

Suklaapossu

Voi kiitos ihanasta kommentistasi! 😀 Vuorokauden tunnit eivät tosiaan tunnu riittävän läheskään kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Kiinnostuksen kohteet vain näimmä lisääntyvät iän myötä, ja tuntien jakaminen eri juttujen välillä on joskus haasteellista. Rakastan leipomista ja bloggaamista, ja sen takia tunnen hieman syyllisyyttä, kun ne ovat viime aikoina jääneet hieman vähemmälle. Mutta eiköhän niihinkin ehdi taas paneutua, kunhan valokuvajutut ja loput remontit ovat ohi 🙂 Kiitos kannustavista sanoistasi 🙂

Anonyymi

Heippa! Ihanaa, kun laitat näitä helppoja "aineet vain sekaisin" ohjeita jakoon! Kysyisin, että voiko tämän tehdä tavalliseen kakkuvuokaan vai pitääkö se olla silikoninen?

Suklaapossu

Heippa! 🙂 En ole testannut juuri tätä taikinaa muussa kuin tuossa silikonisessa vuoassa, mutta uskon, että se toimii hyvin myös tavallisessa kakkuvuoassa. Paistoaika saattaa tällöin muuttua, ja ainakin itse olen todennut, että tavallisessa vuoassa kypsyminen saattaa olla aika paljon nopeampaakin, kuin silikonisessa. Kun kakku näyttää kypsältä, kokeile ensin painamalla kevyesti sormella sen päältä. Mikäli se tuntuu kiinteältä, testaa kypsyys vielä tikulla keskeltä kakkua. Kivoja leivontahetkiä! 🙂

Taru

Paljon onnea Suklaapossu!!! ♥ Sulla on kyllä aivan ihana blogi! 🙂
Ja onpas ihana kakku, oikein kostean ja mehevän näköinen 🙂

Suklaapossu

Voi kiitos Taru!!! ♥ Me näimmä vietämme vuorotellen näitä "merkkipaaluja" blogin parissa 🙂 Ihanaa puuhaa tämä 🙂 Tuo kakku oli tosi ihanaa. Kuorrutetta vain ensi kerralla vieläkin enemmän, niin slurps! Vähän kuin söisi kosteita mokkapaloja 😛

Riku

Tästä on tullut uusi kahvikakkusuosikkini! Aivan ihanan mehevä ja kaupan päälle tuo helppous. 🙂 Kaapista löytyisi ranskankermaa, mutta ei piimää – mitä luulet onnistuisiko kakku ranskankermalla vai jääkö tuo kakulle ominainen mehevyys pois silloin?

Suklaapossu

Kuullostaa hyvältä. Kun ehdit testailemaan ranskankermalla, niin kuulisin mielelläni lopputuloksen. Kiitos Riku, ihanaa joulunaikaa sinullekin! 🙂

Riku

Kiitos nopeasta vastauksestasi! Ehkä teen tätä jouluksi alkuperäisellä reseptillä, ettei käy huonosti ja testailen sitten myöhemmin. Hyvää joulunaikaa! 🙂

Suklaapossu

Kiva kuulla Riku 🙂 Uskon, että onnistuu raskankermallakin, pienin fiksauksin. Mehevyyskin säilyy hyvin, sillä se on rasvaisempaa kuin piimä. Ainut mitä mietin on se, onko ranskankerma liiankin rasvaista, jolloin lopputulos saattaa kärsiä, ainakin jos korvaa yks yhteen piimän kanssa.. Itse vähentäisin ranskankermaa käytettäessä hieman leivinmargariinin/voin määrää ja lisäisin vastaavan määrän vettä. Riippuen ranskankerman rasvapitoisuudesta, voisi voita vähentää noin 25g. Uskallatko testailla? 🙂

Janika

Voisiko piimää korvata jollain muulla?:)

Suklaapossu

En ole kokeillut, mutta yleensä tällaisissa taikinoissa piimän voi korvata esim. maustamattomalla jogurtilla tai kermaviilillä. Kävisikö jompikumpi noista? 🙂

Janika

Joo. Kyllä varmaan käy.?

Jenna

Moikka!
Sellainen tuli tässä mieleen että säilyykö tämä kuorrute samalla tavalla kuin mokkapaloisss?:) Mietin että tekisin tämän joululahjaksi, mutta kuorrutteen joutuisin tekemään lauantaina kun taas tämä varmaan tarjoiltaisiin sunnuntaina!
Tää kakku on mun uus ihastus vaikka kypsää kakkua en olekkaa vielä maistanut mutta taikina lupailee jo hyvää ❤️❤️❤️ Löysin tämän reseptin tällä viikolla ja tällä hetkellä juuri toinen kakku jo uunissa ? Osaatko muuten sanoa että kärsiikö kakku pakastamisesta?:)

Suklaapossu

Moikka Jenna! 🙂 Juu, se kuorrute on hyvin samantapainen kuin mokkapaloissa ja säilyy samalla tavalla. Eli voit hyvin kuorruttaa kakun jo lauantaina 🙂 En muistaakseni ole pakastanut tätä, mutta uskoisin tuon pohjan säilyvän pakkasessa hyvin. Ja eiköhän se kuorrutekin siellä pysy hyvänä. Kiva että innostuit ohjeesta. Ja jos vain ehdit tulla kertomaan, niin olisi kiva kuulla mitä pidit valmiista kakusta 🙂 Ihanaa Joulunodotusta!

Jenna

Moikka taas!
Eka kakku kohta tuhottuna tosin ilman kuorrutetta 😀 Reseptiä jaettu useammalle ja kakku saannu paljon kehuja 🙂 Tästä tulikin minun lemppari kakku ja nyt jo mietinkin mitä muita paisto muotoja voisi olla <3
Kuorrutetta ei vielä ole pakastettu eikä pakastettua kakkua maistettu mutta tuun kertomaan ne sitten erikseen joulun jälkeen kun herkut kadonneet 🙂
Iloista Joulunaikaa sinulle !

Suklaapossu

Mahtavaa, ihana kuulla Jenna! Oikein iloita ja herkullista Joulunaikaa sinullekin! Palaillaan asiaan Joulun jälkeen 🙂

Anne

Hei!
Tein kakun mutta korvasin piimän purkillisella ranskankermalla ( Lidlin creme fraiche) ja onnistui ihan hyvin! Suosittelen kokeilemaan! Minulla oli tavallinen pinnoitettu vuoka ja pidin uunissa 160 astetta ja n 1 tunti. Mutta sehän voi vaihdella uunin mukaan. Tämä tuli nyt meidän reseptikirjaan ja aikomukseni on kokeilla eri versioita että tuleeko hyvää…myönnettävä on että lisäsin taikinaan pienen määrän marmelaadia jota jäännyt purkin pohjaan mutta oli varmaan sen verran vähän että ei maistunut yhtään. Kiitos ihanasta ja helposta reseptistä!

Suklaapossu

Hei Anne! On aina kiva kuulla muiden leipomisten tuloksia, joten tämäpä oli ihana lukea 🙂 Kiva että ohje toimi myös ranskankermalla. Ja tuo hillolisä ehkä vain mehevöitti taikinaa lisää 🙂 Kiitos sulle 🙂

Anneli

Tuo Kostea mokka.kahvikakku näyttää jä tuntuu niin hyvältä että on pakko kokeilla.
Voisi olla kiva Tapaninpivän kahvipöydässä. Silloin mulla on synttärit.
Olisi jotain uutta tarjottavaa.

Suklaapossu

Suosittelen kokeilemaan! Meillä ainakin tykättiin tästä kovin. Synttärionnea ja ihanaa Joulun odotusta jo näin etukäteen 🙂

Tiina

Hei!
En löytänyt espressopikakahvijauhetta millään ja mietinkin voisiko normaalia pikakahvijauhetta käyttää vai kärsiikö maku? 🙂

Suklaapossu

Hei Tiina! 🙂 Normaali pikakahvijauhe on miedomman makuista kuin espressopikakahvijauhe, mutta uskoisin, että sekin toimii, jos laittaa sitä määrällisesti espressopikakahvijauhetta enemmän 🙂

-Minde-

Heippa
Voiko tavallista suodatinkahvia käyttää?
Kuulostaa niin herkulliselta kakulta tämä, että kokeiluun menee 😊

Suklaapossu

Heippa -Minde- 🙂 Taikinassa olevan espressopikakahvijauheen ja veden voi korvata todella vahvaksi keitetyllä suodatinkahvilla (keitettyä kahvia noin 0.8 dl). Kuorrutteessa sen sijaan korvaaminen on hankalampaa, sillä siihen ei tule rasvan lisäksi muuta nestettä. Kuorrutteen voisi kuitenkin tehdä mokkapalatyyppisesti, jolloin siihen lisättäisiin tuota samaa vahvaa kahvia kuin pohjaankin. Eli tällöin kuorrutteen rasvaa voisi laittaa 30g ja vahvaa kahvia noin 2 tl. Mokan maku saattaa olla hieman miedompi kuin tällä alk.per.ohjeella, mutta silti hyvä 🙂

Sari

Vuosia sitten tein tämän ja oli todella herkullinen. Sittemmin sain keliakia diagnoosin ja kysyisinkin nyt, kuinka tämän saisi muunnettua gluteenittomaksi?

Irina Lisinen

Moi Sari! En ole gluteenittomien leivonnaisten asiantuntija, mutta oman kokemukseni mukaan tämän tyyliset kakut onnistuvat gluteenittomana, jos vehnäjauhot korvaa esim. Semperin FinMix hienolla jauhoseoksella. Osan jauhoista voisi ehkä korvata myös kaurajauhoilla. Jauhojen määrä varmuudeksi kannattaa tarkistaa taikinan tekovaiheessa. Voi olla, että gluteenittomia jauhoja tarvitaan hippasen vähemmän. Ja paistoaika voi olla aavistuksen pidempi. Jos kokeilet, kuulisin mieluusti minkälainen kakusta tuli 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *