Suklaapossu

Kuohkea sitruunakakku

Leipävuokaan kakku

Meidän eiliset Runebergin päivän leipomiset jäivät tänäkin vuonna väliin perheen sairasteluiden ja mun kipeän selkäni takia. Miten voikaan olla, että muutamasta viimeisestä vuodesta ainostaan yksi Runebergin päivä on mennyt terveenä! Noh, sitä se lapsiperheen elämä on, että pöpöjä tarttuu mukaan milloin mistäkin. Ja vielä tähän kaupan päälle oma kroppa jämähtelee normitapaansa milloin sattuu… No mutta vaikka herkuttelemme Runebergin kakun ohjeella tehdyillä tortuilla vasta tulevana viikonloppuna, reilu viikko sitten keittiössämme syntyi tämä kuohkea sitruunakakku. Miedon sitruunainen kakku saa raikkautta sitruunaisesta kuorrutteesta.

Sitruunakahvikakku

Tämä sitruunakakun seuraksi sopii jokin juoma, sillä kakku on sokerikakkumaiseen tapaan ilmava, ja tämän takia ei kovinkaan kostea. Toki tämä on normaalia sokerikakkupohjaa mehevämpi, mutta kaipaa silti mielestäni hieman kostuketta juoman muodossa. Itse kakkua ei kannata kostutella, sillä kosteus jää kakun pintaan, eikä imeydy kakkuun tökityistä rei’istä huolimatta kakun sisään (nimimerkillä kokemusta on). Kakku on parhaimmillaan leipomista seuraavana päivänä, jolloin maut ja kosteus ovat tasaantuneet.

Kuohkea sitruunakakku

Kakku sai alkunsa, kun nuorempi tytöistä (7v) leipoi Leiki leikiten -kirjastastaan Papukaijakakun. Sen koostumus osoittautui todella ihanan sienimäiseksi ja kosteaksi. Yritin samanlaista kakkua kolmeen otteeseen ja ihmettelin joka kerta, miten ihmeessä minä en saa aikaan niin kostean mehevää kakku mitä tyttäreni oli tehnyt. Lopulta tyttö mainitsi, että teki kakun omalla tavallaan ja muun muassa laittoi mukaan myös pari ylimääräistä keltuaista ja vatkasi taikinaa pitkään jauhojen lisäämisen jälkeen. No siinäpä ainakin osasyy meidän kakkujen eroihin. Kakku oli kuitenkin sen verran hyvän makuinen, että vaikka tuo sienimäinen kosteus jäi uupumaan, totesin sen olevan sen verran hyvänmakuinen kakku, että se ansaitsee paikkansa myös blogissa. Sen tuo sienimäisyys jäi kuitenkin kaivertamaan mieltä, että päätin tehdä myös kosteamman ja samalla hieman tiiviimmän version tästä jossain välissä…

Kuohkea sitruunakakku

Tässä kakussa munat ja sokerin vaahdotetaan paksuksi vaahdoksi, mutta perussokerikakkupohjasta poiketen, tässä ohjeessa ei tarvitse sekoitella jauhoja varoen munasokerivaahtoon, vaan ne voi hurauttaa reilusti sähkövatkaimella tai yleiskoneella keskenään sekaisin. Niin ja kakun paistamiseen kannattaa varata kunnolla korkeareunainen vuoka, sillä taikina kohoaa uunissa hyvin.

Sitruunakakku

Noin 10 palaa

Aineet:

4 m-koon munaa

3 dl sokeria

2 dl rapsiöljyä

1 dl sitruunanmehua

4.5 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

0.75 tl suolaa

2 sitruunan raastettu kuori

Päälle:

2.5 dl tomusokeria

1 rkl sitruunanmehua

1 rkl vettä

(sitruunan raastettua kuorta)

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen ja vuoraa n. 27 pituinen leipävuoka leivinpaperilla.

Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää öljy ja vatkaa se munasokerivaahtoon. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhot, sitruunanmehu sekä sitruunan kuoriraaste taikinaan ja hurauta vatkaimella sekaisin. Vatkaa vain sen verran, että aineet ovat hyvin sekoittuneet keskenään. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan.

Paista uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia tai kunnes kypsä. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, laita folio vuoan päälle loppupaiston ajaksi.

Anna kakun jäähtyä vuoassa 15 minuuttia ja poista sen jälkeen leivinpaperin avulla vuoasta. Jäähdytä kakku kokonaan hyvin suojattuna.

Tee kuorrutus sekoittamalla tomusokeriin sitruunanmehu sekä vesi. Valuta kuorrutetta kakun päälle ohuina raitoina. Ripottele pinnalle halutessasi hienoksi raastettua sitruunan kuorta.

Vinkit:

* Voit paistaa kakun myös pyöreässä noin 24 cm korkeareunaisessa vuoassa. Huomaa, että tällöin paistoaika saattaa olla hieman eri, joten tarkkaile tilannetta.

* Jos kuorrute on liian tinttua levitettäväksi, lisää vettä muutama tippa kerrallaan. Jos kuorrute on liian löysää ja valuu aivan liikaa, sekoita joukkoon lisää tomusokeria.

* Jäähtyä ja säilytä kakku hyvin esimerkiksi kelmulla suojattua, jotta se ei kuivu suottas.

* Varo paistamasta kakkua liikaa, sillä liika paistaminen kuivattaa kakkua. Kokeile kypsyys heti, kun kakku kakku tuntuu keskeltä kevyesti koitettuna kiinteältä.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kuohkea sitruunakakku

Assi

Kokeile käyttää öljynä sitruunalla maustettua öljyä, saat lisämakua.
Porkkanakakussa ko. öljy on erinomaista, muita mausteita ei tarvita, esim. kaneli vain pilaa maun (ystävätär pilasi sitruuna – porkkamakakkunsa kanelilla)
Keiju sitruunaöljyä löytyy parhaista kaupoista.

Suklaapossu

Hyvä idea, kiitos Assi vinkistä! 🙂

Aijo

Vielä parempi maku mielestäni tulee, kun käyttää rasvana (juoksevaa) Oivariinia, se ei maistu öljylle. Sitruunan makua saa lisää kuoriraasteella.

Suklaapossu

Tämä kuullostaa myös kokeilemisen arvoiselta idealta, kiitos Aijo 🙂

Vastaa käyttäjälle AssiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *