Suklaapossu

Limettipiirakka

Pari limettiä ja purkillinen ranskankermaa pyöriskeli nurkissa.. Halusin tehdä niistä sitruunapiirakkamaisen piirakan. Tästä tuli mielestäni erittäin hyvä. Kirpeähkö limetti makeassa piirakassa, nams!

Täytettä tehdessäni tyypillinen tuurini näyttäytyi taas. Juuri kun olin saanut täytteen liki valmiiksi, rikoin vielä toisen munan suoraan täytekulhoon ja muna olikin täysin mätä! Onneksi olin jättänyt toisen limetin vielä käyttämättä, joten sain tehtyä täytteen uudestaan. Samalla valitettavasti tuhoutui piirakan kanssa tarjottavaksi suunnittelemani loppupurkki ranskankermaa. Piirakka kuitenkin maistui ihanalta myös ilman lisukkeita! Piirakka oli maultaan lempeän kirpeä ja limetti maistui mukavan miedosti. Täytteeseen olisi toki hyvin sopinut toinenkin lime!

Piirakka n. 18 cm vuokaan.

Pohja:

50 g voita

0.25 dl sokeria

1.5 dl vehnäjauhoja

1 mm suolaa

1 rkl vettä

limen kuori raastettuna

Täyte:

1 dl ranskankermaa

1-2 = n.0.4-0.75 dl limetin mehu
1 dl sokeria (toisen limetin kanssa hieman enemmän)

0.5 rkl vehnäjauhoja

2 munaa

Pintaan ennen tarjoilua:

Tomusokeria

 

Ohje:

Tee pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi huoneenlämpöinen voi joukkoon, kunnes seos on murumaista. Sekoita joukkoon vesi. Laita taikinapallo jääkaappiin n. puoleksi tunniksi tai pakkaseen 10 minuutiksi. Kaulitse taikinasta hieman piirakkavuokaa isompi ympyrä ja nosta kaulimen avulla vuoan päälle. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Alenna uunin lämpö 150 asteeseen. Tee täyte sekoittamalla aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 150 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes piirakka kokonaan hyytynyt.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Limettipiirakka

Taru

Ihana piirakka, näyttää mehevältä 🙂 mutta ihan hirveä epäonni… minä kanssa aina koettelen onneani ja rikon munat suoraan taikinoihin ym Ikinä ei ole mätää munaa tullut vastaan (koputuksia puuhun!) ja toivotaan ettei tulekaan. Olen kyllä veljen vaimolta saanut varoituksia että aina lasiin hajotetaan munat! Toteutus ei vaan onnistu 😀

Sitten on pitänyt kysyä sulta yhtä asiaa, kun huomasin joku päivä että toi sun blogin "aloituskuva" on siirtynyt keskelle, miten ihmeessä onnistuit siinä??? Itsellä se on siellä vasemmassa laidassa, enkä saa mihinkään sitä vaikka kuinka oon hakenut paikkaa josta tuota saisi liikuteltua… Olisin kovin kiitollinen jos pystyisit auttamaan 🙂

Suklaapossu

Testasin nyt vielä uudestaan itsekin kuvan siirtämistä niin, että tein väliaikaisesti samanlaisen sivun kuin sinulla eli lisäsin vasemmallekin juttuja. Huomasin, että se kuva liikkuu väkisinkin aina vasemman reunuksen kanssa samaan kohtaan. Saakohan sen kuvan "irtoamaan" yhteistyöstä vasemman laidan kanssa vai pitääköhän muuttaa koko kuvan kokoa ja leveyttä.. No mutta tuollainen kuvakollaasi varmaan ratkaisisi tilanteen. Ja tulee olemaan varmaan tosi hiano! 🙂

Taru

Toivottavasti ei ikinä tule vastaan mätiä munia… :/
Mulla oli joskus ennen ihan erilainen blogi ja tuossa joku kerta istuin, tutkin ja muokkasin kaiken mieleisekseni! 🙂 Nyt on muuten kaikki niinkuin haluan paitsi tuo kuva. Mun blogin leveys on 1350 pikseliä ja vasen laita 230 pikseliä ja oikea 230 pikseliä. Kokeilin tuota sun koko blogin leveyttä niin mun blogi kapeni ihan pieneksi 😀 Kuvakin kyllä siirtyi hiukan keskemmälle, mutta muu blogi oli ihan hassu. Mutta tässä vaikuttaa paljon varmaan sekin ettei sulla ole tuolla vasemmalla mitään. No mutta joskus kun hommaan jonkun kuvankäsittely ohjelman, niin teen vaikka jonkun kivan kuvakollaasin joka on juuri sopiva tuohon blogin alkuun. Olkoon kuva vinossa siihen asti ;D

Suklaapossu

Kiitos Taru! Mehevää tämä olikin, juuri ihanan kosteaa! 🙂

Itsekin olen tähän mennessä koettanut onneani munien kanssa rikkomalla ne suoraan kulhoon eikä koskaan aiemmin ole kohdalle osunut tällaista. Olen usein miettinyt tunnistaisinko edes mätää munaa, mutta sen tosiaan tunnistaa! Huh, keittiö haisi tuon jälkeen vielä pitkään mädäntyneelle munalle! 😐

Muuttelin tuossa jokin aika sitten sivun leveyksiä. Vasemmasta valikosta Malli -> Mukauta -> Säädä leveyksiä. Laitoin koko blogin leveydeksi 1060 pikseliä ja oikean sivupalkin 290 pikselin leveydeksi. Jälkimmäinen tosin ei taida vaikuttaa aloituskuvan paikkaan. Toivottavasti onnistut! Itselläni blogin säädöt vielä hakevat paikkaansa ja jossain vaiheessa luultavasti muokkaan koko värimaailmankin uusiksi. Sitten kun löytyy enemmän aikaa asiaan perehtymiseen..

Anonyymi

Oi vitsi tämä vaikuttaa hyvältä ja sinulla on aivan ihanablogi!! Ensi viikonlopuksi pitäisi leipoa parhaalle ystävälle jotain ei suklaista ja tämä ohje näyttää aivan täydelliseltä siihen tarkoitukseen! Mietin vain, että mikä sopisi piirakan lisukkeeksi, onko paras vaihtoehto tuo ranskankerma, vai onko muitakin vaihtoehtoja? 🙂

Suklaapossu

Kiitos paljon kehuista Anonyymi 🙂

Tämä piirakka oli kyllä mielestäni hyvää 🙂 Itse laitoin täytteeseen vain yhden limen. Limen maku oli mukavan lempeä eikä se tuolloin kaivannut mitään lisukkeita. Tilanne olisi varmaan ollut toinen, jos täytteessä olisi ollut toinenkin lime. Uskoisin, että tuolloin jokin lisuke olisi sopinut taittamaan voimakkaampaa limen makua.

Valitettavasti en päässyt maistamaan kuinka hyvin ranskankerma olisi sopisi yhteen piirakan kanssa, mutta uskoisin sen sopivan piirakkaan mainiosti. Ranskankermaa voisi hieman vaikka makeuttaa sekoittamalla joukkoon sokeria (n. 1 rkl). Toinen vähintään yhtä hyvä vaihtoehto olisi tarjota piirakka vaikka kermavaahdon kanssa.

Toivottavasti piirakka onnistuu ja maistuu ystävällesikin! 🙂

Anonyymi

Kiitos paljon vinkeistä!

Kermavaahdon käyttö houkuttelisi, koska ranskankerma ei ole minulle ennestään tuttu leivonnassa, mutta saa nähdä kuinka käy. 🙂

Luulisin, että piiras hemmottelee makunystyröitä, kun on niin hyvä ohje ja herkullisen näköisiä kuvia! 🙂

Suklaapossu

Molemmat varmaan sopivat piirakan kanssa hyvin yhteen 🙂 Tulethan sitten kertomaan miltä piirakka maistui höysteineen 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *