Suklaapossu

Lohihyrrät

Löysin testattavien reseptien kansiostani mielenkiintoisen savulohitäyteohjeen. Kyseissä ohjeessa täyte levitettiin munakasrullan sisään, mutta itse halusin taas käyttää lempitaikinaani eli rahkavoitaikinaa 🙂 Täyteen kanssa kävi lopulta niin, että ostin savulohen valmiiksi, mutta lähes kaikki muut reseptin ainekset olivat kaupasta jostain syystä loppuneet (mm. ruohosipulituorejuusto). Muokkasin siis täytteestä oman version. Näistä tuli todella hyviä!

Nämä suolaiset palat olivat meheviä ja ihanan lohisia. Nämä sopisivat hyvin vaikka juhlapöytään pikkusuolaiseksi tarjottavaksi, sillä maistuivat hyviltä sekä lämpiminä että haaleina.

n.30 kpl

Taikina:

1/2 annosta rahkavoitaikinaa suolalisällä

Täyte:

300 g lämminsavustettua lohta

100 g fetajuustoa murusteltuna

200 g valkosipulituorejuustoa

2 tl sitruunan mehua

2 tl kuivattua tilliä (tai n.0.5 dl tuoretta tilliä silputtuna)

1-2 mm suolaa

Voiteluun:

muna

Ohje:

Tee täyte sekoittamalla kaikki aineet sekaisin.

Tee rahkavoitaikina. Anna sen jähmettyä n. tunti jääkaapissa. Kaulitse taikina n. 20 x 60 cm ohueksi levyksi. Levitä lohitäyte päälle ja rullaa kuten kääretorttua. Leikkaa n. 30 palaksi ja laita pellille tai muffinivuoan koloihin. Voitele munalla ja paista 200 asteessa kiertoilmalla (tai 225 asteessa normilämmöllä) n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja poista muffinivuoan koloista (jos käytit sellaisia). Nämä pysyivät hyvin kiinni ilman vuokaakin, kunhan kääräisi rullan hännän rullan alle ennen pellille laittoa.

 

 

 

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lohihyrrät

Taru

Ihania! Söisin kaikki, muille ei jäis yhtään ;D

Suklaapossu

Heh, kiitos 😀 Nämä olivat kyllä tosi hyviä! Oon tehnyt tosi paljon tällaisia hyrriä, eri täytteillä vaan. Pepperoni-aura ja kinkku-paprika-täytteet on kans tosi ihania. Pitäisi niitäkin tehdä taas pitkästä aikaa 🙂 Jäis sit ehkä muillekin.. 😉

Iituntiltu

Mulle voisit Taru jättää muutaman 😀 Täytyy muistaa nämä, kun seuraavan kerran on juhlia. Appiukkoni kiljuisi riemusta, jos hälle tekisin tällaisia. Ja kelpaisi kyllä mullekin!

Olen kyllä iloinen, että blogisi löysin! Täältä löytyy niin valtavasti kaikkea hyvää 🙂

Suklaapossu

Jättäkää muillekin! 😀 Kiitos Iituntiltu! Ihana kuulla 🙂 Tosi hienoa jos blogistani ja resepteistäni on iloa muillekin! 🙂

Katri

Näyttää tosi hyviltä, tällaista ohjetta olen kaivannut. 🙂

Suklaapossu

Hyviä olivatkin 😀 Jos haluaa, ohjetta voi helposti muokata esim. vaihtamalla tuorejuuston toisenlaiseen. Ja lisäksi nämä olivat helppoja ja nopeita tehdä.

Vastaa käyttäjälle TaruPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *