Suklaapossu

Loppuvuoden 2014 suosituimmat reseptit

Nyt kun vuosi on lopuillaan, on hyvä hetki suunnata katse hetkeksi vuoteen 2014.

Suklaapossun-blogin kirjoittajan vuosi oli täynnä tapahtumia, joista en osannut haaveillakaan vielä vuosi sitten.

Vuoden alkupuolella aikaa leipomiseen oli nykyistä enemmän ja ehdin osallistumaan pariin leivonta-aiheiseen kilpailuunkin (leivontafoorumin haasteeseen ja kääretorttukisaan, jossa oli palkintona ihana suklaakiekko ja -höylä). Molemmista tuli palkintosija.

Syksyllä Blogin reviiri hieman laajeni ja avasin blogille Facebook-tilin. Suklaapossu-blogi pääsi myös mukaan aivan mahtavaan porukkaan eli Blogirinkiin. Ensimmäisessä blogiringin kamppanjassa oli vuorossa Del Monten ananakset. Kampanjassa kävi todellinen tuuri ja Suklaapossu-blogin ohje kuvineen onnistui pääsemään samantein Iltasanomiin Pina Colada-juustokakulla 🙂

Blogin 500 000 käynnin raja sujahti rikki jossain syyskuun kieppeillä eli vuoden ja n. 4 kk bloggaamisen jälkeen ja tällä hetkellä käyntejä on huimasti enemmän. KIITOS kaikille ihanille kävijöille tästä! KIITOS myös kaikille kommenttinsa jättäneille ja yhteistyökumppaneille. Kommentit ovat todella tärkeitä ja luen niitä aina mielelläni. Kommentit kehittävät niin blogia, bloggaajaa kuin ohjeitakin 🙂

Syksy toi tullessaan päivän rutiinien uudelleen järjestämistä, joiden rytmiin yritän edelleen mukauttaa muun elämän. Leivontaan jää entistä vähemmän aikaa, mutta kyllä leipominen ja blogin pitäminen jatkuu silti jatkossakin 🙂

Kokosin tähän postaukseen vuoden 2014 aikana tehdyt ohjeet, joita on viimeisen puolen vuoden aikana eniten katseltu. Joukossa on monta omaakin lempiohjettani. Kärkikaksikossa ovat omat suosikkini suklaakakkupohja ja suklaahippukeksit. Myös sijalle 8 päätynyt juustokakku pyörii edelleen mielessä ja on jälleen kokeilulistalla. 

1. Mielettömän mehevä suklaakakkupohjaTämä on edelleen lempipohjani. Käytän tätä nykyään melkein missä kakussa vain. Sama taikina taipuu mahtavasti myös muffineihin ja kahvikakkuihin, mmm!

2. Sitkeät isot suklaahippukeksitNämä suklaahippukeksit ovat myös omalla lempilistallani kärjessä. Ne muistuttavat huomattavan paljon Subwayn sitkeitä suklaakeksejä, nam!

 

3. Puolukka-valkosuklaajuustokakku

4. Tosi maukas kasvispiirakka

 

5. Itsetehty vaniljakreemi ja omenapiirakka kauramurupäällisellä

6. Wiener nougat

7. Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku

8. Vadelma-suklaakakku

9. Pellillinen marjapiirakkaa

 

10. Punaherukkapiirakka kermaviilipäällisellä

Oikein ihanaa Uuden Vuoden aattoa ja mahtavaa ja leivontarikasta ja herkullista vuotta 2015 kaikille! 🙂

 

Tässä vielä pieni katsaus vuoteen 2015 muutaman kuvan kera:


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Loppuvuoden 2014 suosituimmat reseptit

Sirpa

Kiitos itsellesi blogista 🙂 monta herkullista ohjetta löytynyt täältä. Tuo suklaakakkupohja vaatii vielä reeniä iteltäni, ei ihan onnistunut viimeksi.
paljon intoa ja onnistumisia leivontaan ja muuhunkin vuodelle 2015!

Suklaapossu

Paistoajat ovat tosiaan uunikohtaisia ja vuoan materiaalikin vaikuttaa paistoaikaan. Välillä on itselläkin ollut aikamoista salapoliisin työtä muutamien ohjeiden kohdalla löytää se oikea paistoaika (erityisesti kahvikakut kuivuu aina annetussa ajassa, siksi kokeilenkin kypsyyden jo melkein 15 min. ennen paistoajan umpeutumista, heti kun kakku tuntuu sormellä koitettuna kiinteältä). Kokeilepas ensi kerralla kypsyy ajoissa ja ota kakku pois heti, kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Kypsynyttä taikinahöttöä saattaa hieman tarttua, mutta ihan raakaa taikinaa ei saisi. Peukkuja onnistumiseen 🙂

Sirpa

Varmaankin paistan liikoja. Se tuntuu olevan kompastuskivi monessa leivonnaisessa :/

Suklaapossu

Kiitos Sirpa, kiva kuulla 🙂 Harmin homma, ettei suklaakakkupohja onnistunut. Mitenköhän se meni mönkään? Toivottavasti ensi kerralla onnistuu paremmin 🙂

Leipoo sukkasillaan

Sinulla on aivan ihania reseptejä, kuvia ja blogisi on mielettömän inspiroiva! Toivotan sinulle onnea ja kaikkea mahdollista hyvää uudelle vuodella 2015 🙂

Suklaapossu

Voi kiitos 🙂 Ihana "kuulla", siis lukea tuollaisia sanoja 🙂 Olen myös käynyt sinun blogissasi ja voi mitä herkkuja siellä on. Toivottavasti viihdyt blogin parissa jatkossakin 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *