Suklaapossu

Makean kirpeä raparperi-piirakka marengilla / Key Lime tyyppinen raparipiirakka

Joskus aiemminkin taisin mainita, että parhaimmat leivonnaiset syntyvät aivan sattumalta. Niin kävi myös tällä kertaa. Pakkanen oli vielä muutama viikko sitten pullollaan raparperinpaloja ja suunnittelin käyttäväni niitä puurojen lisäksi myös leivontaan. Muutaman päivän suunnittelun jälkeen päähäni pälkähti tehdä siitä Key Lime -tyyppistä piirakkaa, jossa on kirpeähkö täyte ja päällä suussasulavaa, makeaa marenkia.

Kokeilu oli todella onnistunut, sillä jopa raparperivastainen mieheni piti piirakasta ja otti sitä reilun palan lisää. Mutta eipä kirpeähkö raparperitäyte marenkipäällisellä voi kovin huono yhdistelmä ollakaan 🙂

 

 

Harjoittelin samalla italialaisen marengin tekemistä. Tein marenkia pariin satsia Tuohon päälliseen meni valkuaisia pari enemmän mitä täytteeseen keltuaisia. Mutta kyllä tuolla neljällä valkuaisellakin tehty marenki olisi riittänyt tuohon päälle tuomaan makeutta.

Piirakka on ihanan helppo tehdä. Vaikein osuus tässä taitaa olla tuo italialaisen marengin tekeminen, mutta sitäkään ei kannata pelätä, sillä sekin onnistuu helposti sokerilämpömittaria käyttämällä. Täytettä varten tarvitaan ainoastaan kolmea ainetta, kuten päälliseenkin ja pohjan aineet vain sekoitetaan nopeasti keskenään. Yksinkertaista ja herkullista 🙂

Makean kirpeä raparperi-piirakka marengilla

n. 23 cm irtopohjavuokaan

Pohja:

1 dl juoksevaa margariinia

2.25 dl vehnäjauhoja

1 dl pika-kaurahiutaleita

0.5 dl fariinisokeria

0.5 tl leivinjauhetta

Täyte:

500 g (n. 9 dl) raparperin paloja tai n. 375 g raparperisosetta

1 prk keittämätöntä kondensoitua maitoa

4 keltuaista

Päällinen:

6 valkuaista

330 g (n. 3.5 dl) sokeria

0.75 dl vettä

Ohje:

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sekoita pohjan aineet sekaisin. Älä vaivaa. Levitä taikina irtopohjavuoan pohjalle. Esipaista 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Keitä raparperinpaloja kattilassa, kunnes ne mössääntyvät täysin. Jos raparperisose on kovin vetisen oloista, keitä sitä jonkin aikaa kasaan. Raparpereista haihtuu keittämisen aikana vettä ja valmista sosetta pitäisi tulla n. 3.75 dl. Anna raparperisoseen jäähtyä. Sekoita kondensoitu maito raparperisoseeseen. Lisää munan keltuaiset, sekoita hyvin, mutta älä vatkaa, jotta täytteeseen ei suotta tule ilmakuplia. Voitele irtopohjavuoan reunat kevyesti. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Jatka paistamista n. 25 minuuttia, kunnes täyte on asettunut.

Tee päälle italialainen marenki. Laita sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna seosta. Älä kuitenkaan sekoita sitä. Tähtää 118-120 asteeseen. Kun sokeri alkaa sulaa, sivele reunoja veteen kastetun sudin avulla poistaaksesi sokerikiteet. Kun sokeriliemi on n. 100 asteinen, ala vatkaamaan valkuaisia. Kun sokeri on 118-120 asteista, kaada se heti ohuena nauhana valkuaisten joukkoon samalla valkuaisia hitaasti vatkaten. Jatka vatkaamista täydellä teholla kunnes marenki jäähtyy kokonaan (n. 10 minuuttia). Pursota tai levitä päällinen kakun päälle.

Vinkki:

* Voit käyttää myös valmista, sokeroimatonta raparperisosetta. Raparpereista haihtuu keittämisen yhteydessä paljon nestettä, sen vuoksi soseen ja raparperin palojen määrät ovat eri.

* Maistele täytettä ennen vuokaan laittamista. Sen saa olla hieman kirpeä. Voit säätää kirpeyttä raparperisoseen määrällä. Älä kuitenkaan muuta soseen määrää kovin paljon, sillä se vaikuttaa täytteen koostumukseen.

* Voit nopeuttaa raparperisoseen jäähtymistä laittamalla kattilan vesialtaaseen, jossa on muutama sentti kylmää vettä pohjalla.

 

 

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Makean kirpeä raparperi-piirakka marengilla / Key Lime tyyppinen raparipiirakka

Sinikka

Herkullista! Tätä täytyy kyllä tehdä, kun pakkasessa on vielä iso kasa raparperia ja marenki kruunaa kyllä koko komeuden!

Suklaapossu

Kiitos, sitä tämä olikin 🙂 Kannattaa ehdottomasti kokeilla, mikäli vain pitää makean kirpeistä leivonnaisista 🙂

Katri

Näyttää herkulliselta ja todella kauniisti tuo marenki pursotettu. 🙂

Suklaapossu

Kiitos Katri 🙂 Harjoittelin samalla tuollaisen helpon ruusupursotuksen tekemistä. Vaikka eipä se aivan niin helppoa ollutkaan pursotella, mitä olisin luullut. "Hännät" tuppasivat menemään miten sattuu. Mutta ihan kivan näköinen siitä silti tuli 🙂

Hanna-Mari / Leipomo

Herkullisen näköistä piirakkaa, hyvä idea tehdä raparpeista 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Raparperi kaipaa rinnalleen jotain makeaa, niin tässä piirakassa ne kaksi yhdistyy tosi kätevästi. Aitoa Lime Key -piirakkaa en olekaan vielä koittanut, sitäkin pitää jossain vaiheessa testailla. Sekin on taatusti aivan ihana kirpeän ja makean yhdistelmä 🙂

Tita

Tämä onkin kiva respti! Kuulostaa ihanalta. Minulla ei ole pakastimessa raparperia, mutta viimeistään raparperiaikaan pitää tätä kokeilla. Otanpa siis pienen muistivihkoni esiin ja kirjoitan ylös mistä tämän reseptin uudelleen löydän 🙂

Suklaapossu

Ihanaa oli 🙂 Multa löytyy raparperia pakkasesta vieläkin vaikka millä mitalla. Saas nähdä mihin keksin upottaa ne ennen uutta raparperikautta, joka lähestyy huimaa vauhtia. Testailepas ihmeessä tätä piiirakkaa! Tekis mieli pistää sulle postiin pari raparperirasiallista, niin pääsisit testailemaan tätä jo mahdollisimman pian 😉

Anonyymi

En omista sokerilämpömittaria, niin miten se marenki kantsis tehä?:) -Emma

Suklaapossu

Marengin voi tehdä myös vatkaamalla valkuaisia sokerin kanssa kuumassa vesihauteessa, kunnes sokeri sulaa ja marenki saavuttaa n. 60 asteen lämpötilan. Valkuaiset kypsyvät tuona aikana ja marenkia voi käyttää samalla tavalla kakun päälle. Itse en kylläkään ole tuota keinoa kokeillut, mutta monesta blogista löytyy hyvänoloisia ohjeita mm. täältä Siken blogista http://blogit.iltasanomat.fi/liv/2013/07/12/marenki/

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *