Suklaapossu

Mansikka-banaanijäätelö ilman jäätelökonetta ja lisättyä sokeria

Mansikka-banaanijäätelö ilman jäätelökonetta syntyy helposti

Ihanaa, millaiset kelit meillä täällä Suomessa nyt onkaan! Helteiden takia myös jäätelöhimo on noussut kovaksi. Lapset pyytävät vähän väliä, pitkin päivää jäätelöä viilennykseksi. Ja kyllähän sitä itsekin tekee aikatavalla mieli. Mein pöydällä nökötti eilen muutama hyvin kypsynyt, mustapilkullinen banaani, joista sain loistavan idean. Banaanit päätyivät illalla pilkottuna pakkaseen ja heti aamusta ilman jäätelökonetta valmistuva yhden aineen banaanijäätelö sai joukkoonsa mansikoita. Aijettä kuinka hyvää tästä tuli. Kylmää ja raikasta. Juuri ihanaa näille helteille. Nyt tiedän myös sen, mitä tarjoan seuraavaksi lapsille, kun he kinuavat jätskiä tai kun on helteisen päivän välipala-aika. Tätä!

Kahden aineen jäätelö maistuu lapsille ja on jopa hyvä välipala

Pelkästään mansikoista ja banaanista valmistuva jäätelö on siis myös terveellinen. Jäätelössä ei ole lainkaan lisättyä sokeria, vaan makeus tulee hyvin kypsyneistä banaanista ja kotimaisista mansikoista.

Jäätelö ilman lisäsokeria, jäätelökonetta ja kananmunaa

Jäätelö kannattaa tehdä valmiiksi vasta juuri hieman ennen syömistä, sillä se sulaa melko nopsaan. Jäätelön kuvaaminen olikin tämän vuoksi aika taiteilua, ja mulla meinasi tulla kuvaamisen kanssa hoppu. Jäätelö alkoi sulaa kipossa sellaista vauhtia, ettei kuviin meinannut saada enää tallennettua sen oikeaa koostumusta. Sen siitä saa, kun ei osaa/jaksa/taidot riitä kuvausolosuhteiden suunnittelemiseen tarpeeksi pitkälle ja joutuu säätämään valotusten ja muiden tilpehöörien kanssa, jotta jätski tallentuisi edes suunnilleen sen näköisenä kuin se on. Mutta eiköhän näistä jotenkin saa selvää. Mutta suosittelen joka tapauksessa ehdottomasti testaamaan itse tätä terveellistä, helppoa ja herkullista jäätelöä!

Mansikka-banaanijäätelö ilman jäätelökonetta, kananmunaa ja lisättyä sokeria

1 jättikokoinen annos tai 2 normaalikokoista annosta tai 3 pientä annosta

Aineet:

2 keskikokoista, hyvin kypsynyttä banaania

n. 1.5-2 dl mansikoita

(Tarvittaessa tilkka maitoa, mehua, vettä…)

Ohje:

Kuori banaanit ja pilko pienemmiksi paloiks ja laita pakkaseen jäätymään muutamaksi tunniksi esim. lautasen päälle. Jos käytät tuoreita mansikoita, laita myös ne pakkaseen.

Terveellinen jäätelö syntyy ilman lisättyä sokeria vain mansikasta ja banaanista

Nosta jäätyneet banaanin siivut ja mansikat huoneenlämpöön 10 minuuttia ennen jäätelön tekemistä. Laita ne tehosekoittimeen (tai muuhun laitteeseen, jolla saat hurautettua aineet tarpeeksi soseeksi) ja hurauta soseeksi. Jos palat nousevat tehosekoittimen kulhon reunoille, painele reunoille nousseet palat takaisin tehosekoittimen pohjalle. Pieni tilkka mehua/maitoa/vettä auttaa soseutumisessa, mutta ilmankin pärjää.

Lusikoita jäätelö kulhoihin ja nauti samantein.

Vinkki:

* Jäätelö on maultaan melko banaanivoittoinen. Mansikoita ei kuitenkaan kannata lisätä ylenmäärin suhteessa banaaniin, sillä rakenteesta tulee tällöin enemmänkin sorbettimainen. Tosin, kyllä sellainenkin varmaan on hyvää 🙂

Helppo ja nopea mansikka-banaanijäätelö on kesän hitti

 

Laitoin jo pakkaseen valmiiksi pari uutta banaania pilkottuna, niin saan tehtyä vielä toisenkin satsin jätskiä tänään. Oletko sinä jo kokeillut tämäntyyppistä ilman jäätelökonetta valmistuvaa jätskiä?


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mansikka-banaanijäätelö ilman jäätelökonetta ja lisättyä sokeria

Petra

Mikä ihana idea! Kokeilen tätä heti tänään! <3 Kiitos vinkistä!

Suklaapossu

Ihanaa, että innostuit Petra! Meillä tätä tehtiin jo toistamiseen tämän päivän aikana. Äsken tyttö kavereineen saivat tästä ihanan viilentävän välipalan 🙂 Lisäsin muuten ohjeeseen vaihtoehtoiseksi tavaksi lisätä hieman nestettä, jolloin jäätelömassa muodostuu vieläkin helpommin (testasin tätä jälkimmäisellä kerralla 🙂 ).

Anonyymi

Pari lusikallista leivontakaakaota banaanin sekaan ja lopputuloksena herkullinen suklainen nicecream. Hiukan avocadoa kun lisää niin lopputulos on vielä kermaisempi. Mustikka & banaani ja mausteeksi hiukan kardemummaa, herkullista. Ainoa ongelma on ettei kaupasta tahdo löytyä riittävän kypsiä banaaneja, joutuu odottelemaan mustumista. 😀

Suklaapossu

Herkullisen kuulloisia variaatioita! Mustikka+kardemumma tuo luultavammin tähän hieman mustikkapiirakkafiilistä 😛 Meillä ostetaan tällä hetkellä aina reilusti yli tarpeen banaaneja. Ne mitä ei ehditä ennen mustumista, päätyvät pakkaseen odottamaan jätskivuoroa 😛

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *