Suklaapossu

Mansikkainen punaherukka-valkosuklaakakku

Hyvää äitienpäivän iltaa!! Meillä äitienpäivään kuului leivontaa ja pihatöitä. Aamun aloitin leipomalla mutakakun ja keksejä (nams) ja niiden jälkeen pääsin polttelemaan risuja ja kääntämään kasvimaan kylvöjä varten. Aamuisista leivonnaisista vielä lisää alkavalla viikolla.

Äitienpäivähän tarkoittaa sitä, että kesä lähestyy kohisten ja uusi marjakausi sitä myöten. Pakkasesta löytyi vielä viime vuoden punaherukoita. Koska mansikat sopivat mainiosti punaherukoiden seuraksi ja niitäkin löytyi, halusin loihtia niistä pienen kakun äitienpäivän kunniaksi. Täytteestä halusin kirpeähkön, mutta pohjasta makean. Tein aiemmin testimielessä valkosuklaisen juustokakkupohjan ja päätin käyttää sitä tähän. Itse tein kakusta pienen (16 cm vuokaan), mutta ohje on normaalikokoiseen eli 22-24 cm kakkuun. Esikoinenkin pääsi koristelupuuhiin ja pääsi asettelemaan reunamansikat paikoilleen 🙂

Täyte oli ihanan pirteä, ei liian kirpeä eikä liian makeakaan. Pohjaan en kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen. Maku oli hyvä ja sopi hyvin kirpeähköön täytteeseen, mutta se jäi liian kuivakaksi. Muokkailen ohjetta vielä jossain vaiheessa ja laitan sen vasta sitten tänne.

Pohja: Valkosuklainen juustokakun pohja

Kostutukseen: 0.5 dl maitoa

 

Täyte:

2.5 dl flora Vanillla

200 g valkosuklaata sulatettuna

200 g maustamatonta tuorejuustoa

240 g (= 6 dl) punaherukoita

120g (= 2dl) mansikoita

3 tl liivatejauhetta + 3 rkl sitruunan mehua 1 rkl sokeria (oman maun mukaan)

2 rkl vaniljasokeri

Päälle ja reunoille: Pinnalla kuivattuja karpaloita Reunoilla mansikka-karkkeja

Ohje:

Tee kakkupohja erillisen ohjeen mukaan. Kostuta jäähtyneenä.

Hurauta punaherukat ja mansikat sauvasekoittimella soseeksi. Liuota täytteen liivatejauhe sitruunamehuun ja kuumenna seosta kunnes liivatejauhe sulaa. Sulata suklaa. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi. Lisää vaahtoon tuorejuusto, vaniljasokeri, ja marjaseos. Sekoita joukkoon vielä sulatettu valkosuklaa ja liivateseos ohueana nauhana kaataen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa.Koristele vaikka kuivatuilla karpaloilla ja mansikkakarkeilla..


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mansikkainen punaherukka-valkosuklaakakku

Taru

Moi! Sulla on täällä blogissa vaikka mitä! 😉 Ihanan kuuloinen tämäkin kakku 🙂 Blogilistaa en löytänyt. Terv.Taru

Suklaapossu

Hei! Kiitos! Ja nyt onnistuin saamaan blogilistan näkyville tännekin! 🙂

Vastaa käyttäjälle TaruPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *