Suklaapossu

Mantelikrokantti

Innostuin Daim-suklaafudgen jälkeen kokeilemaan Daim-patukoista tuttua mantelikrokanttia (vai sanotaanko sitä krokantiksi. No tarkoitan sitä kovaa ja rapea mantelikerrosta 🙂 ). Olen jo aiemmin tehnyt tämäntapaisella mantelikrokanttiohjeella itsetehtyä Daimia. Ja sekös vasta on hyvää! 🙂

Muokkasin hieman ohjetta ja kokeilin samalla etsiä sopivan lämpötilan, jossa krokantti on rapeaa ja sopivasti lohkeilevaa. Ei kannata pelästyä lämpömittarin käyttöä, sillä massa onnistuu myös ilman sitä. Tärkeintä on vain seurata, miten massa irtoaa kattilan reunoilta ja pohjasta. Kun se irtoaa selvästi, on massa valmista. Lämpötila on tällöin n. 125 astetta. Mutta tosiaan ilman mittariakin pärjää mainiosti.

Valmis krokantti on ihanan rapeaa, mutta hienoisesti hampaisiin tarttuvaa. Hyvinkin samanlaista Daimista tutun rapean osan kanssa.

Itse rouhin osan tästä kovettuneesta massasta helpon suklaafudgen joukkoon ajatuksena saada edes hieman Daim-suklaafudgea muistuttava makumaailma. Aivan identtistä ei tullut, mutta hyvää oli sekin sekä omasta että muiden maistajien mielestä. Ohje tuohon fudgeen tulossa hieman myöhemmin 🙂

Mantelikrokantti

Aineet:

100 g voita

1 dl tummaa siirappia

2 dl sokeria

2 dl mantelijauhetta

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

 

Ohje:

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sekaan siirappi, sokeri, mantelijauhe ja kaakaojauhe (ylin kuva vasemmalla). Keitä seosta miedolla lämmöllä n. 25-30 min. koko ajan sekoittaen. Massa paksunee pikku hiljaa ja samalla kiehumiskuplat häviävät (toinen kuva otettu hieman paksenneesta, n. 104 asteisesta massasta ja kolmas kuva melkein valmiista). Massa on valmista kun se alkaa irrota kattilan reunoilta ja kattilan pohjalta, kun kattilaa kallistaa (kuva alhaalla oikealla). Jos käytät lämpömittaria, on massa valmista kun mittari näyttää 125 astetta. 

Kaada seos leivinpaperille. Aseta toinen leivinpaperi massan päälle ja kauli ohueksi levyksi. Anna jäähtyä hetki. Poista leivinpaperi kaulitun massan päältä ja annan jäähtyä ja kovettua kokonaa..

Kun massa on kovettunut kunnolla, käsittele sitä käyttötarkoituksen mukaan. Eli leikkaa tai taita haluamasi kokoisiksi paloiksi tai rouhi hienoksi.

Vinkki:
* Jos haluaa jatkojalostaa tätä Daimin tapaiseksi herkuksi, krokanttilevyyn pintaan voi sulatella ja levitellä suklaata ja antaa sen jäähtyä. Krokanttia voi käyttää myös sellaisenaan vaikkapa jäätelössä tai sitä voi rouhia kakun täytteisiin tai jälkiruokien koristeeksi. Tai napostella ihan muuten vaan 🙂 Mutta Daimin ystäville suosittelen ehdottomasti sulatetun suklaalevyn levittämistä tämän päälle. Voi nam kun on herkkua!

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mantelikrokantti

Leipoo sukkasillaan

Oih, tämä näyttää tosi herkullisen rapsakalta :). Uskaltaisiko kokeilla… tuo keittäminen kuulostaa aika vaikealta.. Mutta aivan ihanan oloinen ohje!

Suklaapossu

Ehdottomasti uskaltaa kokeilla!!! Ei ole lainkaan niin vaikeaa, kuin kuvittelisi. Aiemmin olen tehnyt ilman mittaria, mutta nyt halusin testailla, mitä mittari näyttää kun se on valmista. Mutta ilmankin siis onnistuu hyvin. Tuon seoksen paksenemisen huomaa aika helposti. Jos epäilyttää, ettei massa ole vielä valmis, keittelee miedolla vielä 2-3 senkin jälkeen, kun se irtoaa kattilan reunoilta ja pohjalta. Tuo keittoaika on tosi viitteellinen, sillä se riippuu kattilan koosta ja hellan tehosta. Lämpö kannattaa pitää maltillisena (ei siis kuumimmalla), ettei seos pala. Testatessa et kuitenkaan menetä mitään. Nimittäin vaikka keittoaika vahingossa sattuisi jäämään liian lyhyeksi, tulee krokantista rapean sijasta hieman sitkeä, mutta silti aivan mahtavan makuinen! 🙂

MikäänEiOnnistu

Koetin ja en tykkää. Omastani tuli palaneen makuinen :((

Suklaapossu

Harmi, ettei onnistunut. Kuullostaisi siltä, että krokantti pääsi kuumenemaan jopa hieman liikaa, jolloin se pääsi palamaan pohjaan.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *