Suklaapossu

Marengit suolapähkinöillä


Esikoisen nimpparikahveelle leivottujen rapeiden suklaa-kaura-keksien tekemisestä jäi yli pari valkuaista. Koska uuni on valmiiksi lämmin muiden leivonnaisten tekemisestä, ajattelin samantein tehdä valkuaisista vielä marenkia. Kaipasin perusmarenkiin jotain pientä fiksausta ja hetken mietittyäni päähäni juolahti makean ja suolaisen yhdistämisen ihanuus. Tuo makupari toimii useissa leivonnaisissa, joten miksipä ei myös ylimakeissa marengeissa? Marenkien päälle ripotteli siis hieman rouhittuja suolapähkinöitä.

Ehkä tuo marenkien leipomishetki ei ollut enää paras mahdollinen, sillä ensinnäkin unohdin lisätä suolan oikeaan aikaan. Eihän suola olisi ollut edes pakollista, joten sen olisi voinut hyvin jättää pois. Heitin sen kuitenkin liki paniikissa joukkoon vatkaamisen loppupuolella. Mitenköhän tuo mahtoi vaikuttaa rakenteeseen? Makuun se ainakin toi suolaisuutta, ja hyvällä tavalla. Marengin liiallinen makeus taittui jo suolan ansiota.

Lisäksi huomasin puolentoista tunnin paistamisen jälkeen laittaneeni marengin paistumaan liian alhaiseen lämpötilaan. Olin viemässä kuopusta nukkumaan, joten marengit piti saada kiirellä pois. Nostin uunin lämpötilaa ja sain kuin sainkin ne pian pois. Marengit olivat kovia ja rapeita heti jäähdyttyään. Tykkään itse hieman pehmeämmistä versioista, joten peittelin marengit leivinliinalla ja jätin yön yli pöydälle. Seuraavana päivänä ne olivat pehmeytyneet ihanan suussasulaviksi, nami!

Niin ja tuo makean marengin ja suolaisen pähkinän yhdistelmä oli mielestäni todella toimiva. Kannattaa ihmeessä kokeilla! Eikä haittaa vaikka pähkinöitä olisi vaikka enemmänkin..

Marengit suolapähkinöillä

n. 30 pientä

Aineet:

2 valkuaista

1.5 dl tomusokeria

1 maustemitta suolaa

suolapähkinöitä

Ohje:

Vatkaa valkuaisia sen verran, että ne vaahtoavat hieman. Lisää tomusokeri pienissä erin koko ajan voimakkaasti vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes seos paksenee ja huiput jäävät pystyy kun vatkaimet nostaa pois. Lisää lopuksi vielä suola (yleensä suola lisätään vatkaamisen alussa, mutta itse tein tässä järjestyksessä, joten laitan sen nyt ohjeeseenkin niin 🙂 ).

Pursota leivinpaperin päälle pellille marenkikiekuroita. Pilko suolapähkinät melko pieneksi rouheeksi ja ripottele kunkin marenkikasan päälle.

Paista 90 asteessa n. 1.5 h. Nosta lämpötila 120 ja jatka paistamista vielä n. 10 minuuttia. Ota pois uunista ja anna jäähtyä.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Marengit suolapähkinöillä

Taru

Nämä vaikuttaa kyllä hyviltä! 🙂 Itsekin pohdiskelin suolapähkinän sopimista marenkiin, kun tein hasselpähkinämarenkia. Pitäisi kyllä kokeilla myös! Tähänkin varmaan sopisi jos pähkinää rouhisi myös massan joukkoon 😀
http://taikakakut.blogspot.fi/2015/02/hasselpahkinamarenki.html

Suklaapossu

Hei, onpa hyvä idea sekoittaa suolapähkinät suoraan joukkoon! Näihin suolapähkinää tuli aika vähän, kun ripoteltiin vain tuohon päälle, mutta sekoittamalla sitä saisi upotettua enemmänkin! 🙂 Kiitti hyvästä vinkistä. Otin ohjeesi samantein ylös, sen verran hyvä oli blogisi myyntipuhe 🙂

Eve

Hyvä idea! Menee kokeiluun!

Suklaapossu

Lokakuuhun siis! 🙂 Hienoa, että pystyt olemaan sokerittomalla noinkin pitkään. Peukut sulle! 🙂 Myönnän, ettei musta olisi siihen. Ellei sitten olisi ihan täysin pakko 😉

Eve

No mä oon nyt muutaman viikon ilman sokeria, niin en pääse vielä testaamaan. Mut lokakuussa!

Suklaapossu

Kiva kuulla Eve! 🙂 Tulethan vielä kertomaan mitä pidät 🙂

Ansku

Toimisikohan tämä pistaasipähkinöillä? Mitä luulet?

Suklaapossu

Kyllä Ansku, pistaasipähkinöillä toimisi varmaan todella hyvin! Kannattaa ihmeessä kokeilla 😀 Osan pähkinöistä voisi vaikka sekoitella varovasti suoraan marenkimassaan (kuten Tarukin ylempänä kommentoi). Kerrothan, millaisia tuli 🙂

Vastaa käyttäjälle EvePeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *