Suklaapossu

Marianne-kakku

Tein Sydänsurujen kakun muutama viikko sitten. Kakku oli hyvänmakuinen, mutta se jäi kaivertamaan mieltä, että kakku kuivui päivässä liki syömäkelvottomaan kuntoon. Syytin kuivahtamisesta uutta sydänvuokaani ja halusin testata kakun tekoa uudestaan samassa vuoassa, mutta pienentämällä reilusti uunin lämpötilaa. Koska olin saanut lukijalta vinkin Marianneversioidusta kakusta, tein tällä kertaa sellaisen. Samalla laitoin hieman alkuperäisohjetta enemmän vaniljasokeria. Ja voi että kun tuli hyvää! Ehkä kakun mausta kertoo parhaiten se, että kun kuvausvaiheessa maistoin palasen, en sen jälkeen pystynyt enää keskittymään palakuvan ottamiseen!

Sydänsurujen kakku
Marianne kakku

Kakku oli siis ihanan mehevä, pehmeä ja minttuinen. Matalamman paistolämpötilan lisäksi lisäksi osasyynä onnistumiseen taisi olla Mariannerouhe, joka taikinan joukkoon sulaessaan antoi lisämehevyyttä. Ja tietenkin aivan ihanaa lisämakua =) Tämä kakku nousi kahvikakkulistallani suoraan kärkikolmikkoon!

Marianne-kakku /Sydänsurujen Mariannekakku

n. 2.5 litran kakkuvuokaan

Aineet:

5 dl vehnäjauhoja

4 dl sokeria

¾ dl sokeroimatonta, hyvää, tummaa kaakaojauhetta

1 tl soodaa

1 rkl vaniljasokeria

1 tl suolaa

2 dl Marianne-rouhetta

1 prk (á 250 g) maitorahkaa

½ dl maitoa

150 g sulatettua voita/juoksevaa margariinia

2 munaa

Koristelu:

50 g tummaa suklaata

50 g maitosuklaata

Marianne-rouhetta

Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa (ei Marianne-rouhetta). Lisää joukkoon munat, maito, sula rasva ja rahka. Sekoita yhteen voimakkaasti esimerkiksi puukauhalla. Kääntele lopuksi joukkoon Marianne-rouhe. Lusikoi taikina voideltuun n. 2.5 litraiseen kahvikakkuvuokaan ja tasoita pinta.

Edit. Paistolämpötilaa ja -aikaa muutettu muille useimmille vuoille sopivammaksi 19.12.2019. 

Paisto-ohje I, uusi ohje:

Paista 180-200 asteessa noin 50-60 minuuttia. Huomaa, että paistoaika riippuu käytetyn vuoan lisäksi myös uunista, joten kokeile kypsyy heti kun kakku tuntuu keskeltä kevyesti koitettuna kiinteältä. Kakun kypsymiseen voi kulua myös tätä pidempi aika.

Paistoohje II, pinnoitetuilla vuoille, jotka paistavat liiankin tehokkaasti (omista vuoista tämä tarkoittaa Iloleipurin isoa 2.4 litran sydänvuokaa). Tämä ohje on ns. vanha ohjeeni, mutta pidän sen tallessa, jos jollakin muulla on ongelmana se, että kakku kypsyy paisto-ohjeella I turhankin kuivaksi. Silloin kannattaa kokeilla tätä paisto-ohjetta:

Paista 140 asteessa ensin 40 minuuttia, nosta sitten lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista kunnes kakku on kypsä (paistoin vielä 15 minuuttia eli yhteensä 55 minuuttia). Koita kakun kypsyys tikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Anna jäähtyä vuoassa 5 minuuttia ennen kumoamista. Peitä liinalla ja anna jäähtyä kokonaan. Säilytä huoneenlämmössä hyvin esim. foliolla ja kelmulla peitettynä pari päivää ennen tarjoamista (jos maltat odottaa). Ennen tarjoamista sulata suklaat mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Pursottele suklaasula kakun päälle esim. pakastepussia apuna käyttäen. Ripottele päälle vielä Marianne-rouhetta.

Vinkit:

* Kakun kypsyminen ja mehevänä pysyminen on todella paljon kiinni vuoan materiaalista.

* Säilytä kakku tiiviisti suojattuna, niin se pysyy mehevänä.

Tällaisen palakuvan sain räpsästyä ennen kuin tuo pala (ja sitä seuraava pala) hävisi kokonaan vatsaan..


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Marianne-kakku

Kirsi

Uskotaan, varmasti hyvää, slurps =)

Katri

Nam, tosi herkullisen näköistä. Tosi kauniisti koristeltu sulatetulla suklaalla. 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tuolla sydänvuoalla saa todella kauniita kakkuja ilman koristeluitakin, mutta nuo suklaaraidat sopi siihen hyvin. Suklaa saa kaiken näyttämään (ja maistumaan) niin herkulliselta 😀

Kakkumonsteri

Ihania jouluisia reseptejä sinulla täällä! =) Nappasin mm. tämän ja tuon piparifudge reseptin talteen 😉 Harmi kun ei kerkeä kaikkia reseptejä kokeilla, mitä haluaisi. Ihanaa joulua tänne! <3

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Harmillista tosiaan kun kaikkea ei ehdi, mutta pian tulee taas uusi vuosi ja uudet leivonnaiset 😉 Mukavia leivontahetkiä ja oikein ihanaa Joulua sinulle Kakkumonsteri! <:D

Siru

Ihanan mehevän näköinen! Hitsi kun kaikkea ei ehdi kokeilla mitä haluaisi. Jo entuudestaan pitkät listat että mitä kaikkea pitäisi testata ja ne vaan pitenee ja pitenee päivä päivältä 😀

Suklaapossu

Tämä oli kyllä hyvä kakku! Tänään meni viimeinen pala ja oli mehevöitynyt entisestään! 🙂 Kokeiltavien lista on ihan mahdottoman pitkä, eikä se pääse kyllä vahingossakaan lyhenemään ;D

Anonyymi

Samaa valittelen kuin muutkin – kokeiltavien lista sen kuin pitenee. Eihän se mittään jos linjat kestäis.

Taru

Mahtavaa, että kakku onnistui 😀
On se vaan niin hyvää! Seuraavaksi sitten kokeiluun pätkis versio ;D

Suklaapossu

Mä olin ihan innoissani, kun huomasin noinkin pienen jutun kuin uunin lämpötilan ratkaisevan kuivumisongelman. Oli kyllä niin herkullista että! 🙂 Kävin hakemassa paketillisen pätkiksiä ja suunnittelin testaavani pätkisversiota mikäli karkkeja jää Jouluna yli. Mutta se kyllä jää taatusti vain haaveeksi 😉

Anonyymi

Näyttääpä hyvälle :3 Vois kokeilla joku päivä tehä c:

Nimim. 11-vuotias leipuri 😀

Suklaapossu

Kokeilepas ihmeessä 🙂 Tämä oli kyllä niin hyvää että 😉

Anonyymi

En tiedä mitä tapahtui, mutta kakku ei kypsynyt millään. Pari tuntia sitä uunissa pidin, ja siltikin jäi raa´aksi! Ja tein ihan ohjeen mukaan. Mikähän meni vikaan?

Suklaapossu

Voi harmi! Mikäköhän siinä mahtoi olla.. Hmm. Mittasitko aineet varmasti oikein? Oliko uunin lämpötila varmasti oikea? Toimiiko uuni normaalisti vai voiko olla, että se ei ollutkaan niin lämmin kuin olisi pitänyt? Minkälaista materiaalia käyttämäsi vuoka oli? Joissakin vuoissa paistoaika on pidempi. Mutta kaksi tuntia on kyllä mahdottoman pitkä aika! Nostitko uunin paiston lämpötilaa loppupuolella? Nämä mahdolliset ongelmakodat tuli ensimmäisenä mieleen. Jos kuitenkin haluat kokeilla kakkua joskus uudestaan, niin kokeilepas paistaa heti suuremmassa (vaikka 175) lämpötilassa. Tällöin vajaa tunnin pitäisi riittää.

Anonyymi

Mulla olis puolikiloa marianne karkkeja, jos ne murskais sais varmasti mehevän kakun? Vai millaista se valmiina ostettu mariannerouhe on koostumukseltaan? 🙂 Ehdottomasti testaan tätä kakkua juhannuksena!❤ Kiitti ohjeesta!

Suklaapossu

Murskatuista Marianneista saisi varmaan myös tosi herkullisen kakun! Tuo valmis rouhe on sitä Mariannen kovaa kuorta. Tälle kakulle ei varmaan tee yhtään pahaa, vaikka joukossa olisi myös sitä suklaista sisustaa eli kokeile ihmeessä! 🙂 Olisi vielä kiva kuulla, miten kävi 🙂

Anonyymi

Niin piti lisätä, ettei koko puoltakiloo 😀 Heh!

Taru

Tähän kakkuun sopii tosi kivasti Valion minttusuklaarahka, syventää makua entisestään! Koska rahka on aika makeaa, vähensin aavistuksen sokerin määrää. Loistava ohje, kiitos!

Taru

Niin ja se jäi mainitsematta että laitoin minttusuklaarahkan lisäksi vähän tavallista rahkaa, koska nuo maustetut rahkat on 200 gramman purkeissa 🙂

Impi

Kokeilin tätä. Nyt se on tuolla uunissa ja noin 1/5 osa taikinasta on tullut yli O_o Kakku on kohta tunnin ollut ja näyttää vielä todella raa’alta. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia?
Uuni on melko uusi, lämpötila pitää paikkansa ja kakkuvuoalla on leivottu myös vaikeaa after eight -kakkua. Aineksetkin mittasin tarkasti, taikina oli kyllä melko löysää jo vuokaan laitettaessa.

Suklaapossu

Moikka Impi! Voi harmi, että taikina pursusi vuoasta yli. Minkä kokoinen vuoka sulla olikaan? Ja mitä mateliaalia? Vuoan materiaali vaikuttaa myös paistoaikaan melkoisesti. Paistoaika on tosiaan aina uunikohtainen, joten voi olla myös niin päin, että ohjeen antajalla on erilainen uuni ja lämpötila ei olekaan virallisesti täysin sama kuin toisilla leipureilla. Saitko kakusta kuitenkin lopulta kypsän? Millainen siitä lopulta tuli? 🙂

TiinaR

Mulla myös ongelma, että kakku oli aivan täysin löllyvän raaka vielä 55min jälkeen vaikka olin tehnyt aivan juuri kuten ohjeessa 🙁 Lisäksi sitä oli pursunnut yli uunin pohjalle.

Suklaapossu

Harmi, että sullekin kävi samoin. Jos noin käy, vaikuttaa siltä, että vuoka on aivan liian pieni. Tällöin kakku kuohuu yli, eikä aloita kypsymistä samalla tavalla kuin sopivan kokoisessa vuoassa. Korjaankin vuoan kokoa samantein suuremmaksi. Ja toki myös uuneissa ja vuoissa on huimia eroja, ja paistoaika saattaakin poiketa aika paljonkin annetusta ajasta. Tilannetta kannattaa siis tarkkailla ja antaa kakun olla uunissa pidempää, mikäli se ei ole kypsynyt tarpeeksi annetussa ajassa 🙂

Anonyymi

Jos materiaali vaikuttaa lopputulokseen, minkälaista vuokaa suosittelet? 🙂
Jos tuosta taikinasta tekisi 6kpl pieniä kakkuja, kauan paistaisit uunissa? 🙂 on niin hyvänkuulonen kakku, että pakko kokeilla!

Suklaapossu

Itse olen tykästynyt (valu)alumiinisiin vuokiin, joissa kakut paistuvat yleensä ihanan tasaisesti. Noiden pienten kakkujen tarkka koko ja muoto vaikuttaa paistoaikaan, mutta arviolta heittäisin paistoajaksi n. 25-35 minuuttia. Kypsyys kannattaa joka tapauksessa tarkistaa tökkäämällä pitkä (grilli)tikku keskelle kakkua. Jos tikku tulee puhtaana ulos, on kakku kypsä. Leivontailoa ja makoisia kakkuhetkiä! 🙂

Miia

Tein tätä vk-loppuna gluteenittomana ja tuli TODELLA hyvää.Ajatuksena oli laittaa ainakin osa kakusta pakastimeen, mutta eihän se sinne säilynyt, kun oli niin hyvää. 🤣 Pidin uunissa ensin 200 asteessa sen aikaa, että uuni kuumeni (laitoin siis kylmään uuniin) ja kun oli saavuttanut tuon lämpötilan laskin sen 150 asteeseen, joosa podin loppuajan. Olisi ehkä voinut olla uunissa kauemminkin, mutta tikkuun ei tarttunut mitään ja oli jotenkin ihanan kosteaa. En tehnyt kuorrutetta, koska oli tosiaan tarkoitus pakastaa ja hyvin uposi ilman kuorrutettakin.

Irina Lisinen

Ihana kuulla Miia!

Vastaa käyttäjälle AnonyymiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *