Suklaapossu

Martti-kakku

Aksun 3-vuotiskakku. Kuvatoiveena oli Martti autot-sarjasta. Auto tuli tunnistettua oikeasti ja kakku maistui. 

Kuvan vierustassa olevat pursotukset koitin tehdä minulle ensimmäistä kertaa kaksivärisenä. Tuli aikas kivat. Pursotuspussi toki päästi ilmaa pihalle juuri loppumetreillä ja sen takia tuolla yläosassa on kiekuran sijasta pursotettu tähti..

Pohjana kahdeksan munan sokerikakkupohja (jauhoja yhtä paljon kuin munia, sokeria hieman vähemmän kuin munia). Paistoin pohjaa 25 cm reunavuoassa aluksi 175 asteessa 10 min. ja 150 asteessa loput 40 min. Tarkoitus oli saada normaalia korkeampi kakku, johon saisi täytettä kolmeen väliin

Täytteet:
Kahdessa välissä mansikkamousse ja yhdessä välissä omenahilloa ja lisäksi valkosuklaavaahtoa alla olevalla ohjeella. Osan vaniljavaahdosta levitin kakun päällä kuvan tarttumispinnaksi:

Valkosuklaa-vaniljavaahto:
1 prk Vatkattavaa vaniljakastiketta2 tl vaniljakreemijauhetta
50 g valkosuklaata

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää vaniljakreemijauhe ja sulatettu valkosuklaa. Levitä kakun väliin hillon päälle.

Koristelu:
Kuva piirretty sokerimassapohjalle tomuväreillä. Teksti tehty funky-letters-muoteilla suklaamassasta. Pursotukset Flora Vispiä värjäämättömänä sekä värjättynä taivaansinisellä pastavärillä.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Martti-kakku

Taru

Oikeesti ei oo todellista millanen kakku ja kuva! Jos sovitaan sillai et sä et saa käydä kattoos enää mun kakkuja… ;D Siis toi Martti on ihan sairaan hienosti tehty!

Mä oon vähän tutkinu sun mennyttä tuotantoa, kun joku kerta tajusin etten oo nähny paljon mitään, kun näin "you might also like"-osiossa kaikenlaista kivaa 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tähän Martin kuvaan mä oon itsekin tyytyväinen. Sitä tuli kyllä piirreltyäkin tovi jos toinenkin. Hahmottelin ääriviivoja pikku hiljaa ja vahvistin samalla värejä vähitellen. Taisi lopulta mennä yhden viikon illat kuvan tekoon 🙂

Sun kakuthan on ihania 🙂 Pursotuksetkin ovat kuin ammattilaisen tekemiä! Ja se sun Elvis-kakkukin, mielettömän hiano kuva! 🙂

Mullakin on ollut tarkoitus kattella läpi sun vanhempia juttujas, ku siellä sun You might also like-osiossa aina vilahtelee niin herkullisia ohjeita. Sitten ku löytyy hieman enemmän aikaa, niin perehdyn paremmin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *