Suklaapossu

Masukakku vauvakutsuille mustikka-sitruunatäytteellä

 

Kaverini saa pian kolmannen lapsen. Koska hänelle ei ole koskaan pidetty vauvakutsuja päätettiin järjestää ensimmäiset vauvakutsut kesäkuun loppupuolella. Sain pyynnön tehdä juhliin masukakun. Tällainen siitä sitten tuli 🙂

 

Sain kakun suhteen melko vapaat kädet. Juhlien värimaailma oli turkoosi, joten tein myös kakun ”vaatteista” turkooseja. Kakkujen kohdalla nuo ”vapaat kädet” aiheuttavat aika usein ongelman täytteen suhteen, sillä en vain osaa päättää mitä tekisin. Tälläkin kertaa mietin täytettä hieman pidemmänkin aikaa. Lopulta, kun seikkailin kaupan hyllyjä läpi, käsiini tarttui valmis mustikkasose. Ajattelin kokeilla siitä kakkuun moussea. Koska päälliseksi tuli jälleen valkosuklaamassaa, päätin tehdä mustikktäytteestä raikkaan ja lisäsin joukkoon tapani mukaan sitruunaa. Loppujen lopuksi moussessa maistui melkein pelkästään sitruuna, ja mustikan mieto maku jäi liiaksi sen varjoon. Oli se silti mielestäni ihan hyvänmakuinen, ei siinä mitään 🙂

 

Sokerikakkupohjaisissa kakuissa mulla on joskus hankaluuksia arvioida kostutuksen määrä. Niin kävi tälläkin kertaa. Pohja oli ilmeisesti valmiiksi jo normaalia kosteampi ja kun roiskin pintaan normaalimäärän kostuketta, tuli kakusta ylimärkä. Höh! Mutta kyllä mä sen määrän joskus vielä opin arvioimaan oikein, ihan taatusti! 😉

Juhlien alussa eräs juhlijoista kyseli montako masukakkua olen jo tehnyt. Laskin, että tämä oli kolmas masukakku. Ja kaikki turkooseja 🙂 Koskakohan pääsisin tekemään pinkkiä masukakkua 🙂

Tässä vielä tarkemmat tiedot 🙂

Masukakku vauvakutsuille

Pohja:

5 munan sokerikakkupohja 20 cm vuokaan

Täyte sitruunainen mustikkamousse:

2 dl vispikermaa 200 g tuorejuustoa 3 dl mustikkasosetta 150 g ranskankermaa 0.5 dl sokeria (maun mukaan) 2.5 tl liivatejauhetta 3 rkl sitruunan mehua sitruunan kuoriraaste

Kostutus: 2 dl mehua (oli vähän turhankin paljon)

Kuorrutus ja koristelu: Hieman kermaa vaahdotettuna

Itse tehtyä valkosuklaamassaa

Ihon väristä ja turkoosia pastaväriä valkosuklaamassan värjäämiseen Valkoiset osat kaulintamassaa Hiukset mustaa sokerimassa valkoisella kaulintamassalla kevennettynäOhje:

Tee kakkupohja valmiiksi edellisenä päivänä.Tee täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon muut aineet liivatetta ja sitruunan mehua lukuunottamatta. Liuota liivatejauhe sitruunan mehuun, anna turvota ja lämmitä turvonnut liivate mikrossa n. 20 sekuntia, kunnes liivate liukenee. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan voimakkaasti sekoittaen.

Kokoa kakkuosa pyöreään kulhoon. En ehtinyt ottamaan tämän kakun täyttämisestä kuvia, mutta Angry-birds-kakun vaihekuvista saa hieman osviittaa pohjan ja täytteen annostelusta. Täyte tosin on siellä eri, mutta periaate samankaltainen. Laita täytetty kakku jääkaappiin hyytymään mielellään yön yli. Tee valkosuklaamassa päivää ennen kuorruttamista valmiiksi.

Tuosta täytetystä osasta tulee siis vatsa. Kun kakku on hyytynyt, kippaa se kulhosta tarjoilulautaselle. Sivele pintaan vaahdotettua kermaa tartuntapinnaksi. Kaulitse ihon väriseksi värjätty valkosuklaamassa ohuehkoksi, pitkulaiseksi levyksi. Nosta kakun päälle, tasoita ja paina keskelle kakkua varovasti pyöreäpäisellä työkalulla napa.

Kokoa kakku loppuu. Muotoile pääosa ja yläkroppa ihonvärisestä ja turkoosista valkosuklaamassasta. Rullaa hiukset paikoilleen. Kaulitse turkoosista valkosuklaamassasta ohut levy ja tee siitä masukakun paita ja housut (eka ja toka kuva alla). Tee kakulle jalat ja napit (kolmas kuva) ja koristele paitaosaa haluamallasi tavalla (neljäs kuva). Itse tein paitaan tuollaisia pitkulaisia raitoja, kun muuten se näytti niin plankkolta.

Valmis!

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Masukakku vauvakutsuille mustikka-sitruunatäytteellä

patisseriemaria

Onpa hauskan näköinen kakku… valkosuklaamassan käyttäminen päällysteenä on kyllä hyvä idea:).

Suklaapossu

Kiitos patisseriemaria 🙂 Valkosuklaamassa on lempikuorrutteeni. Sitä on helppo käsitellä ja maistuu hurjasti paremmalta kuin muut sokeriset kuorrutteet 🙂

Vastaa käyttäjälle Leena-muoriPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *