Suklaapossu

Mehevä persikka-rahkapiirakka

Pääsiäisen yksi luottoleivonnainen on ehdottomasti rahkapiirakka, josta löytyy monenlaisia variaatioita. Yksi herkullisimmista rahkapiirakoista on mehevä persikka-rahkapiirakka, jossa maistuu persikan lisäksi myös sitruuna ja vanilja. Ja joka valmistuu helposti ja nopeasti uunikuntoon ilman vatkaimia.

Meinasin jo jättää leipomatta koko rahkapiirakan, kun taistelin etätöiden, lasten koulutehtävien ohjaamisen, tarhaikäisten kanssa leikkimisen, ruoanlaiton, kotitöiden, pihapuuhien yms. keskellä ja huomasin, että aika, erityisesti luova aika oli todella vähissä. Vanhempi tytöistä kuitenkin sai koulutehtäväkseen tehdä jotain Pääsiäiseen liittyvän ruoan tai leivonnaisen Marttojen sivuilta ja sieltä hän valitsi persikka-rahkapiirakan. Sitä mussutellessani sain inspiksen tehdä sellaista itsekin, mutta omalla tavalla ja aiempaa persikka-rahkapiirakan ohjetta muokaten.

Ihana persikkapiirakka

Piirakkaan tuli lopulta: helppo, aineet-vain-sekaisin -tyylinen, mehevä piirakkapohja. Päällä on reilukerros pehmeää rahkatäytettä, joka on maustettu miedosti sitruunalla ja vaniljalla. Piirakan kruunaa päälle aseteltavat persikanpalat, joita on reilusti. Aika ihanaa herkkua, vaikka itse sanonkin. 

Piirakka ei onnistunut tarpeeksi täydellisesti ensimmäisellä yrittämällä ja sitä sitten muokattiinkin pariin, kolmeen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla pohja oli hyvä, mutta täyte kaipasi muokkausta. Toisella kerralla sain täytteen kuntoon, mutta pohja epäonnistui. Huomasin, että edelliskerralla oli tapahtunut pohjan osalta mittavirhe, jonka takia toiseen piirakkaan muokkaamani pohja epäonnistui, sillä käytin siihen mallina ensimmäisen piirakan pohjan ohjetta. Yhdistin siis lopulta nuo kaksi ohjetta, ensimmäisen pohjan ja toisen täytteen. En kuitenkaan kokeillut tätä yhdistelmää enää uudelleen kolmannella koeviritelmällä, sillä meillä oltiin syöty ennen kahta testiversioitani jo tytön tekemä piirakka ja vielä yhden lisäpiirakan leipominen olisi pakottanut painumaan vaateostoksille… On kyllä likellä nytkin, huh. 

Rahkapiirakat ovat parhaimmillaan ehdottomasti kunnolla jäähtyneenä. Tuoreen, vielä lämpimän piirakan maku voi olla jopa epämiellyttävä (ainakin omaan suuhuni), mutta kun sen antaa rauhassa vetäytyä, makumaailma tekee täyskäännöksen ja lopputulos on ihana. Jos haluaa välttyä pettymyksiltä, kannattaa malttaa pitää näppinsä erossa piirakasta siihen asti, kunnes se on ollut jääkaapissa tekeytymässä muutamia tunteja tai yön yli. Vaikka se tosin saattaa olla melko haasteellista.

Mehevä persikka-rahkapiirakka

26 cm pyöreään, korkealaitaiseen piirakkavuokaan

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

0.25 tl suolaa

0.9 dl (=hieman vajaa 1 dl) maitoa tai kevytkermaa

3 rkl rapsi- tai rypsiöljyä

1 muna

Täyte:

500 g maitorahkaa

2 munaa

noin 1-2 dl sokeria

1.5 rkl vaniljasokeria

2-3 rkl sitruunan mehua

(sitruunan raastettu kuori)

Lisäksi:

6-8 säilykepersikan puolikasta lohkottuna (820/470 g tölkissä on noin 8 puolikasta) 

Ohje:

Tee pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää joukkoon maito, rapsiöljy ja muna ja sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Levitä taikina voidellun, korkealaitaisen piirakkavuoan (26cm) pohjalle (ks. vinkkiosio alempaa). 

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään sekaisin. Laita sokeria ensin vähemmän ja lisää sitä tarvittaessa. Kaada täyte pohjan päälle. Jos pohja on kovin löysänoloinen, lusikoi täytettä sinne tänne, jotta pohjataikina ei karkaa rahkaseoksen alta. 

Siivuta kukin persikanpuolilkas 5-6 osaan. Nosta persikanpalat täytteen päälle.

Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 40-45 minuuttia, kunnes se on kiinteytynyt reunoilta, mutta pinta hytisee keskeltä vielä hieman. Piirakka kiinteytyy jäähtyessään. Jäähdytä piirakkaa ensin huoneenlämmössä ja nosta sen jälkeen jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Nauti piirakka vasta jääkaappikylmänä.

Vinkit:

* Ohjeessa käytetty piirakkavuoka on reilu 4 cm korkea, ja piirakka pysyi juuri ja juuri vuoan sisäpuolelle uunissaollessaan. Jos käytössäsi on tätä matalampi piirakkavuoka, suosittelen tekemään piirakan isompaan vuokaan tai pienelle uunipellille (20 cm x 30 cm).

* Piirakka on parhaimmillaan kunnolla jäähtyneenä, jääkaappikylmänä eli se kannattaa tehdä valmiiksi jo päivää tai kahta ennen tarjoilua.

* Rahkatäytettä kannattaa maistella tekovaiheessa. Sekä maitorahkan happamuuksissa että sitruunoissa on eroja, joten sokerin määrä vaihtelee niiden ja oman maun mukaan. 

Edit. 10.4.2020 klo.20.00 Ups. Ohjeen paistolämpötila oli virheellinen. Alunperin ohjeessa luki ”Paista piirakkaa 175 asteessa alimmalla tasolla n. 40-45 minuuttia”, kun parempi lämpötila monelle uunille pohjan puolesta olisi 200 astetta. Ohje nyt muokattu tältä osin. Tuosta matalammasta lämpötilasta saattaa olla se haitta, että uunista riippuen pohja voi jäädä keskeltä turhankin kosteaksi eli se ei kypsy tarpeeksi hyvin.

Edit. 11.4.2020. Päivitys tekstiin ”Laitoin juuri uuden testikakun uuniin, sillä heräsin keskellä yötä pelkoon, ettei tämä ohje toimi kunnolla! Unen lisäksi päädyin testaamiseen myös saamani palautteen johdosta. Suosittelenkin, ettet leivo piirakkaa ennen kuin saan varmistettua sen toimivuuden. Jos saan… Palaan asiaan mahd. Pian! Kiitos ja anteeksi!”

-> Lopputuloksena uunista tuli ihanan mehevä piirakka, jonka pohja oli kypsä ja pehmeä. Joten leipomiskielto peruttu. Muokkasin ohjetta niin, että maitoa tulee hieman alkuperäisohjetta vähemmän pohjaan. Lisäksi poistin täytteeseen tulevan maidon/persikan säilykeliemen kokonaan. 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mehevä persikka-rahkapiirakka

Telle leipuri

Taikinaa ei saanut mitenkään pysymään reunoilla. Liian vähän jauhoja?

Suklaapossu

Hei Telle leipuri 🙂 Tässä piirakassa pohjataikina levitetään ainoastaan pohjalle, eikä sitä nosteta reunoille. Jos haluaa taikinan, jos nousee myös reunoille, niin silloin kannattaa pohja kannattaa tehdä murotaikinasta, joka on tarpeeksi tukeva pysymään reunoillakin.

Ummikko -leipuri

Minulla pohja -taikina jäi todella löysäksi, joten kun kaadoin täytteen niin pohjamassaa siirtyi reunoille. Paistamisen jälkeen osa persikka viipaleista oli painunut massan sisään ja näkö ei niin kaunis. Vika leipurissa? Toki olen ihan ummikko tällä alalla

Suklaapossu

Heippa Ummikko -leipuri. Taikina on melko löysää, mutta sen pitäisi pysyä rahkan alla, kun rahkaseoksen kaataa päälle varovasti. Jos taikina siirtyy reunoilla tästä huolimatta, on siitä liian vähän jauhoja/liikaa nestettä. Mittasitko kaikki aineet virallisilla mitoilla? Eli esimerkiksi ruokalusikallisen mittaamisen käytit virallista 15 millin mittaa? Tein äsken vielä yhden uuden koepiirakan, jossa vähensin pohjaan tulevaa öljyä 1:llä ruokalusikallisella ja taikinasta tuli jo aika jämäkkää, mutta hyvin levittyvää. Se pystyi myös nätisti rahkaseoksen alla, vaikka sitä laittoikin ronskimmalla kädellä. Piirakka on nyt uunissa, katsotaan kuinka paljon vaikuttaa lopputulokseen.

Jos persikan viipaleet painuvat sisään, se voi olla kiinni rahkan koostumuksesta. Jotkin rahkat ovat pehmeämpiä kuin toiset ja siksi rahkatäytteestä voi tulla liiankin löysää. Minkä merkkistä rahkaa käytit?

Kiitos paljon palautteesta! Yritetään selvittää, miten tämän ohjeen saisi toimivaksi mahdollisimman moneen keittiöön 🙂

Toivottavasti piirakka maistuu ulkonäköongelmista huolimatta 🙂

Ummikko -leipuri

Kyllä maku oli hyvä, eli onnistuin siinä 🙂 tosin pohja oli karannut reunoille ja täyte oli keskellä. Rahkana minulla oli valion laktoositon maitorahka 500g ja kyllä mittauksissa käytän mittalusikoita.
Tämä ohje tulee toisenkin kerran käyttöön, tiedän nyt millaista taikinan pitäisi olla 🙂

Suklaapossu

Hyvä, että maku sentään oli kohdillaan 🙂 Hassua, että eri leipojat voivat samoista aineista saada samoilla määrillä erilaisen lopputuloksen 🙂

Testailen nyt vielä itsekin tätä lisää. Laitoin juuri uuden piirakan uuniin, ja tällä kertaa kokeilen pienempää nestemäärää rahkaseoksessa. Katsotaan minkälainen lopputuloksesta tulee 🙂

Rinde

Helppo ohje ja tuli mehevää. Tämä resepti talteen! Kiitos!

Suklaapossu

Kiva kuulla Rinde 🙂

Kotiäiti

Hei, tein ohjeen alkuperäisen reseptin mukaan ennen uunilämpötilan muokkausta, ja pohjan taikina oli kyllä todella löysää uuniin laittaessa. Vaikka pidin piirakkaa uunissa 55min 175-asteessa (sitten uskoin, että rahkatäyte oli tarpeeksi kiinteää), niin pohjan taikina oli aivan raakaa ja koko piirakka syömäkelvoton. Harmi! Toivottavasti tuo uudempi uunilämpötila on nyt oikein ja muut saavat tällä ohjeella hyviä piirakoita.

Suklaapossu

Hei Kotiäiti ja kiitos paljon palautteestasi! Harmi, että pohja ei kypsynyt kunnolla ja piirakasta tuli syömäkelvoton 🙁

Tämä piirakka on vaivonnut minua öisin ja olen nyt parina yönä herännyt paniikissa siihen, ettei ohje olekaan tarpeeksi toimiva. Laitoinkin vielä uuden piirakkasatsin uuniin hienoisen muokkauksen jälkeen nähdäkseni, toimiiko ohje tarpeeksi hyvin vai onko ensimmäisillä kerroilla esim. tullut mittavirheitä. Jollei ohje toimi enää, niin silloin jätän ohjeen suosiolla syrjään.

Eevis

”Maitoa tulee hieman alkuperäisohjetta vähemmän sekä pohjaan että täytteeseen.” Vaan kun minä en löydä täytteen ainesosaluettolosta lainkaan maitoa??? (Ja ihmettelin, mihin persikoiden lientä olisi pitänyt käyttää.) Minulla siis uunissa piirakka, jonka täytteessä vain rahkaa, munaa, sokeria, vaniljasokeria ja sitruunaa…

Suklaapossu

Hei Eevis! 🙂 Hyvä kun huomasit tuon sanamuodon. Maito on siis poistettu täytteestä kokonaan. ”Persikoiden liemi” liittyi myös tuohon poistettuun maito-kohtaan, mutta viittaus liemeen oli vahingossa jäänyt muualle. Muokkasin tekstiä selvemmäksi. Jos käytit noita ainesosaluettelossa mainittuja määriä ja aineita, niin silloin kaikki on hyvin 🙂

Mia

Tosi hyvää tuli tällä ohjeella! Ja vielä helposti ja nopeasti. Oli pakko kirjoittaa itselle ylös 🙂 Sen verran muokkasin, että heitin täytteeseen kaksi purkkia vaniljarahkaa, lorauksen sitruunamehua ja persikkapurkin lientä. Tuli ihan mielettömän hyvää. Kiitos!

Suklaapossu

Vaniljarahka sopii tähän varmaan tosi ihanasti 🙂 Kiva, että tykkäsit Mia 🙂

laiska leipuri

Pakastimentyhjennysprojektin tiimoilta tein tämän puoliksi sulaneista mansikoista. Tuli todella hyvää, ja helposti! 😊

Suklaapossu

Heippa laiska leipuri 🙂 Oih, mansikka-rahkapiirakka kuullostaa todella herkulliselta! Kiitos vinkistä! 😀

Pippuri ja mukelot

Hei!

Teimme lasten kanssa piirakan ja tuli aivan loistava, hyvin herkullista! Taikina ja täyte olivat tekovaiheessa yllättävän löysiä (pikkuapuri mm. sekoitti ja vaivasi taikinaa kauan), mutta piirakka paistui hyvin ja on ihana mehevää. Jää muistiin suosikkireseptiksi! Mietin kokeiluksi persikoiden korvaamista esim. pakastemarjoilla.

Suklaapossu

Hei Pippuri ja mukelot! Kiva kuulla, että tykkäsitte. 😊 Pakastemarjat toimivat varmaan myös kivasti, mutta ne voisi pyöräittää perunajauhoissa, jottei niistä irtoa liikaa nestettä (joka estää kypsymisen). Lisäksi kannattaa tarkkailla paistoaikaa, joka saattaa olla pakastemarjoja käytettäessä pidempi.

Seija

Taikinasta tuli paksua mönjää. Enää en laita mitään öljyä rasvaksi, vaan vaahdotan voita ja sokeria niinkuin ennenkin. Siihen vähän maitoa ja jauhot.
Seija

Suklaapossu

Hei Seija! Harmi, ettei pohja ollut mieleesi. Paistoithan piirakan kuitenkin ohjeen mukaisesti alimmalla tasolla ja tarpeeksi pitkään?

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *