Ostin uuden kahvikakkuvuoan keittiötarvikkeiden loppuunmyynnistä puoleen
hintaan jokin aika sitten. Ajattelin kokeilevani sitä joskus myöhemmin, mutta enpä mä tapani
mukaan saanutkaan pidettyä näppejäni siitä erossa päivää pidempään.
Mieleni teki tekaista jotain raikasta ja mehevää, joten mikäs sen
parempi kuin sitruunakakku. Kehitin ohjeen ja tein taikinan. Kun kaadoin
taikinaa vuokaan, tajusin vuoan olevan toooosi iso taikinaan
verrattuna. Taikinan olisi pitänyt olla vähintään kaksinkertainen, jotta
sitä olisi ollut kyseiseen (noin 2.5 litran) vuokaan tarpeeksi. Kuvistakaan ei siis välity kakkuvuoan koko ulkomuoto. No
mutta tulipahan testattua ohje erittäin toimivaksi tällä pienemmälläkin
versiolla. Isompana sitten ensi kerralla 🙂

Tästä kahvikakusta tuli juuri sellaista kuin halusinkin, osaksi varmaan mantelijauheen ansiosta. Mielestäni kahvikakun ei pidä olla millään tavalla kuiva. Tästä kakusta tulikin kosteaa, reilusti sitruunaista, mehevää, pehmoista.. Yksi syöjistä kaipasi päälle jonkinlaista kreemiä. Päälle voi toki halutessaan lirutella vaikka tomusokerista ja sitruunan mehusta tehtyä kuorrutetta, mutta ainakin itselläni tämä kelpasi mainiosti pelkiltäänkin. Tai siis oli oikein herkkua näinkin, nams!

Mehevä sitruunakakku
Pienehkö kahvikakku
Aineet:
200 g huoneenlämpöistä voita/leivinmargariinia
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1.5 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1
sitruunan raastettu kuori
3/4 dl sitruunan mehua
2.5 dl
vehnäjauhoja 

Ohje:

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva sekä sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Vatkaa jokaisen munan jälkeen niin kauan, että munat sekoittuvat joukkoon kunnolla eli n. 0.5-1 minuutti. Sekoita leivinjauhe mantelijauheen joukkoon. Sekoita mantelijauho, sitruunan kuoriraaste sekä sitruunan mehu rasva-sokeri-seokseen reippaasti vatkaten. Kääntele lopuksi joukkoon vehnäjauhot.
Voitele (ja tarvittaessa jauhota) kahvikakkuvuoka. Lusikoi taikina vuokaan. Paista 175 asteessa keskitasolla n. 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyy tökkäämällä pitkä tikku kakkuun. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Varo paistamasta liikaa. Anna kakun jäähtyä muutama minuutin vuoassa ennen kumoamista. Suojaa kakku hyvin jäähtymisen ajaksi vaikkapa kelmulla, jotta se ei suotta kuivu. Siivilöi pinnalle koristeeksi vaikkapa tomusokeria hieman ennen tarjoilua.