Mehevä suklaakahvikakku suklaa-piparmintturaidoilla ja Kiekun leivontamunat

Äitienpäiväksi tein äidilleni täytekakun lisäksi piparminttuisen suklaakahvikakun. Samalla testailin miten mielettömän mehevä ja kostea suklaakakkupohjani taipuu kahvikakkumuotoon ja hyvä niin! Kakusta tuli aivan ihanan pehmoisen mehevä ja suklainen! Päälle roiskin raitoja sulatetusta maitosuklaasta ja tummasta suklaasta sekä piparminttuöljyllä maustetusta valkosuklaasta. Tämä oli niiiiin hyvää!

Laitan nyt samalla pienen infopaketin kakussa käyttämistäni Kiekun leivontamunista, joita sain koekeittiöni käyttöön muutaman paketillisen jo muutama viikko sitten. Olen ehtinyt testailemaan munia tämän kakun lisäksi jo useampaankin vaahdotettavaan (muna-sokeri-vaahto) kakkupohjaan (Äitienpäivän vadelmatäytteiseen kakkuun, Tähtikakkuun, Turtles-kakkuun ja Vappupallo-kakkuun). Munien mainostetaan olevan parempia munia leivontaan erityisesti niiden rasvahappokoostumuksensa ansiosta. Kokemukseni mukaan ne vaahtoutuivatkin selvästi paremmin ja nopeammin, kuin tavalliset kananmunat. Yleensä munia suositellaan vaahdotettavan huoneenlämpöisinä, mutta Kiekumunat vaahtoutuivat sokerin kanssa paksuksi vaahdoksi erittäin nopeasti myös jääkaappikylmänä!

Tämä kakku ei kaivannut erillistä muna-sokerivaahdon vatkaamista, vaan oli taas tyyliä ”erittäin helppo ja nopea”, sillä aineet vain sekoitetaan nopeasti keskenään.

Kuten kuvasta näkyy, kakun nokka murtui hieman poistaessani sitä vuoasta. Vuoan kunnollinen rasvaus olisi auttanut tuohon. Onneksi kakku tuli omalle lähisuvulle, joten eipä tuo haitannut. Valkosuklaaraidat näyttävät kuvassa kakkulautasta vasten jännästi keltaiselta. Luonnossa eivät olleet aivan noin kellertävät..

Toistan jo itseäni sanomalla, että tästä tuli aivan ihana kakku! Enkä ollut ainoa tätä mieltä oleva, vaan samoja sanoja kuului muidenkin syöjien suusta. Tämä on ehdottomasti parhaimpia, ellei paras tekemäni suklaakahvikakku, nams!

Lisäsin valkosuklaan joukkoon kuohukermaa, sillä halusin ettei se kovetu kovaksi. Laittamani määrä oli hieman liikaa, ja valkosuklaa valui reunoja alas ennen kuin ehti kunnolla jämähtää. Vähensin suoraan ohjeeseen kerman määrää. Myös maitosuklaan ja tumman suklaan joukkoon voi lisätä hieman kermaa (n. 1 rkl), mikäli haluaa, että ne pysyvät jähmetyttyään pehmeinä.

Suklaan joukkoon lisäämämni piparminttyöljy on todella aromikasta (vai sanoisinko väkevää, voimakasta..) ainetta, sillä jo yksi tippa sitä antaa paljon makua. Sekoittelin suklaan joukkoon 3 tippaa ja se oli juuri sopivasti. Piparmintun maku oli kivan raikas ja sopi kakkuun tosi hyvin. Suosittelen kakkua kaikille (pipar)mintun ja suklaan ystäville!

Mehevä suklaakahvikakku suklaa-piparmintturaidoilla
Isoon kahvikakkuvuokaan

Pohja:
Mielettömän mehevä suklaakakkupohja

Kuorrutus:
100 g valkosuklaata
1 rkl kuohukermaa
n. 3 tippaa piparminttuöljyä
50 g maitosuklaata
50 g tummaa suklaata

Ohje:
Tee suklaakakkupohja taikina erillisen ohjeen mukaan.

Voitele kahvikakkuvuoka kunnolla. Kaada taikina vuokaan. Paista 140 asteessa n. 50 minuuttia ja laita tämän jälkeen kiertoilma päälle (tai nosta uunin lämpötila 170 asteeseen) ja jatka paistamista n. 5-10 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassaan n. 5 minuttia ennen kuin kumoat sen lautaselle. Jätä kakkuvuoka kakun päälle jäähtymisen ajaks. Peitä jäähtynyt kakku esim. kelmulla ja säilytä huoneenlämmössä ennen kuorruttamista.Tee kuorrute sulattamalla suklaat. Lisää valkosuklaan joukkoon hieman kuohukermaa. Lisää 3 tippaa piparminttuaromia valkosuklaaseoksen joukkoon. Roiski suklaat kakun päälle koristeraidoiksi. Anna jähmettyä hetki.

Vinkki:
* Uuneissa on eroja ja kakun kypsyminen omassa uunissa ei ole välttämättä sama kuin ohjeessa annettu aika. Myös kakkuvuoan materiaali vaikuttaa kypsymiseen paljon. Tarkkaile siis tilannetta ja tee tikkutesti kun kakku vaikuttaa kypsältä. Kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, se on kypsä.

Toivottavasti näistä kuvista välittyy kakun suklaisuus, kosteus ja pehmeys 🙂

Kiekumunat soveltuvat erityisen hyvin leivontaan, sillä ne vaahtoutuvat tavallisia munia paremmin erilaisen rasvahappokoostumuksensa takia.

Lisätietoja Kieku-kananmunat- sivuilta.

Avainsanat

Kommentit (14)

Sekä kuvat että sanat saivat minut vakuuttuneeksi, että tätä pitää tehdä, kunhan sopiva aika on. 😀 Todella herkullisen näköinen. Laitan myös muistiin sen suklaakakkupohjasi. Sekin vakuutti minut aiemmin. En ole vain vielä testannut. On niin paljon kaikkea ihanaa kokeiltavaa eikä koko ajan voi kovin herkullisia leipoa. 😉

Kiito Leena-muori 🙂 Kiva, jos sain sut innostumaan. Tuo pohja on kyllä niin hyvää, tekisi taas mieli tehdä sitä! Kumma kun voi jostain innostua näin paljon.. 😉 Sama ongelma täällä, kaikkea ihanaa ei millään ehdit tekemään ja testaamaa. Toivottavasti kuitenkin pääset testailemaan tätä pian, kuulisin mielelläni mitä pidit 🙂

Tuo kakkupohja näyttää kyllä niiiin hyvälle 🙂

Oih, vaniljajäätelö kuullostaa aivan täydelliseltä parilta! 😀 Tosi hienoa kuulla, että maistui teillekin!

Tehty ja aivan ihanaksi todettu! Varsinkin kuumana suoraan uunista vaniljajäätelön kanssa ;D

Ai mikä suklaanhimo tuli. Niin täydellisen suklaisen ja tahmean näköistä etten kestä! Kokeiluun (tämäkin)!! (Pipar)minttu ja suklaa toimii kyllä kaikessa 🙂

Hehe, hienoa että sain suklaanhimosi sytytettä! Kakku on ihanan suklaista, kosteaa ja pehmeää, mutta ei ehkä niinkään mutakakkumaisen tahmeaa, vaan suussasulavan murenevaa.. Aivan ihanaa joka tapauksessa ;D Kerrotkos sitten mitä pidit 🙂

Heippa! Luuletko, että tämän voisi tehdä suorakaiteen muotoiseen vuokaan? Ja pysyisikö paistoaika samana?

Laskeskelin pikaisesti, että suklaakakkupohjan alkuperäisohjeessa käyttämäni 20 cm irtopohjavuoka olisi tilavuudeltaan n.1.6 l (mahtuu vuokaan juuri ja juuri) ja tämä sydänvuoka aika tarkkaan 2 litraa. Näiden tietojen perusteella uskoisin taikinan mahtuvan hyvin paistumaan vuoassasi 🙂 Paistolämpötilan pitäisin samana, ja tarkkailisin paistoaikaa koittaen kypsyyttä pitkällä tikulla heti kun se vain vaikuttaa kypsältä. Aika saattaa vuoan erilaisesta mallista johtuen olla hieman eripituinen, suuntaan tai toiseen. Paistoaika riippuu myös vuoan muista mitoista; onko vuoka kovinkin leveää ja matalaa sorttia vai kapeampaa ja korkeampaa mallia. Ensmäisessä paistoaika voi olla reippaastikin lyhyempi, jälkimmäisessä pidempi. Kerrotkos sitten miten kakun kanssa käy 🙂

Heippa 🙂
Vuoka on tilavuudeltaan kaksi litraa, siis piri pintaan. Mitä luulisit sen käytöstä?

Heippa Jennisofia! 🙂 Taikinan voi paistaa myös suorakaiteen muotoisessa vuoassa. 1-kertainen annos taikinaa on melko iso, joten se vaatii ison vuoankin. Jos vuoka on pieni, kannattaa taikina pienentää. Tai sitten lopputaikinasta, mikä ei mahdu vuokaan, voi tehdä vaikkapa muffineja 😉 Paistoaika ei välttämättä pysy samana, silllä riippuu vuoan koosta ja taikinan paksuudesta. Minkäs kokoinen vuoka sinulla on käytössäsi?

Hyvin onnistui myös gluteenittomilla jauhoilla. Raastoin joukkoon yhden appelsiinin kuoren ja vedestä yhden desin korvasin appelsiinimehulla. Tykkään todella paljon suklaan ja appelsiinin yhdistelmästä ja seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla korvata veden kokonaan appelsiinimehulla, nyt se ei mitenkään kovin vahvasti kuitenkaan noussut esiin. Kiitos loistavasta ohjeesta!

Oih ja voih! Appelsiinilisä kuullostaa tosi ihanalta! 😛 Kiitos vinkistä, testailen itsekin joskus! 😀 Ja hienoa, että onnistui myö gluteenittomilla jauhoilla. Kiitos kommentistasi ja herkullista Joulunodotusta! 🙂

Kommentoi juttua: Mehevä suklaakahvikakku suklaa-piparmintturaidoilla ja Kiekun leivontamunat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X