Suklaapossu

Mehevät suklaakakkupohjat ja ajatuksia

Blogini päivitykset laahaavat tällä hetkella hieman jälkijunassa. Kuopus on siinä ihanassa iässä, että aina silmän välttäessä tekee tuhojaan ja ”joudun” antamaan hänelle enemmän huomiota. Laitoin tuon sanan lainausmerkkeihin, sillä eihän se tietenkään sananmukaisesti joutumista ole, kun pääsee viettämään aikaa tuon ihanan pikkuisen tytön ja myös hieman isomman prinsessan kanssa 🙂 Leikkiminen ja muut touhut kuitenkin järjestävät päivien ohjelmat uuteen uskoon, eikä aikaa kaikkeen haluamaansa löydy aina tarpeeksi. Kuopus ei nuku enää päikkäreitäkään samaa tahtia kuin ennen, joten aikaa leivontatuotosten kuvaamiseen ja blogin päivittämiseen on entistä vähemmän. Lisäksi mokomat päivätyöt syövät osan hyvästä blogiajasta 😉 Välillä pitää siis hieman pysähtyä ja miettiä, mitä haluaa ja mikä on oikeasti tärkeää. Tällä hetkellä, kun tytöt ovat pieniä, haluan viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Leipominen on kuitenkin myös todella suuri osa minua, joten jatkan sitä ehdottomasti. En siis missään nimessä aio lopettaa sitä, kuten en bloggaamistakaan. Tahti vain saattaa hieman hidastua ja uusia juttuja tulee jatkossa ehkä hieman harvemmin (uutta tulee ehkä vain 3-4 kertaa viikossa verrattuna aiempaan tahtiin, joka taisi olla likemmäs 6 kertaa viikossa 😉 ).. Tämä on kuitenkin niin mahdottoman mukavaa puuhaa 😀

Vaikka päivitystahti on ollut viime vuotta hitaampi jo jonkin aikaa, paljon on kuitenkin tullut kokeiltua erilaisia juttuja. Testailujen tuoksinassa on keittiöstäni kuulunut paljon onnistumisen riemua, mutta paljon myös pähkäilyjä ja parannusehdotusten miettimistä epäonnistuneiden väsäilyjen ääressä. Sen olen huomannut, että mitä enemmän tietää ja oppii, sitä enemmän tuntuu olevan opittavaa. Hauskaa puuhaa kaiken kaikkiaan tämä leipominen ja jatkuva uuden oppiminen 🙂

Laitan tämän kakkupohjatestauksen ohjeet äkkiä tänne blogiin ennen kuin ne katoavat mielen syövereihin. Kerroin aiemmin mutakakku-postauksen yhteydessä innostuneeni testailemaan kahta erilaista suklaakakkupohjaa. Toisen ohjeen muokkasin tuhdin suklaamoussekakun kakkupohjasta, mutta tällä kertaa tein pohjat ilman maitojauhetta, ja veden korvasin maidolla. Toiseen kakkupohjaan käytin erästä toista aiemmin tekemääni ohjetta, joka kaipasi hieman muokkausta. 

Molemmista pohjista tuli erittäin hyvät. Ulkonäöllisesti pohjat ovat yllättävän samankaltaiset erilaisista ainesosista huolimatta. Mutta kuten kuvistakin saattaa erottaa, pohjalla oleva kakkupohja on hieman murenevaisempi kuin lähempänä suklaakuorta oleva päällimmäinen kakkupohja. Mauissa eroja ei kovin helposti huomannut, vaan molemmat pohjat olivat hyvin suklaisen oloisia, meheviä sekä hieman mutakakkumaisen tahmaisia. Pohjat eivät välttämättä kaipaa kostusta, mutta ne voi kevyesti kostuttaa jollain kakun täytteeseen sopivalla nesteelle (rommilla, baileysillä, appelsiinimehulla tms.).

Kokosin pohjista koekakun, ja laitoin väliin minttuista tuorejuusto-voikreemiä. Täytteen ohjetta en ottanut ylös, sillä käyttämäni tuorejuusto teki seoksesta vetelän ja jouduin tekemään muutamia hätäratkaisuja sen pelastamiseksi, eikä lopputulos ollut toivotunlainen.. Mutta tässä vielä pohjien ohjeet. Itse tein puolikkaan annoksen kumpaakin ja tein niistä yhden kakun. Ohjeet on kuitenkn mitoitettu niin, että yhdestä taikinasta saa kaksi n. 20 cm kakkupohjaa eli yhden kokonaisen kakun yhdellä täytevälillä.

Mehevä suklaakakkupohja I

Tämän kakkupohjan laitoin koekakussani päälimmäiseksi, sillä se kesti siirtämisen paremmin kuin toinen pohja.

Aineet:

100 g voita tai leivinmargariinia

2 dl vettä

2 dl fariinisokeria

2 dl kaakaojauhoja

2 dl kermaviiliä

2 munaa

4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

Ohje:

Kuumenna rasva kattilassa, kunnes se sulaa. Sekoita joukkoon vesi, fariinisokeri ja kaakaojauhe. Anna jäähtyä hetki. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat kevyesti rikki ja sekoita joukkoon kermaviili. Lisää jauhojen joukkoon kaakaoneste sekä munaseos voimakkaasti vatkaten.

Kaada taikina kahteen voideltuun n. 20 cm vuokaan. Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia, keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Anna jäähtyä.

Mehevä suklaakakkupohja II

Tämä pohja oli sen verran murenevaa, että jätin sen suosiolla kakkuvadille ja siitä tuli alempi pohja.

Aineet:

150 g voita tai leivinmargariinia

2.5 dl maitoa

1.5 dl fariinisokeria kevyesti mittaan pakattuna

1.5 dl sokeria

1 dl tummaa kaakaojauhetta

1 rkl vaniljasokeria

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa

0.5 tl suolaa

Ohje:

Sekoita sulan rasvan joukkoon maito, sokerit ja kaakaojauhe. Sekoittele, kunnes sokeri on liuennut. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita loput aineet keskenään ja kaada nesteiden joukkoon. Jatka vatkaimella vatkaamista n. 1 minuutti. Taikina jää löysähköksi. Kaada taikina kahteen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 20- minuuttia, kunnes pohjat ovat kypsiä. Kypsä pohja tuntuu päältä kevyesti painettuna kiinteältä, mutta pehmeältä, eikä pohjan pinta hölly, kun vuokaa heiluttaa. Varo kuitenkin paistamasta liikaa, jotta pohja ei kuivu. Irrota pohjan vuoasta ja peitä hyvin, jotta pohjista ei katoa kosteus.. Peitä hyvin esimerkiksi foliolla ja anna jäähtyä kokonaan. 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mehevät suklaakakkupohjat ja ajatuksia

Tita

oijoi sentään, kylläpä näyttää ihan huikean hyvältä! Pitääkin testata tällaista kakkupohjaa välillä.

Suklaapossu

Kiitos Tita 🙂 Mä tykkään tosi paljon tällaisista helpoista ohjeissa, joissa ei vatkata moneen kertaan. Ja kun lopputuloskin on mehevä ja suklainen, niin nams! 🙂 Heh, mä muuten kävin sun blogissas kommentoimassa samaan aikaan kun sun viesti tuli mulle.. 😀

Taru

Herkullisen näköinen kakkupala ja minttuiselta näyttää täyte ja päällinen 🙂 Tykkään kovasti tuollaisista pehmoisista ja kosteista pohjista, kuten Nigellan paholaisen kakusta ;D Se on tosi ihanaa! Pistän korvan taakse sun ohjeet ja palaan kun tarvis tulee 🙂

Suklaapossu

Kiitos Taru 🙂 Mulla on nyt keväällä ollut oikein kunnon testauskausi noiden suklaakakkupohjien osalta 😉 Nämäkin pohjat olivat tosi hyviä ja ihanan helppoja tehdä, mutta vielä on julkaisematta eräs aivan älyttömän ihanan pehmoinen ja mehevä pohja, josta pidän jopa Nigellan ohjetta enemmän. Siitä lisää vielä kevään aikana 😉 Ja nyt mulla on tuota täytettä ja kuorrutetta varten hankittu piparminttuöljyäkin, jos pysyisi sillä paremmin kasassa kuin minttuaromilla. Se on sen verran tujua tavaraa, että tarvitaan vain jokunen tippa, kun taas aromia menee helposti 1-2 tl jotta saa tarpeeksi makua. Voi kun vielä olisi sitä kuuluisaa aikaa enemmän 😉

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *