Suklaapossu

Minecraft -kakku punaherukka-omenatäytteellä kummipojalle

Kummipoikamme 12-vuotisjuhlia vietettiin veljeni luona viime vuoden loppupuolella. Oon  tehnyt pojalle synttärikakut jo useamman vuoden ajan ja sain jälleen luvan tehdä sellaisen. Yleensä sankari on kertonut itse toiveen kakun suhteen, mutta tällä kertaa kakku pidettiin salassa loppuun asti. Poika on hirmuinen Minecraft-fani, joten aiheen valinta ei ollut hankala. Tällainen kakusta sitten tuli. Ja vaikka kakun koristelu jäi kipeän selkäni takia hieman aiottua vaatimattomammaksi, poika tunnisti kakun aiheen samantein.

Sain päättää myös kakun sisustan vapaasti. Sisälle tulikin mehevä vaalea munaton kakkupohja, jonka ohjetta kehittelin jo aiemmin kesän ja syksyn aikana testaten sellaista muutamaan (mm. Paavo pesusieni) kakkuun. Olen tykästynyt tuohon pohjaan sen ilmavuuden, pehmeyden ja kosteuden takia. Ja toki myös helppotekoisuuden vuoksi, sillä sen tekemiseen ei tarvita edes vatkainta, vaan aineet voi sekoitella vaikka vispilällä yhdessä kulhossa sekaisin. Ja mikä tärkeintä, pohja myös maistuu hyvältä (= miedon vaniljaiselle).

Kakku kummipojalle

Täytteeksi tein moussen, johon tuli itsetehtyä punaherukka-omenamoussea tuomaan raikkautta, namskis! Painiskelin mielessäsi liivatteen määrän kanssa täytteenteon hetkellä, sillä kakun oli tarkoitus olla korkea ja sen piti kestää myös massalla kuorruttaminen.  Tykkään pehmoisista täytteistä, joten en uskaltanut laittaa liivatetta ihan hirmuisesti. Täyte jäi kuitenkin aavistuksen liian löysäksi, ja kakku hieman painui aavistuksen ryttyyn toiselta puolelta jo siinä vaiheessa, kun liimailin Minecraft-paloja kakun pintaan. Automatkalla kakku päätti kallistua vielä lisää ja lopulta kun pääsimme perille, oli toine puoli kakun alareunasta jo rytyssä. Tavallisen korkuiseen kakkuu liivatemäärä olisi ollut passeli, mutta ensi kerralla lisään kyllä tämän tyyppiseen täytteeseen liivatteen tai pari. Korjasin liivatteen määrää ohjeeseen 1 liivatetta isommaksi.

Minecraft kakku

Siitä onkin pitkä aika kun olen käyttänyt lempparikuorrutettani eli ihanaa ja herkullista valkosuklaamassaa. Kuorruttamiseen käytin tällä(kin) kertaa valmiita kuorrutteita.

Harmittavasti en saanut kakun sisustasta kuvaa.  Syynä oli kakun maku. Se nimittäin oli loistava! Synttärisankarikin oli kehunut sitä ja myös monet muut hakivat sitä lisää. Tämän vuoksi kakusta oli jäljellä juhlien jälkeen vain pieni, kumoon kaatunut, epämääräisen näköinen pala, joten ajattelin jättää sen kuvaamatta. Mutta ehdottomasti tätä on tehtävä uudestaan, kun maistui niin hyvin kaikille 🙂

 

Minecraft -kakku

n. 16 cm halkaisijaltaan

Pohja:

Munaton vaalea kakkupohja

Täyte

Punaherukka-omenamousse (3 paksua täyteväliä n. 16 cm kakkuun tai 2 täyteväliä n. 20 cm kakkuun):

3 dl punaherukka-omenahilloa

1 prk Flora Vispiä

250 g maustamatonta tuorejuustoa

2.75 tl liivatejauhetta (TAI 5.5 liivatelehteä)

2.75 rkl vettä

Lisäksi:

n. 0.75-1 dl punaherukka-omenahilloa

Kuorrutus ja koristeet:

kaulintamassaa + sokerimassaa (vihreät osat)

suklaanmakuista kaulintamassaa (ruskeat osat)

Ohje:

Tee kakkupohjat erillisen ohjeen mukaan.

Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto. Sekoita liivatejauhe ja vesi yhteen pienessä mikron kestävässä kulhossa ja anna turvota parisen minuuttia. Kun liivate on turvonnut, sulata seos mikrossa n. 15 sekunnin ajan tai kunnes liivate on kokonaan sulanut. Vatkaa liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon jatkuvasti voimakkaasti täytettä sekoittaen.

Täytä kakku. Leikkaa kumpikin n. 16 cm vuokaan tehty kakkupohja kahteen osaan. Täytä kakku irtoreunavuoan sisäpuolelle. Levitä kunkin pohjaosan päälle ohut kerros hilloa ennen täytettä. Hyydytä jääkaapissa.

Kuorruta ja koristele.

 

Pojan kakku

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Minecraft -kakku punaherukka-omenatäytteellä kummipojalle

Taru

Hauskanen kakku ja ihanan kuuloinen täyte! ?

Suklaapossu

Tuo täyte oli kyllä tosi huippu, niin hyvää 😛 Kiitos Taru <3

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *