Suklaapossu

Minttu-suklaamuffinit

Halusin tehdä isänpäiväksi kakun lisäksi jotain muutakin leivottavaa ja myös sen piti olla jotain helppoa ja nopeaa. Muffinit tuntuivat hyvältä ajatukselta. Makumaailmaakaan ei tarvinnut kovin kauaan miettiä, sillä kaapista löytyi avattu minttuaromipullo (jonka olen pelännyt menettävän arominsa) ja halusin käyttää sitä. Mieheni pitää kovin after-eight-tyylisestä mausta, joten mintun kaveriksi muffineihin tuli suklaata.

 

 

Tein pohjaksi mehevän ja helpon sekoitettavan muffinitaikinan. Muffini itsessään ei ollut kovin makea, joten kuorrutteeseen tuli enemmän sokeria. En yleensä pidä voi-pohjaisista kuorrutteista, mutta en osannut kuvitella mintun kaveriksi muutakaan kuin melko makeaa, tomusokeria sisältävää kuorrutetta. Kevensin kuorrutetta laittamalla voin kaveriksi myös tuorejuustoa. Kuorrute sopi mielestäni erittäin hyvin muffiniin ja voinen sanoa, että voi-pohjainen kuorrute oli tällä kertaa nappivalinta 🙂 Minttua olisi toki saanut olla kuorrutteessa hieman enemmän, sillä suklaamuffini söi osan mausta. Kannattaa siis maistella kuorrutteen mintun määrä sopivaksi, sillai että se kunnolla maistuu (muttei liikaakaan). Ja voihan sitä aina napata yhden muffinin, dipata sen kuorrutteeseen ja maistaa, onko sopivaa 😉

Hedelmäsokerin terveellisyydestä on ollut paljon ristiriitaista juttua viime aikoina. On vaikea tietää kuka on oikeassa. Tämän hetkisten tietojen mukaan haluan kuitenkin käyttää hedelmäsokeria mahdollisimman vähän. Olen käyttänyt sitä lähinnä lasten vispipuuroissa, mutta nyt päätin hukata loput sokerit leivontakäytössä päästäkseni niistä suht nopeasti eroon. Tämän takia joissakin blogiin päivittyvissä ohjeissa tulee lukemaan hedelmäsokeri, mutta sen sijasta voi toki käyttää normaalia sokeria, mutta laittaa sitä vain hieman enemmän.

Minttu-suklaamuffinit

n.20 kpl minimuffinia

Aineet:

75g juoksevaa kasvisrasvavalmistetta

0.75 dl hedelmäsokeria

1 kananmuna

0.5 dl piimää (tai kermaviiliä)

1 tl vaniljasokeria

1 mm suolaa

1.25 dl vehnäjauhoja

0.5 dl kaakaojauhetta

0.5 tl leivinjauhetta

50g tummaa suklaata (n.50% kaakaota) 

Kuorrutus:

75 g voita 100 g maustamatonta tuorejuustoa 4 dl tomusokeria n. 1.5-2 mm piparminttuaromia Lehden vihreää pastaväriä

Ohje:

Lämmitä uuni 175C. Voitele muffinssipelti. Rouhi suklaa (50g). Sekoita rasva, piimä, muna, piparminttuaromi ja sokerit keskenään. Lisää suola, vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja sekoita, älä vatkaa! Lisää lopuksi suklaarouhe ja sekoita nopeasti sekaisin.

Täytä muffinssipellin kolot (n.3/4) taikinalla. Paista minimuffineita uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. Muffinit ovat tarpeeksi kypsiä, kun sormella kevyesti painettuna tuntuvat suht kiinteiltä. Jos koittaa tikulla kypsyyttä, tikun pitäisi tulla melkein puhtaana ulos. Anna jäähtyä hetki ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään.

Tee kuorrutus. Pehmennä voita vatkaamalla sitä vatkaimella n. 1-2 minuuttia. Lisää tuorejuustoa ja vatkaa voimakkaasti. Lisää tomusokeria pienissä erin samalla voimakkaasti vatkaten. Mausta piparminttuaromilla. Maistele kuorrutusta ja varmista, että aromia on siinä oman makusi mukaisesti. Jos haluat, voit värjätä seoksen pastavärillä.Vinkki: * Muffinit ovat parhaimmillaan samana tai seuraavana päivänä nautittuna. * Jos kuitenkin tarjoat muffineita vasta seuraavana päivänä, säilytä niitä huoneenlämmössä kelmulla suojattuna ja kuorruta vasta juuri ennen tarjoilua. Näin muffinit pysyvät pehmeinä. Jääkaapissa ne kovettuvat ja kuivuvat.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Minttu-suklaamuffinit

Katri

Voi kun söpöjä, minulla on suunnitelmissa kokeilla huomenna pätkis-kuppikakkuja. 😉

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Pätkis-kuppikakutkin kuullostavat todella herkullisilta. Itselläkin on sellaiset olleet mielessä jo pidemmän aikaa, mutta vielä ei ole ehtinyt 🙂

Taru

Kauniisti pursotettuja ja tuo vihreä väri sopii niin ihanasti tuon ruskean kaveriksi 🙂 Minä teen myös piparminttuaromista kreemiä muffinssien päälle ja se on kyllä niin hyvää ja sopii mainiosti suklaan kanssa 🙂

Suklaapossu

Kiitos Taru 🙂 Tuo kreemi oli huomattavasti helpompi pursottaa siististi kuin kermavaahto. Vaikka tälläkin kertaa osa pursotuksista meni enemmän tai vähemmän mönkään, niin tuli tollasia aika nättejäkin 🙂 Pitää varmaan enempi tehdä kreemikuorrutetta ja harjoitella pursottelemista sillä 🙂 Ja tosiaan se piparminttu-kreemin maku sopi tosiaan hienosti suklaan kaa yhteen. Ja kun joukossa oli tuorejuustoakin, ei kreemi ollut lainkaan liian voinen, vaan suloisen pehmeä 🙂

Napsu58

Herkullisen kuuloisia ja näköisiä. Kiva idea yhdistää itse minttu ja suklaa, eikä tehdä mistään valmiista minttusuklaasta. =)

Heidi

Nämä ovat tosi kauniita, ja juuri täsmälleen sellaisia joita olen aikonut varmaan viimeisen vuoden tehdä! Koskahan saan aikaiseksi, kun kokeiltavaa on niin paljon.:) Tuo vihreä kuorrute on vaan niin kaunis tuon tumman muffinssin kanssa. Ihania! Ja varmasti myös hyviä. Tykkään mintun ja suklaan yhdistelmästä.:)

Suklaapossu

Kiitos Heidi 🙂 Vihreä minttu ja ruskea suklaa ovat tosiaan ihana yhdistelmä, sekä ulkönäöllisesti kuin maunkin kannalta 🙂 Ihailin myös todella pitkään muiden blogeissa vastaavia leivonnaisia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tehdä. Testattavien leivonnaisten lista vaan kasvaa kasvamistaan, mutta ihanaa kun saa sitä joskus edes hieman lyhennettyä, ja näinkin herkullisella tavalla 🙂

Vastaa käyttäjälle HeidiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *