Suklaapossu

Mokka-suklaakakku

Ihanaa kun on paljon synttäreitä ja juhlia ja saa kerrankin hyvällä omalla tunnolla tehdä kakkuja 🙂 Laitan tämän ohjeen tähän väliin ja jatkan sitten taas juhlatarjoilujen kirjoittelemista.. Tämä kakku matkasi töihin miehen synttäreiden kunniaksi jo viime viikolla. Innostuin fazeriinakakusta niin paljon, että halusin tehdä taas suklaakakkua. Testasin samalla tekotavaltaan ja aineksiltaan hieman erilaista pohjaa, jonka kehuttiin olevan kostea. Pohjaan tuli nesteeksi kahvia, joten päätin laittaa myös täytteeseen ja kuorrutukseen sitä. Tästä tuli kunnon mokka-suklaakakku 🙂

Koska mieheni rakastaa tiramisua, laitoin suklaan ja kahvin lisäksi täytteeseen tiramisusta tuttua amarettoa antamaan hieman lisäaromia. Sitä olisi voinut olla vaikka enemmänkin, koska nyt maku hukkui liki täysin suklaan ja mokan joukkoon. Kuorrutteeksi laitoin miehen toiveesta kaakaokerman, jota höystin hieman espressojauheella. Kermakuorrutteinen kakku olikin siitä kiva, että pääsin itsekin pitkästä aikaa harjoittelemaan kunnolla pursottelemista. Reunat tein 8 millisellä tähtityllalla heiluttelemalla sitä pursottamisen aikana hieman sivulta sivulle. Aloin pikkuhiljaa päästä jyvälle tekniikasta, joten pursotusjälki hieman vaihtelee kakun eri osissa. Huonoimmat osat korjasin, mutta aikapulan takia en lähtenyt uusimaan koko reunusta. Tuon yläreunaa kiertävän kiekurapursotuksen tein muistaakseni hieman isommalla tähtityllalla, oisko ollut 11mm. Kokonaisuudessaan pursotuksista tuli mielestäni paljon paljon paremmat kuin joskus ennen muinoin 🙂 Harmillisesti kakku tarjottiin vasta seuraavana päivänä, jolloin kerma oli alkanut repeilemään pahasti. Päällisen olisi voinut koristella täytteen kaltaisella moussellakin, niin se olisi kestänyt paremmin hyvännäköisenä..

Kakku oli siis pohjan, täytteen ja pursotusten osalta testikakku. Kuten myös koristelun. Testasin nimittäin samalla spritsausta suoraan kerman pintaan. Aioin tehdä enemmänkin koukeroita, mutta kuopus huuteli äitinsä perään ja lopettelin kesken kaiken. Koristekukat nappasin varastosta ja niitäkin olisin halunnut muutaman lisää. Toisaalta kun kakkua katsoo nyt jälkikäteen kuvista, ei päällinen ehkä olisikaan kaivannut tuon enempää koristeita. Olihan reunapursotuksetkin jo itsessään aika kivat 🙂

Pienistä ulkonäöllisistä ongelmista huolimatta kakku oli hyvänmakuinen. Pohja oli sellainen kuin  luvattiin eli kostea ja pehmeä. Koostumus oli jonkin verran tahmaisempi kuin fazeriinakakussa. Kuten eräs maistelijoista mainitsi, se oli hieman mutakakkumainen. Käytin mokka-suklaakakkupohjaa täältä  löytämääni ohjetta hieman muokaten. Muut kakun osat ovatkin sitten jälleen omaa käsialaa. Niin ja se piti vielä mainita, että täyte oli todella ihanan makuinen, mutta pääsisi ehkä paremmin oikeuksiin tavallisen kaakaosokerikakkupohjan välissä. Nyt pohja oli sen verran maukas jo itsessään, että täytteen maku hieman peittyi. Eipä nyt muuta kuin tässä tulee ohje.

Mokka-suklaakakku

n. 22 cm vuokaan

Pohja:

4.5 dl vehnäjauhoja
4.5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

1.75 dl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 tl soodaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

2 suurta munaa
2.5 dl maitoa
1.25 dl öljyä
2.5 dl vahvaa kahvia (2.5 dl vettä + 4 tl espresso pikakahvijauhetta) kiehuvana

Täyte:

1.5 dl kuohukermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 tl espressojauhetta

2 rkl tummaa ruokosokeria

2 tl amarettoa

50 g tummaa suklaata sulatettuna

50 g maitosuklaata sulatettuna

1 muna

Kuorrutus (kaikki ei mennyt kakkuun):

2 prk kuohukermaa

1 tl espresso pikakahvijauhetta

4 rkl tummaa kaakaojauhetta

6 rkl sokeria

Koristelu:
Spritsaukset mustia Candy melts-nappeja
Kukat sokerimassaa

Ohje:

Tee pohja. Voitele (tai sprayjaa) ja jauhota kaksi n. 22 cm irtopohjavuokaa. Sekoita kuivat aineet keskenään vaikka yleiskoneen kulhossa. Lisää joukkoon munat, maito ja öljy. Laita kone vatkaamaan pariksi minuutiksi. Lisää joukkoon voimakkaasti vatkaten kiehuva kahvi ja jatka sekoittamista kunnes seos on sileää ja ohutta. Jaa taikina kahteen vuokaan. Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia, kunnes keskelle tökkätty tikku pysyy puhtaana. Anna jäähtyä vuoissa n. 5 minuuttia ennen irrottamista. Anna jäähtyä kunnolla ennen täytteen tekoa.

Tee täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, espressojauhe, ruokosokeri ja amaretto. Vatkaa erillisessä kulhossa sulien suklaiden joukkoon muna voimakkaasti vatkaten. Lisää suklaaseos kermavaahtoseoksen joukkoon. Laita toinen pohja irtopohjavuoan pohjalle ja kaada täyte päälle. Laita toinen kakkupohja täytteen päälle. Pistä kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Poista kakku vuoasta.

Tee kuorrutus vatkaamalla kerma lähes valmiiksi vaahdoksi ja vatkaamalla joukkoon muut aineet. Levitä/pursottele kakun päälle. Koristele spritsaamalla koukeroita ja laita kukkia sinne tänne.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mokka-suklaakakku

Miisuli

Aivan ihania lähikuvia kakkupaloista 😛

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tuollaisia kakkupalakuvia on ollut yllättävän hankala ottaa, mutta tällä kertaa olen itsekin tyytyväinen niihin 🙂

Taru

Onpa kaunis kakku ja pohja näyttää niin mehevältä 🙂 Koristeita on just sopivasti mun mielestä 🙂 Varmasti on ollut todella hyvää!

Mitä kermaa käytät??? Minä käytän pirkan laktoositonta vispikermaa eikä ongelmia ole ollut, kermoissa on kyllä valtavia eroja. Joskus ostin prisman rainbow-kermaa laktoosittomana, joka oli aivan upeaa sellaisenaan, mutta jos jotain meni laittamaan joukkoon kuohkeus lässähti kokonaan :/

Suklaapossu

Jep, sitä mä kaipaankin, kokemusten jakoa ja hienosäätöä 🙂 Näissä asioissa ei koskaan voi tietää liikaa (hyvän kun edes tarpeeksi) ja aina löytyy jotain kehitettävää. Ihanaa kun saa vinkkejä 🙂

Hehe, ja tuollahan se kuorrutteen kohdalla lukikin että käytin kuohukermaa. Siinä varmaan suurin syy ylivatkaantumiseen. Jatkossa aina vispikermaa 🙂 Mulla paha tapa olla katsomatta aiempia hyväksi havaittuja ohjeitani ja lisäillä aineksia kesken kaiken ja maistella välillä. Lisäisin espressojauhettakin välillä maistellen, niin tulihan siinä vatkailtua 🙂

Nuo sun pursotukset on ihanan siistit. Voisinkin alkaa käyttää tuota sun ohjetta, siinä on tosi helppo muistisääntökin määrille. Kermaa 1 dl vastaan kaakaojauhetta 1 rkl ja sokeria 1 rkl. Kiitos ohjeesta 🙂 Kokeiluun menee! 🙂

Taru

Muistutan vielä, että kakku on siis todella upea, tämä keskustelu on vaan kokemusten jakoa ja hienosäätöä kakkujen teossa ;D

Näissä olen käyttänyt itsetehtyä suklaakermaa ja minusta jälki on suht siisti ja olen saanut yhdeltä bloggariltakin kehuja, että käyttää tuota minun ohjetta 🙂 Kaakaojauhetta käytettäessä kerma helposti ylivatkaantuu, sen vuoksi sihtaan kaakaojauheen ja tomusokerin heti vatkauksen alussa kermaan. Ja käytössä on siis se pirkan lakt. vispikerma. Kokeile sitä ihmeessä kun seuraavan kerran pääset kakkuhommiin 🙂

http://taikakakut.blogspot.fi/2013/06/appelsiini-suklaa-kaaretorttu.html
http://taikakakut.blogspot.fi/2013/06/superminttu-suklaa-taytekakku.html

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Oli ihanaa päästä taas kakuntekopuuhiin 🙂 Ja hyvää oli 🙂

Käytän yleensä Floran kermoja. Yleensä pursotuksiin tulee käytettyä vispikermoja, kun tuo kuohukerma tuppaa yleensä ylivatkautumaan. Tais olla vispikerma tälläkin kertaa käytössä. Tuohon päälliseen meni sen verran kaakaojauhoja, että se varmaan kans osaltaan vaikutti repeilyyn. Mutta taisin mä sitä vatkatakin hieman liikaa.. Nuo palakuvat on muuten otettu seuraavana päivänä ja kakkukuvat heti pursotuksen jälkeen. Niistä näkee eron.

Testasin jotain laktoositonta kermaa tässä jokin aika sitten ja se meni lopulta ihan kokkareiseksi, vaikka eka ei meinannu vaahtoutua ollenkaan. En muista merkki, mutta Pirkan se ei ollut. Pirkan voisinkin koittaa seuraavaksi 🙂

Katja

Mehevältä näyttää, ja kakku on tosi kaunis. Hienot pursotukset.:)

Ilona Niittynen

Ihanan näköinen pohja, juuri sellainen, mitä olen etsinyt! Aijon tehdä suklaakakun johon käytän pohjareseptiäsi. 🙂 Amarettoakin kävin juuri sopivasti ostamassa ennen blogisi lukemista, mutta ajattelin kylläkin käyttää sitä kakun kostuttamiseen. Mahtaako onnistua kakkupohjan paisto yhdessä vuoassa yhdellä kertaa, vai tuntuiko, että kaksiosainen paistaminen oli pehmeän rakenteen kannalta oleellista?

Suklaapossu

Kun kyse on suklaakakusta, on lopputulos taatusti herkullinen, tekee pohjan miten vain.. 😉 Olisi kuitenkin hienoa kuulla, miten sen kanssa kävi, mikäli laiskotus iskee ja paistat sen yhdessä vuoassa.

Kiitos Ilona! Todella mukavaa kuulla, että blogini kiinnostaa ja tervetuloa lukijaksi! 😀 Käyn kurkkimassa blogissasi 🙂

Ilona Niittynen

Arvelinkin, että varminta olisi paistaa pohja kahdessa osassa. Voi olla, että laiskuus vie silti voiton ja päädyn paistamaan kakun yhdessä vuoassa ja kostuttamaan sitten ehkä hieman enemmän reunoja 😉 Mutakakku on herkkua, joten mitä mutaisampi, sen parempi! Ihana blogi sinulla muuten, juuri tällainen herkullinen mitä kaipaa tässä sokerimassakakkujen täyttämässä blogimaailmassa 😀 Liityin lukijaksi! Tässä oma blogini, jos haluat käydä kurkkaamassa:
sokerihuurre.blogspot.fi

Suklaapossu

Suklaakakut ovat kyllä niin hyviä 🙂 Suosittelisin paistamaan pohjan kahdessa vuoassa, jos vain suinkin mahdollista. Kakku on todella kostea, niin luulisin, että yhdessä vuoassa paistettaessa se saattaa kypsyä reunoilta liikaa ennen kuin on täysin kypsä keskeltä. Mutta voihan sitä tietenkin koittaa yhdessä vuoassakin, kunhan laskee lämpötilaa ja paistaa tarpeeksi pitkään. Tai sitten pohjan voi paistaa myös vaikka tavallisella uunipellillä ja leikata siitä varovasti pyöreät palat kakkuun.

Tuo pohja on muuten erittäin kostea, tahmainen ja mehevä jo itsessään, niin kannattaa kostutella varovasti. Mutta on kyllä hyvä pohja, jos haluaa mutakakkumaista rakennetta 🙂 Itse juuri edellisellä viikolla testailin pariakin erilaista kosteaa suklaakakkureseptiä, jotka jäivät hieman tätä pohjaa kuivammiksi, mutta silti meheviksi. Suklaakakkujen testaaminen on ihanan herkullista puuhaa 🙂

Hulluna kakkuihin

Tein tämän kakun eilen, kun otin uuden yleiskoneeni käyttöön – pitihän se testata jollain herkulla. Ihanan mehevä ja täyteläinen kakku.
Kiitos hyvästä ohjeesta 🙂

Suklaapossu

Kiitos ja kiva kuulla että pidit kakusta 😀 Tuo pohja on tosi mehevä ja siitä kiva, ettei sitä tarvitse kostuttaa. Kiitos vielä kommentistasi. Kommentit kun ovat aina kullanarvoisia, niin tietää, miten ohjeet ovat toimineet muilla ja mitä niistä pidetään. Pystyy sitten jatkossa mahdollisesti kehittämään niitä edelleen 🙂 Ja onnea uuden yleiskoneen omistajalle, sellainen helpottaa kummasti leipomista 🙂

Vastaa käyttäjälle MiisuliPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *