Suklaapossu

Mokkainen kinuskikastike poltetusta sokerista

Olen jo usein bloginkin puolella maininnut, etten juo kahvia sillä en pidä sen mausta, mutta leivonnassa se on ihan huippujuttu! Yhdistettynä taikinaan tai kinuskiin, sen maussa vain on sitä jotain. Nyt olin kärsinyt ”mokan himosta” jo niin kauan, että päätin tehdä asialle jotain. Pakkasessa oli vaniljajäätelöä, ja mikäs sen parempi kaveri jätskille kuin kinuskikastike, ja se höystettynä kahvilla. Voi nam! Kylläpäs oli niin mahdottoman hyvää!

Käytin ohjeen pohjana jo blogistani löytyvää suolattua kinuskikastiketta. Lisäsin vain kahvijauhetta sekä laitoin suolaa hieman enemmän. Molemmat olivat nappivalinta, kokonaisuus täyttä herkkua! Olisin voinut helposti nautiskella kinuskia sellaisenaan, ilman jäätelö tai muita ”turhia” lisukkeita. Kastike sopinee hyvin myös vaikkapa kakun päälle, kunhan keittelee siitä hieman paksumpaa.

Tässä tämä herkkuohje 🙂

Mokkainen kinuskikastike poltetusta sokerista

Aineet:

2.5 dl sokeria 0.75 dl vettä

2.5 dl Flora Kuohua

  hieman vajaa 1 tl suolaa

2 tl espressopikakahvijauhetta

Ohje (kuvalliset ohjeet suolatun kinuskikastikkeen postauksessa):

 Mittaa kattilaan sokeri ja vesi.

Lämmitä vettä ja sokeria kattilassa miedolla lämmöllä sekoittamatta, kunnes sokeri sulaa eli kunnes liemi on kirkasta. Tähän kuuluu aikaa noin 5 minuuttia levyn lämpötilasta ja kattilan koosta rippuen. Älä sekoita seosta tässä vaiheessa, sillä silloin sokeri kiteytyy helposti.Kun sokeri on kunnolla sulanut, laita levy hieman kuumemmalle ja keitä seosta, kunnes se ruskistuu hieman eli on kauniin pronssinruskea (itselläni tähän meni aikaa n. 8 minuuttia). Älä sekoittele vielä ruskistumista odotellessakaan. Sokeria kannattaa vahtia melko tarkasti, sillä rusehtuminen tapahtuu todella nopeasti sen jälkeen kun ensimmäiset merkit on näkyvissä.

Nyt voit ottaa lusikan käteen ja laittaa sen kattilaan. Kaada joukkoon pikku hiljaa jatkuvasti sekoittaen kermaa. Kun alat kaatamaan kermaa, seos hieman kuohahtaa, mutta jatka kerman kaatamista samalla sekoittaen.

Jos kaadat liian nopeasti, kinuski voi kokkaroitua, mutta jatka vaan hämmentämistä, kunnes sokeriklöntti liukenee. Jos haluat, voit jättää keittämisen tähän. Kinuski hieman paksenee jäähtyessään, mutta on silti edelleen melko juoksevaa. Jos haluat paksumpaa kinuskia, voit keittää kinuskia hieman pidempään.

Vatkaa lopuksi joukkoon vispilällä vielä suola sekä pikakahvijauhe. Anna kiehua parisen minuuttia. Tarjoile kastiketta vaikkapa jäätelön kanssa tai liruttele sitä kakun päälle.Vinkki: * Jos et käytä kaikkea kastiketta kerralla, se säilyy jääkaapissa. Kastike jähmettyy hieman kylmetessään. Lämmitä kastike juoksevaksi ennen tarjoamista.

* Kastikkeen voi myös pakastaa. Pakastamisen jälkeen saat kastikkeet nopeasti käyttövalmiiksi lämmittämällä sitä mikrossa vähän aikaa kerrallaan, kunnes se on kokonaan sulanut (ja halutessasi lämmintä).


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mokkainen kinuskikastike poltetusta sokerista

Leena-muori

Aivan ihanan näköistä! Kylläpä alkoi suussa vesi virrata. ;P

Suklaapossu

Ja oli äärettömän ihanan makuistakin, slurps! Paahdetusta (/poltetusta) sokerista tehty kinuskikastike itsessäänkin on jo täyttä herkkua, mutta kun joukkoon ripauttaa vielä suolaa ja kahvijauhetta, niin huih, se on pelottavan hyvää! 😉

Vastaa käyttäjälle Raisa PPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *