Suklaapossu

Mustikka-jogurttipiirakka

Tähän jogurtti-mustikkapiirakkaan saa helposti hukutettua miltei puoli litraa mustikoista. Piirakka on ihanan mehevä ja maukas, ja se valmistuu helposti ilman vatkaimia.

Veljenpoikani 15-vuotissynttäreitä juhlittiin vappuviikonloppuna. Olen aina silloin tällöin vienyt veljieni lasten juhliin myös jotain omia leivonnaisia (luvan kanssa tai jopa toiveesta) ja halusin tälläkin kertaa leipoa sinne jotain. Koska tarjottavaksi oli jo suunniteltu vappuun kuuluvia munkkeja ja donitseja, päätin leipoa jotain ei-niin-vappuista ja yhden mielessä jo pidempään pyörineen ohjeen eli tämän mustikka-jogurttipiirakan.

Pakko mainita heti alkuunsa, että piirakka sai paljon kehuja. Ja tykkäsin tästä toki itsekin, heti kun pääsin irti liiallisesta analysoinnista eroon ja maistoin piirakkaa sillä mielellä, että se oli minulle tuntematonta. Mehevää, pehmeää, mustikkaista ja jogurtista johtuen aavistuksen raikasta.

© Irina Lisinen

Piirakan pohja oli kivasti erilainen. Se muistutti hieman murotaikinaa, mutta koostumus oli mehevämpi ja pehmeämpi. Pehmeän pohjan päällä oli kerros raikasta jogurttitäytettä ja päällimmäisenä vielä parisataa grammaa mustikoita. Valitettavasti piirakasta ei tullut palakuvaa, jossa nuo kerrokset näkyivät. Siinäpä hyvä syy leipoa tätä vielä uudestaan 🙂

Leipomista varten kävin kurkkaamassa blogista löytyvän Jogurtti-punaherukkapiirakan ohjeen. Ohjeen turkkilainen jogurtti vaihtui tavalliseen maustamattomaan jogurttiin ja samalla ohje muuttui hieman vähemmän kananmunia sisältäväksi. Laitoin piirakkaan 1 munan, sillä tiedän mein pojan kestävän pienen määrän sitä. Tarvittaessa kananmunan voi tiputtaa täytteestä kokonaan pois ja laittaa tilalle vaikka hieman maissitärkkelysjauhoja tai korvata jogurtin soijajogurtilla, joka kiinteytyy uunin lämmössä.

Mustikka-jogurttipiirakka

n. 25 cm korkealaitaiseen piirakkavuokaan

Taikina:

1.25 dl juoksevaa rasvaa

1 dl maustamatonta jogurttia

1.25 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

0.5 dl perunajauhoja

2 mm (=maustemitallista = 2/5 tl) suolaa

1.5 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Päälle:

2 dl maustamatonta jogurttia

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 kananmuna

2 rkl perunajauhoja

noin 200 g mustikoita

Ohje:

Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, niin että aineet juuri ja juuri sekoittuva keskenään. Kaada taikina kevyesti voideltuun noin 25 cm piirakka- tai irtopohjavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle ja nosta hieman reunoilla. Jos taikina tarttuu kovin kiinni, koita tasoittaa taikinaa veteen kostutetulla lusikalla tai tasoita se käsin.

© Irina Lisinen

Tee täyte sekoittamalla jogurtin joukkoon sokerit, muna ja perunajauhot. Kaada liemi taikinan päälle tasaiseksi kerrokseksi.

© Irina Lisinen

Ripottele pinnalle vielä reilusti mustikoita.

© Irina Lisinen

Laita koko komeus uuniin. Paista 175 asteessa, kunnes täyte on hyytynyt (aivan keskeltä täyte saattaa vielä hieman hyllyä) ja reunat kauniin väriset eli noin 45 minuuttia. Paistoaika saattaa olla hieman lyhyempi tuoreita mustikoita käytettäessä.

Jäähdytä piirakka kokonaan ennen nauttimista!

Vinkit:

* Jos haluat piirakasta kokonaan munattoman, kokeile maustamattoman jogurtin sijasta soijajogurttia. Se hyytyy paistuessaan. Samalla piirakka on myös maidoton, mikäli rasva on myös maidotonta.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mustikka-jogurttipiirakka

Ella

Näyttää houkuttelevalta. Varmasti teen tämän pikimmiten. Tuli mieleen oisko vielä joku muruseos piirakan pinnalla liioittelua :))

Irina Lisinen

Moi Ella! Kiva kuulla, että tämä pääsee testiin 🙂

Muruseos sopii yleensä mustikan kanssa kivasti yhteen, mutta itse en ehkä laittaisi sitä tähän, jotta a.) täytettä olisi maltillisesti, jotta myös pohja kypsyy ja myös siksi että b.) jogurtin maku ei taistelisi liikaa murukerroksen kanssa (toki makuasia tämäkin). Eli jos laittaisin murun, tiputtaisin jogurttitäytteen määrää reilusti pienemmäksi.

Ella

Ja vielä kysyisin voiko piirakan tehdä gluteenittomista jauhoista.

Irina Lisinen

En ole gluteenittomien leivonnaisten asiantuntija, mutta usein tämäntyyppiset pohjat onnistuvat melko hyvin myös gluteenittomilla jauhoilla. Jos kokeilet, kuulisin mieluusti minkälainen tuli 🙂

Katsa

Tein omena-sitruunarahkapiirakan ja pohja oli niin helppo ja ihana, että menee ehdottomasti jatkokäyttöön.

Irina Lisinen

Ihana kuulla Katsa! 🙂

Anja

Anja 12.5.2023
Tein tänään mustikka-jugurttipiirakan. Se oli todella herkullista. Pohja ihanan pehmeä ja sopivan kokoinen 25 cm vuokaan. Laitoin mustikoita lähes puoli litraa. Minulla oli vaikeuksia saada perunajauhoja hyvin sekaisin jugurtin, munan ym. joukkoon. Voisiko perunajauhot sekoittaa pieneen tilkkaan vettä, jolloin se ehkä helpottaisi sekoittamista?

Irina Lisinen

Hei Anja! Ihana kuulla, että maistui 🙂 Perunajauhot voisi ensinsekoittaa vaikka sokerin joukkoon, jonka jälkeen niiden pitäisi sekoittua helpommin jogurtin ja munan joukkoonkin.

Tuula Ernvall

Iso kiitos tästä ohjeesta!
Olen jo monta kertaa tehnyt ja aina loppuu kesken. Pehmoinen ja hyvänmakuinen lisäksi helppo ja nopea tehdä!

Irina Lisinen

Ihana kuulla Tuula! 🙂 On muuten aivan parasta saada kommentteja, jotka liittyvät ohjeen toimivuuteen ja maistuvuuteen (niin hyvässä kuin pahassakin). Näin tiedän, miten herkut maistuvat muille 🙂

Sinun täytyy kommentoidaksesi.