Suklaapossu

Mustikkajuustokakku pullanmakuisella pohjalla

Mustikkajuustokakku

Äitini vietti syntymäpäiviänsä maaliskuun alussa ja sain leipoa hänelle kakun. Kakuksi valikoitui lopulta mustikkajuustokakku pullalle maistuvan pehmeän pohjan kanssa. Kakusta tuli aika kiva ja kakku maistuikin hyvin myös juhlissa. Sain pienen jämäpalan mukaan kotona olleille maistettavaksi ja sai positiivista palautetta myös kotona.

Kakun ideasta ei voi itse ottaa kunniaa, vaan se kuuluu muulle perheelle. Kakkua pohtiessani tiesin vain sen, että olen tekemässä kakkua. En kuitenkaan saanut päätettyä makumaailmaa, sillä päässä pyöri vähän liikaakin ajatuksia erilaisten sen suhteen. Päätinkin kysellä muulta perheeltä heidän lempimakujaan. Idea tähän kakkuun lähtikin siitä, että yksi huusi lempileivonnaisekseen pullan ja toinen heti perään mustikkapiirakan. Juustokakulle tuli siis lopulta pikapullatyyppinen pehmeä pullan makuinen pohja ja täytteeksi paksu kerros mustikkamoussea.

© Irina Lisinen

Pullanmakuinen pohja on tehty samaan tyyliin kuin helppo, munaton ja maidoton vaalea kakkupohja, mutta hieman muokattuna. Pohja on monestakin syystä tosi ihana. Se on nopea tehdä vain yhdessä kulhossa sekoittaen. Lisäksi se on pehmeä ja mehevä jo sellaisenaan. Pohjaa siis ei tarvitse erikseen kostuttaa. Laitoin pohjaan 2 tl kardemummaa tuomaan pullan makua. Kardemumma maistui aika voimakkaasti ja oli siinä ja siinä, peittikö se mustikan mietoa makua liikaa. Laitoinkin ohjeeseen määräksi 1-2tl, jolloin voi päättää itse, kuinka voimakkaan kardemummaiset pohjat haluaa.

Pohja valmistuu ilman kananmunaa, jonka johdosta koko kakku on munaton.

Metsämustikoista kauniisti värjäytynyt kakku sai koristeeksi pensasmustikoita. Mustikkamousse on kuohkea ja pehmoinen. Kakusta sai leikattua siististi paloja, mutta mousse olin niin pehmoista, että eräs syöjistä kehui mustikkamousse ”hyvänmakuiseksi mössöksi” 🙂

 

Mustikkajuustokakku pullanmakuisella pohjalla

20 cm irtopohjavuokaan

Pohja:

2.5 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

0.33 tl = 1/3 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

0.33 tl = 1/3 tl ruokasoodaa

1 tl vaniljasokeria

1-2 tl kardemummaa

 

2 rkl sitruunan mehua

0.5 dl rapsi- tai rypsiöljyä

1.25 dl vettä

Ohje pohjaan:

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon sitruunan mehu, öljy ja vesi. Sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Kaada taikina samantein voideltuun 20 cm irtopohjavuokaan, tasoita ja paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyys tökkäämällä pitkä tikku keskelle kakkua. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on pohja kypsä. Jäähdytä pohja kokonaan esimerkiksi leivinliinalla hyvin suojattuna.

Mustikkamousse:

2 dl vispikermaa

200 g tuorejuustoa (maustamaton)

1 dl ranskankermaa

3 dl (metsä-)mustikoita soseutettuna

noin 0.5 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

 

1 rkl sitruunanmehua

2 rkl vettä

3 tl tl liivatejauhetta

Ohje mustikkamousseen:

Vatkaa kerma melko paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto, ranskankerma, mustikkasose sekä sokerit. Vatkaa voimakkaasti sekaisin. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria.

Purista sitruunasta 1 rkl mehua. Sekoita sitruunan mehu, vesi ja liivatejauhe keskenään ja jätä turpoamaan muutamaksi minuutiksi. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa 15-20 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten.

Nosta kakkupohja tarjoilulautaselle. Laita pohjan ympärille irtoreunavuoan reunaosa. Voitele vuoan reunojen sisäpuoli kevyesti esim. vuokaspraylla tai muulla öljyllä. Voitelu auttaa kakkua irtoamaan. Kaada täyte pohjan päälle.

Heiluva vuokaa kevyesti, jolloin pinta tasoittuu. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kun kakku hyytynyt, poista vuoan reunaosa.

Koristele valmis kakku vaikka pursottamalla kermavaahtoa kakun reunustalle ja lisäämällä pensasmustikoita pursotuksen keskelle.

Vinkki:

* Jos vuoan reunat eivät ole tasaiset, voit käyttää vuoan reunojen sisäpuolella reunakalvoa. Tämä auttaa kakku irtoamaan nätisti ja tasaisesti.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mustikkajuustokakku pullanmakuisella pohjalla

Leena-muori

”Nams!”, sanoo pullahirmu. 😄 Tämä pitää ottaa kokeiluun. Näyttää ihanan mustikkaiseltakin. Mulla on viime aikoina pyörinyt päässä kerran tekemäni mustikkaboston. Se oli aivan ihanaa. Tämä on varmasti kans! 😋

Suklaapossu

Ihanaa, että innostuit Leena-muori <3 Tuo pullapohja oli kyllä niin hyvä pullankorvike kaikessa helppoudessaan ja nopeudessaan, että sitä voisi mussuttaa pelkkäänkin pahimpaan pullanhimoon. Kun kerran tykkäsit mustikkabostonistakin (ai että kuinka herkulliselta se kuullostaakaan!), tämä kuullostaa just sun kakulta! Tässä on pullan ja mustikan määrät hieman eri suhteessa, mutta suosittelen kyllä testaamaan 🙂

Sofia

Moikka!
Voiko mustikkamousseen laittaa siis ihan pakastemustikoita?

Suklaapossu

Moikka Sofia! Pakastemustikat käyvät tähän tosi hyvin. Sulattelet vain mustikoita sen verran, että ne saa helposti soseutettua 🙂

Ella

Onnistuukohan pohja gluteenittomasti vai tuleeko litteä lettu kuten joskus käy.

Irina Lisinen

Mulla on aika vähän kokemusta gluteenittomasta leivonnasta, mutta usein tällaiset munattomat pohjat voivat olla hieman haastavia gluteenittomina. En ole kokeillut juuri tätä pohjaa, mutta jos sinä tai joku muu innostuu testaamaan, kuulisin mieluusti miten kävi 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *