Suklaapossu

New York Cheesecake ja mansikkamelba

New York cheesecake

Huomasin tässä syksyllä, etten ole koskaan tehnyt perinteistä New York cheesecakea. Asia piti korjata samantein ja kyllä kannatti. Oli kyllä niin hyvää että! Tein kakun peräti kolmesti, jotta sain makumaailman ja koostumuksen täydelliseksi.

New York cheesecake on täyteläinen, uunissa paistettava juustokakku, joka tarjoillaan usein marjamelban eli soseutetun marjasoseen kanssa. Juustokakun silkkisen pehmeän ja suussasulavan juustokerroksen salaisuus piilee suurimmaksi osaksi paistotavassa. Kakku laitetaan ensin kuumaan uuniin muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen lämpötila lasketaan ja jatketaan paistamista miedolla lämmöllä. Paistamisen jälkeen, kun kakku höllyy edelleen keskeltä, uuni laitetaan pois päältä, mutta juustokakku jätetään uuniin vielä pariksi tunniksi. Juustokakun on hyvä antaa tuon jälkeen vielä jäähtyä pöydällä ja sitten se vielä siirretään jääkaappiin vähintään seuraavaan päivään.

Mansikkamelba

Matalalla lämmöllä paistaminen tekee juustokakusta erityisen kermaisan pehmeän ja silkkisen sileän. Liian kuumassa uunissa reunat yleensä kypsyvät aivan liikaa sillä aikaa kun keskusta kypsyy sopivaksi. Silkkisen sileän ja pehmeän koostumuksen lisäksi tällä hitaalla paistotavalla estetään myös mahdolliset halkeamat. Vaikka kukapa niistä halkeamista välittää, kun maistaa ihanan täyteläistä, suussasulavaa juustokakkua palan, ja toisenkin.

Juustokakun valmistaminen kuullostaa pitkältä ajalta, ja niinhän se onkin. Onneksi kyse on vain ajasta, jonka kakku viettää uunissa. Itse kakkumassan tekemiseen ei montaa hetkeä kulu, ja kädet pysyvät vapaana sen aikaa kun kakku on uunissa. Kunhan vain muistaa pariin otteeseen muuttaa lämpötilan, niin se riittää 🙂

Uunissa paistettava juustokakku

Meillä tätä nautittiin tytön 5-vuotissynttäreillä. Tuo versio oli sen verran makea, että muokkasin ohjetta sokerin osalta vielä juhlien jälkeen. Lopputuloksena tämä ohje, jota ehdottomasti suosittelen testaamaan. Merkkasin ohjeeseen arvioksi riittävyyden arvioksi 10-12 annosta, mutta riittävyys on tosi paljon kiinni syöjien kakunhimosta. Kakku on todella täyteläinen ja myös melko täyttävä. Tästä huolimatta kakku holahti alas siitä vain 6 hengen voimin. Innostuin tästä niin paljon, että tein jo toisenkin uunissa paistetun juustokakun. Siitä kakusta lisää sitten myöhemmin syksyllä 🙂 Mutta tässä on nyt New York cheesecake ohje, olkaa hyvät.

New York Cheesecake eli uunissa paistettu kermainen juustokakku

n. 20 cm vuokaan, 10-12 annosta

Pohja:

100 g Digestive-keksejä muruina

2 tl (vanilja)sokeria

40 g voisulaa

ripaus (n. 1/5 tl) suolaa

Täyte:

600 g Philadelphia tuorejuustoa

n. 1 dl sokeria

1 rkl perunajauhoja

1 rkl sitruunanmehua

(1 sitruunan raastettu kuori)

2 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

3 kananmunaa

200 g ranskankermaa

Mansikkamelba:

250 g mansikoita

1-2 rkl sokeria

1 rkl sitruunanmehua

Ohje:

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Sekoita keksinmurut ja (vanilja)sokeri keskenään kulhossa. Kaada voi niiden joukkoon ja sekoita hyvin. Painele keksimuruseos n. 20 cm pyöreän irtopohjavuoan pohjalle. Pane vuoka jääkaappiin täytteenteon ajaksi.

Keksipohja

Vispaa tuorejuustot, sokerit, perunajauhot, vaniljasokeri ja sitruunan mehu (sekä halutessasi sitruunan kuoriraaste)

Juustokakun täyte

Sekoita tasaiseksi seokseksi. Varmista, ettei joukossa ole klimppejä, vaan seos on todellakin tasaista. Lisää joukkoon munat yksitellen varovasti sekoitellen. Lisää seuraava muna joukkoon vasta kun edellinen on kunnolla sekoittunut.

Lisää lopuksi ranskankerma. Älä vatkaa seosta enää tässä vaiheessa, jottai joukkoon tule suotta ilmakuplia.

Silkkinen täyte

Kaada täyte vuokaan. Kopauta vuokaa muutama kerta pöytää vasten, niin ilmakuplat nousevat pintaan.

Sitruunainen juustokakku

Tasoita. Paista kakkua ensin 10 minuuttia 200 asteessa. Laske sen jälkeen lämpö 90 asteeseen ja jatka paistamista n. 35 minuuttia. Tällöin reunat ovat jo hyytyneet n.3-4 cm matkalta, mutta kakku heiluu vielä keskeltä kunnolla. Ota lämmöt pois uunista ja jätä kakku uuniin vielä kahdeksi tunniksi. Kakun keskusta heiluu tämän jälkeen vielä hieman, mutta se jähmettyy jäähtyessään.

Varmista, ettei kakku ole reunoissa kiinni. Anna kakun ensin jäähtyä paistamisen jälkeen vuoassa n. 5 minuuttia. Vedä sitten tarvittaessa varovasti terävällä veitsellä kakun ja reunojen välistä kakku irti. Paistetuissa kakuissa kakun pinta säilyy helpommin ehjänä, jos vuoan reunat ovat rasvattu.

Nosta kakku pöydälle ja anna jäähtyä kokonaan. Kun kakku on jäätynyt, nosta se jääkaappiin. Tarjoa aikaisintaan seuraavana päivänä.

Sekoita mansikkakastikkeen ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi. Liruttele hieman kastiketta kakun päälle ja tarjoile loppu kastike erillisestä kulhosta.

Vinkki:

* Uunissa paistettu juustokakku kestää hyvin pakastamisen, joten voit tehdä sen hyvissäajoin valmiiksi pakkaseen.

Lisävinkit 7.5.2020:

* Jos pinta repeää kaikesta huolimatta niin seuraavalla kerralla täytteen joukkoon voi lisätä hieman (1-2 rkl) jauhoja.

* Uunissa paistettu kakku kutistuu hieman jäähtyessään. Jos kakku on vuoassa kiinni, se ei pääse laskeutumaan reunoilta ja pinta halkeaa. Tämä takia kakun reunat on hyvä irroittaa vuoasta paistamisen jälkeen.

© Juustokakku uunissa

Edit. 23.11.2017 Monen monta kertaa olen aikonut kertoa lisää näistä tämän postauksen kuvista, mutta nyt vihdoinkin ja viimein löytyi ajallisesti se sopiva hetki. Eli kuten varmaan jotkut kuvaustapaani tottuneet ovat huomanneet, tämän postauksen kuvat ovat hieman erilaisia kuin aikaisemmat kuvani. Syynä on se, että sain pienen, 3 tunnin kuvaussession ja samalla apuja näiden kuvien ottamisessa mahtavalta valokuvaajalta Vesa Tyniltä! Vesan opissa sain paljon hyödyllisiä vinkkejä ja toivottavasti tästä eteenpäin kuvani alkavat näyttää enemmän sellaisilta, joillaisina kuvittelen ne pienessä päässäni. Kiitos vielä Vesa sulle kaikesta jakamastasi tiedosta! 😀


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: New York Cheesecake ja mansikkamelba

Taru / Taikakakut

Ihan täydellisen näköinen kakku! Pitäis kokeilla uudestaan tällä sun ohjeella jos sais itsekin noin kauniin kakun aikaiseksi ? Aikanaan koitin sun paistoaikoja noudattaa mutta silti kakku halkesi… lapset taisivat silloin häiritä keskittymistä ?
http://taikakakut.blogspot.fi/2015/08/new-york-cheesecake-24cm.html?m=1

Suklaapossu

Kiitos Taru! <3 Tän kakun paistotapa on vieläkin parempi, joten kannattaa ihmeessä testailla! Tässä kakun kuuluu heilua keskeltä vielä kolmen varttin paistoajan jälkeen suht reippaastikin. Ja se itseasiassa tutisee keskeltä vielä senkin jälkeen, kun kakun ottaa pois uunista. Loppuhyytyminen tapahtuu sitten jäähtymisen aikana. Lopputulos on niin ihanan silkkinen, että! Enkä ole saanut halkeamia tällä tavalla varmaan ikinä aikaan 🙂 Tuttu juttu tuo lasten vaikutus leipomiseen 😀

Kattipaakari

Tämä ohje oli todella toimiva ja kakusta tuli niin herkullinen! Aiemmilla kerroilla itselläkin on kakku haljennut paistamisen yhteydessä, mutta tällä kertaa ei sitä pelkoa ollut. Kiitos ohjeesta! Tässä minun versio gluteenittomana 🙂
https://kattipaakari.blogspot.fi/2017/10/new-york-cheesecake-gluteeniton.html

Suklaapossu

Mahtavaa Kattipaakari! Hienoa, että kakku onnistui ja maistui. Ja paistotapa toimi teilläkin! Pitääkin tulla kurkkaamaan blogiisi 😀

Anu

Nam, tämä on uunissa nyt, testataan jos tekisi lapsen synttäreille etukäteen pakkaseen. . Hyvä tekosyy herkutteluun. ? tuliko keksipohjaan nyt sokeri vai vaniljasokeri kun aineksissa ja ohjeessa ei täsmää? Hyvää varmaan joka tapauksessa ?

Suklaapossu

Kiva Anu, että innostuit! Synttärileivonnaisten testailu on aina hyvä (teko)syy herkutella 😉 Hups. Sokeriin oli eksynyt näppäilyvirhe. Testaillessani kakkua kokeilin myös molempia sokereita ja ohjeeseen oli eksynyt eri sokut eri kohtiin. Eipä sillä sokerilla kovin suurta eroa ollut, mutta itse vaniljan ystävänä laitan sitä mielelläni tähänkin 🙂 Korjasin ohjeeseen tuon kohdan. Toivottavasti kakku maistuu teille yhtä hyvin kuin meillekin 🙂

Elsa

Minkälaisia määriä ja paistoaikoja suosittelisit isompaan vuokaan (n.26-28 cm)?

Suklaapossu

Heippa Elsa! Täytteen tekisin 26 cm vuokaan 1.5-kertaisena ja sitä isompaan vuokaan 2-kertaisena. Pohja on melko ohut, joten sen tekisin 2-kertaisena jo tuohon 26 cm vuokaan. Noin iso kakku todennäköisesti tarvitsee hieman pidemmän paistoajan, muttatarkka paistoaika on vaikea tietää näin ilman kokeilematta. Pystyt kuitenkin arvioimaan sen paistamisen aikanakin. Tarkkaile reunojen hyytymistä ja sitä, kuinka voimakkaasti kakku hyllyy keskeltä. Pidä kakkua 90 asteessa niin kauan kunnes kakun reunat ovat kiinteytyneet n. 6 cm matkalta eli kakun keskusta höllyy vielä kunnolla noin 12 cm alueelta. Kakku kypsyy jälkilämmössä vielä lisää ja lopulta kiinteytyy vasta jääkaapissa. Tuliko tässä tarpeeksi tietoa? Kysele ihmeessä, joten tulee jotain vielä mieleen. Yritän auttaa parhaani mukaan 🙂

Elina

Hei! Ajattelin kokeilla tätä ihanan kuuloista ohjettasi. Minun pitäisi tehdä kaksi kakkua joten osaatko sanoa uskaltaisinko paistaa kaksi kakkua kerrallaan kiertoilmauunissa?

Suklaapossu

Hei Elina! Tässä juustokakussa paistolämpötilalla ja -ajalla on suuri merkitys, ainakin jos haluaa tasapintaisen kakun, jossa on suussa sulava koostumus. En siis ainakaan näin kokeilematta uskalla luvata, että kakut onnistuisivat kiertoilmalla samalla tavalla. Pilalle ne tuskin kuitenkaan menevät, sillä onhan juustokakku aina juustokakku, vaikka pinnalle tulisikin muutama halkeama 🙂

Ella

Hei! Jätätkö uunin luukun kiinni jälkilämpöihin? Täytyy kokeilla tällä ohjeella, kun oli niin hyviä palautekommentteja 🙂 !

Suklaapossu

Heippa Ella! Juuri näin. Laitan lämmön vain pois ja pidän luukun kiinni kunnes uuni on jäähtynyt. Näin lämpö laskee mahdollisimman hitaasti, jolloin kakusta tulee todennäköisemmin silkkisen sileä ja pinta pysyy kauniina 🙂

Amp

Onkohan ihan normaalia että kakku hyllyy vielä keskeltä vaikka ollut huoneenlämmössä jäähtymässä jo 2h. Onko mahdollista että kakku olisi jäänyt vähän raa’aksi?

Suklaapossu

Moikka Amp! Hyllyminen tuossa vaiheessa kuullostaa normaalilta, ellei kakku sitten hylly ihan mahdottoman paljon. Hyllyminen loppuu kunnolla vasta jääkaapin viileydessä. Toivotaan, että näin käy myös kohdallasi 🙂

AnnikaN

En saanut kakkua onnistumaan tällä ohjeella. Pinta halkesi ja sisältö jäi niin löysäksi, että kakusta ei saanut leikattua paloja. Roskiin meni.

Suklaapossu

Harmi ettei kakku onnistunut sinulla. Uuneissa on sen verran eroja, että ehkä jokin toinen lämpötilojen yhtälö saattaisi toimia sinun uunissasi paremmin.

Ellu

Voiskohan tuota varioida erimakuisella tuorejuustolla tai lisäämällä muuta makua, esim suklaata?

Iina

Hei, jos teen kaksi kakkua 20cm vuokiin, voinko paistaa ne uunissa normaalisti vierekkäin samalla paistoajalla?

Suklaapossu

Hei Iina! 🙂 Useimmiten, jos paistaa useamman vuoallisen (esim. kakkupohjia) samaan aikaan samalla tasolla, paistoaika saattaa hieman pidentyä. Vuokia kannattaa myös käännellä kertaalleen paistamisen loppupuolella, sillä reuna, mikä on lähimpänä toista vuokaa, kypsyy myöhemmin, sillä kuuma ilma ei pääse kiertämään vuokien välissä niin tehokkaasti. En ole kokeillut juuri näiden juustokakkujen paistamista samaan aikaan, mutta uskoisin, että onnistuu kyllä 🙂

outo

Eikai sitä uunin lämpöä tartte muutella. 150c tunti ja sitten jälkilämpöön…

Suklaapossu

Olen aiemmin paistanut juustokakut noin 150 asteessa + jättänyt jälkilämpöön, mutta tällöin kakuista on tullut kuivempia eikä niin silkkisen pehmeitä ja kosteita kuin tällä tavalla miedommalla lämmöllä paistettaessa. Lisäksi kakku saattaa haljeta liian kovassa lämmössä, kun taas lämpöä laskemalla ja maltillisella paistaajalla pinta pysyy kauniina.

Pia

Meillä tehtiin tätä just ja pinta halkesi. uuni varmaan kuitenkin sit liian kuuma tai mikä lie sit… meidän perheen makuun tässä ohjeessa oli ehkä sit liian vähän sokeria… hyvin maistui kuitenkin 🙂

Suklaapossu

Hei Pia! 🙂 Halkeaminen tosiaan voi viitata liian kuumaan uuniin tai liian pitkään paistoaikaan. Repeämistä voi estää myös lisäämällä täytteen joukkoon hieman jauhoja. Kakku on myös hyvä irroittaa heti paistamisen jälkeen reunoilta vetämällä ohuella veitsellä kakun ja reunojen välistä, sillä jäähtyessään kakku vetäytyy hieman ja mikäli se on reunoissa kiinni, se voi repeytyä. Laitan nämä vinkit myös suoraan ohjeeseen.
Hyvä, että kakku maistui kuitenkin 🙂 Sokerin määrän voi maistella seuraavalla kerralla sopivammaksi jo täytteentekovaiheessa 🙂

Siiri

Hei, voiko nuo aineet siis alkuvaiheessa sekoittaa ihan sähkövatkaimella? Ja vasta tuossa loppuvaiheessa, kun lisää ranskankerman, niin siirtyä lusikalla tms. sekoittamiseen?

Suklaapossu

Hei Siiri. Aineet voi pikaisesti sekoittaa aivan alussa vatkaimella, pienellä teholla. Mutta jo siinä vaiheessa, kun lisätään munat, kannattaa sekoittaminen suorittaa mieluiten lusikalla, jotta joukkoon ei enää tässä vaiheessa tule liikaa ilmakuplia.

Tyhmät kysymykset

Moikka. Kypsyykö kakku siis uunin keskimmäisellä vai alimmalla hyllyllä? 😀

Suklaapossu

Moikka! Keskitasolla 🙂

Mardu

Kakku näyttää upealta. Kysyisi n, kun aikomus tehdä tätä tuleviin juhliin gluteenittomiin appelsiininmakuisiin semperin piparkakkukekseihin, pohja siis. Että mikä kastike sopisi tämän kanssa? Olisiko antaa vinkkiä. Mietin onko liian makea jos ostais kaupan suklaakastiketta tämän kaveriks?

Suklaapossu

Hei Mardu! Uskoisin, että monet kastikkeet sopivat tämän kanssa yhteen. Täyte on sellaisenaan melko miedon makuinen ja appelsiinin kanssa sopii myös monet maut yhteen. En ole varmaan koskaan kokeillut kaupan suklaakastiketta, joten sen sopivuudesta en voi täysin varmuudella sanoa, mutta kuvittelisin senkin sopivan. Myös esimerkiksi kinuskikastike olisi tämän kanssa tosi hyvä kaveri. Varsinkin, jos kinuskin joukkoon lisää ripauksen suolaa, joka taittaa liiallista makeutta, mmmmm…

Joona

Ei ole perinteinen kakku, oli pahaa en suosittele kenenkään vaivautuvaan tekemään sitä se on ihan kuin pasha kakku rusinat ja mantelirouhe puuttuu

Irina Lisinen

Makuja on monia…

Vastaa käyttäjälle SiiriPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *