Suklaapossu

Omena-juustokakku

Jokin aika sitten Hulluna Leivontaan-ohjelman Eric Lanlard leipoi omena-juustokakun. Kakku sisälsi digestivepohjan, karamellisoituja omenoita, juustotäytteen sekä päälle tuli lisäksi vielä omenasiivuja. Ohjelman nähtyäni mieleni teki tehdä sellainen. En kuitenkaan saanut reseptiä ylös, joten kehittelin mielessäni vastaanvanlaista ohjetta, josta löytyisi suht samat komponentit ja päätin nyt testata tuota ohjetta.

Lopputulos oli mielestäni onnistunut. Olisin kaivannut ehkä ainoastaan omenanmakua suoraan täytteeseen hieman enemmän, olihan kyseessä kuitenkin omenajuustokakku. Mutta eipä tämä huono ollut todellakaan näinkään 🙂 Koko kakku tuhoutui seuraavan päivän aamuun mennessä kolmen ihmisen voimin.

Kuten blogiani enemmän seuranneet tietävät, pidän asioista, jotka voi tehdä nopeasti ja helposti lopputuloksen kuitenkaan kärsimättä. Lisäksi haluan kajota liki jokaiseen tekemääni ohjeeseen vielä uudestaan ja muokata niistä edes hieman. Jos siis tekisin kakun uudestaan (ja taatusti tulen tekemäänkin, kunhan ensin saan muita omenareseptejä testattua 🙂 ), tekisin joitakin juttuja toisin. Eli karamellisoisin enemmän omenoita täyteeseen ja samalla jättäisin päällisen omenat kokonaan pois. Pinta oli kyllä aika nätti noilla omenan siivuilla, mutta niiden asettelu vei turhaan aikaa. Samalla saisi hieman enemmän omenan makua suoraan täytteeseen. Lisäksi keksipohjaa oli nyt myös reunoilla, mutta taputtelisin sen ainoastaan pohjalle. Samalla keksejä tulisi hieman vähemmän. Laittaisin myös vähemmän rasvaa suhteessa kekseihin. Tässä kuitenkin ohje miten tein kakun tällä kertaa.

Omena-juustokakku

n. 22 cm irtopohjavuokaan

Pohja:

200 g Digestive-keksejä 100 g voita 1 rkl vaniljasokeria 1 tl kanelia

Karamellisoidut omenat: 1 dl tummaa ruokosokeria 50 g voita 5 pientä (n.350g) omenaa lohkottuna (tai tuplasti, jos jättää päällisen omenat pois) 1 tl kanelia 1 rkl vehnäjauhoja

Täyte: 600 g Philadelphiaa 250 g maitorahkaa 1 rkl sitruunan mehua n.1-2 dl sokeria 3 munaa 1 rkl vaniljasokeria

Päälle: n. 4 pientä omenaa siivutettuna loraus sitruunan mehua 0.5 tl kanelia 1.5 rkl tummaa ruokosokeria

Pinnalle ennen tarjoilua: tomusokeria Ohje: Tee pohja. Murskaa digestive-keksit ja lisää joukkoon sula voi, vaniljasokeria ja kaneli. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Painele keksimuruseos vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 175 asteessa n. 10 minuuttia.

Karamellisoi tällä välin omenan lohkot. Laita voi ja sokeri kattilaan. Keittele voita ja sokeria hetki miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on liuennut. Lisää omenan palat. Keittele hiljaksiinsa, kunnes omenat pehmenevät hieman (n. 7 min.). Ota kattila pois levyltä. Lisää lopuksi kaneli ja vehnäjauhot.

Tee täyte sekoittamalla kaikki täytteen aineet sekaisin. Älä kuitenkaan vatkaa, jottei täytteeseen tule ilmakuplia. Kaada n. 1 cm kerros täytettä esipaistetun pohjan päälle. Ripottele sitten lusikalla karamellisoituja omenan paloja täytteen päälle (alla pikaisesti ottamani kuva omenatäytteen lisäyksen jälkeen).

Kakun makeutta pystyy säätämään myös tässä kohtaa joko jättämällä osan karamellisointiliemestä kattilaan, jos haluaa hieman vähemmän makean lopputuloksen. Jos pitää oikein makeasta, voi kaiken liemen kauhoa kakun väliin. Lusikoi sen jälkeen loppu täytteestä omenoiden päälle. Siivuta vielä lisää omenaa, kasta ne nopeasti sitruunan mehussa ja lado täytteen päälle. Itse laitoin kuten alla olevassa kuvassa.

Mausta omenat vielä kanelilla ja sokerilla. Paista kakkua vielä n. 1h – 1 h 15 minuuttia. Kakku on valmis kun se on tutiseva keskeltä (ei kuitenkaan enää aaltoile). Kakku hyytyy jäähtyessään. Anna vetäytyä seuraavaan päivään jääkaapissa ja nauti!

EDIT: Vinkki: * Kakun makeutta pystyy säätämään täytteeseen laitettavan sokerin määrällä, omenoiden happamuudella sekä sillä, paljonko omenoiden karamellisointilientä laittaa kakkuun. Jos käyttää makeahkoja omenoita, kannattaa täytteeseen laitettavan sokerin määrä pitää pienempänä kuin erittäin happamien omenoiden kanssa.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Omena-juustokakku

Taru

Näyttää kyllä tosi ihanalta! Olen jo päättänyt, että en tee omenasta enää mitään, kun olen jo vähän kyllästynyt siihen, mutta silti heti mun teki tuota sinun kakkua mieli! ;D
Omenia on paljon ja mehua teen vielä ainakin 20 litraa pakkaseen. Kauraomenapaistosta teen kyllä jossain vaiheessa jäätelön kaveriksi, mutta en ihan lähiaikoina 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tämä onkin siitä hyvä ohje, että tästä voi huoletta jättää omenat pois! 🙂 Tällöin kakun voi halutessaan tarjota vaikka jonkin kevyesti sokeroidun marjasoseen kera tai heittää suoraan taikinaan marjoja, vaikkapa mustikoita. Maistuu silti taatusti hyvälle 🙂

Mäkin oon tehnyt aikalailla omenaherkkuja, mutta ihan vielä en ole päässyt kyllästymään. Vaihtelu virkistää. Teenkin paljon ihan erilaisia omenaherkkuja ja välillä väsään muitakin juttuja. Omppusoseita ja -hilloja löytyy nyt yhteensä varmaan 15 kiloa ja niitä en varmaan enempää enää jaksa tehdä. Niillä pitäisi pärjätä talven yli 🙂 Ja jos kerran vielä tekis kauraomenapaistosta 🙂

Raija

Aion leipoa kakun Uuden vuoden vieraiden kahvitukseen. Kuva houkuttelee ja täytyy leipoa päivää ennen tarjoilua, joten nyt ei muuta ku kauppaan ostamaan ainekset.

Suklaapossu

Kiva, että innostuit Raija! Ihanaa alkanutta vuotta 2020!

Essi

Nam, tämä on varmasti aivan ihanaa! Kuulostaa ja todellakin näyttää siltä. Täytyy itsekin alkaa noita omenoita tuhoamaan, jos vaikka jotain sosetta pakkaseen saisi aikaiseksi. 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tämä oli mielestäni todella hyvää 🙂 Huomaa, että on omenakausi menossa, kun monet blogit on täynnä toinen toistaan ihanampia omenaherkkuja 🙂 Itselläni on vielä yksi juttu omenoista suunnitteilla, sitten taitaa riittää hetkeksi.

No home without heart

Ihanan herkullisen ja kauniin näköinen omena-juustokakku:).

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tämä oli niin hyvää, että olen suunnitellut tekeväni tätä uudestaan vielä tämän syksyn aikana noiden miettimieni muutoksien kera. Taitaa vaan omenat tippua puista ennen kuin ehdin, sillä pää ja keittiön laatikko täynnä muitakin kokeiltavia ohjeita 🙂

Miia

Jestas että on herkullisen näköinen kakku!! HUH! Pitää ehdottomasti laittaa to do -listalle.

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Kokeile ihmeessä 🙂 Katselin tuota ohjetta, enkä ole näimmä huomannut mainita, että tuosta täytteestä ei kannata tehdä liian makeaa, sillä omppujen karamellisointiliemi tuo lisämakeutta aika paljon. Riippuu tietenkin omppulaaduistakin, että kuinka happamia käyttää ja kuinka paljon ne kaipaavat sokeria.. Mutta hyvää tämä oli 🙂 Jos ehdit tekemään, ni tule sitten kertomaan mitä pidit 🙂

Paula

minkä kokoiseen vuokaan olet tehnyt?

Suklaapossu

Hyvä kun kysyit! 🙂 Käytin tähän 22 cm irtopohjavuokaa. Lisäsin vuoan koon myös ohjeeseen 🙂

Anonyymi

Testasin, tuli todella hyvää. kiitos ohjeesta!

Suklaapossu

Kiva, että tykkäsit 🙂 Ole hyvä vaan. Ja kiitos kun kävit kertomassa kokemuksesi! 🙂

Eevis

Ihana juustokakku!
Lisäsin täytteeseen SourApple -likööriä, josta tuli ihanan vihreän omenan maku myös täytteeseen.

Suklaapossu

Ihanaa, että maistui Eevis 🙂 Kuullostaa ihanalta lisältä tuo likööri, pitääkin testailla myös itse jossain vaiheessa.

Vastaa käyttäjälle No home without heartPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *