Suklaapossu

Omena-kinuskikakku

Omena-kinuskikakku

On netti vain hyvä apuväline leipomista ajatellen, erityisesti toisten blogit! Mulla oli eräänä iltapäivänä töiden jälkeen kamala leivontavimma. Ajattelin leipoa vielä kerran, ennen kuin vanha keittiömme puretaan (tuosta hetkestä on siis jo aikaa, vaikka postaus tuleekin vasta nyt). Pelkän mokkafudgemassan vääntäminen ei vienyt intoa pois, vaan taikinasormet halusivat edelleen töihin. Käväsin Tarun Taikakakku-blogissa ja kuin tilauksesta eteeni ilmestyi mustikka-vaniljakakku. Kakku oli muutenkin tosi ihanan näköinen, mutta erityisesti pohja alkoi kiinnostamaan. Siinä se oli. Eipä kuin leivontakulhot esille.

Tein jotain pieniä muutoksia. Nopeuttaakseni ja helpottaakseni leipomista, vaihdoin voin juoksevaan rasvaan. Lisäksi käytin vaniljajauhetta vaniljatangon/myllyssä olevan vaniljatankojen/vaniljasokerin sijasta. Pohjasta tuli pehmoinen ja miedosti vaniljainen. Se oli sokerikakkupohjaa kosteampi, enkä kostuttanutkaan sitä lainkaan. Toisaalta tein kerroksista hyvin ohuita ja ne kostuivat täytteen ansiosta. Paksumpia pohjia kostuttaisin varmuuden vuoksi hieman. Vaikka kerroksista tuli melko ohuita, kesti pohja siirtämiset hyvin, eikä revennyt lainkaan.

Väliin laitoin vähän aikaa sitten tekemääni omenahilloa (vähän samaan tyyliin tehtyä kuin viimevuotinen sitruunainen omppuhillo, reilulla määrällä sitruunan kuoriraastetta) ja kinuski-tuorejuusto-kermasötkötystä. Jottai kakusta ei olisi tullut liian makea, heittelin joukkoon sormisuolaa ja tavallista suolaa sinne tänne.

Kakku oli voimakkaan omenainen, kostea, ja vei todellakin makean nälän jo pienen palan jälkeen. Sormisuola sopi mielestäni päälliseen kivasti. Ainakin jos sitä oli vain hyppysellinen, ja mikäli se ei ehtinyt vielä sulamaan. Suolan sulattua makupaletti alkoi sotkeentua liikaa. Ehkä suola olisikin voinut olla kakkupalan vieressä, jossa sitä olisi halutessaan voinut ripotella kakkupalan päälle tai jättää sen pois. Oikein hyvä kakku tuli, pohjaa myöten. Kiitos vielä Taru pohjaohjeen jakamisesta 🙂

 

Omena-kinuskikakku

Kakkupohjiin:

3 kananmunaa

3.25 dl sokeria

0.5 tl vaniljajauhetta (tai 1 vaniljatangon siemenet tai reippaasti vaniljaa myllystä tai 3 tl vaniljasokeria)

1 dl maitoa

0.5 dl juoksevaa rasvaa

3 dl vehnäjauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

n. 0.5 tl suolaa

Väliin ja päälle:

n. 2.5 dl (kirpeähkö, itsetehtyä) omenahilloa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

n. 2 dl kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa

1 dl Flora Kuohua

(sormisuolaa)

Pinnalle:

0.5 dl kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa

0.25 tl suolaa

(sormisuolaa)

Ohje:

Tee kakkupohjat. Vatkaa munat, sokeri ja vanilja vaaleaksi vaahdoksi (n.5-10 minuuttia). Sekoita maito ja juokseva rasva keskenään. Yhdistä kuivat aineet. Lisää muna-sokeri-vaahtoon ensin puolet maitoseoksesta ja lisää sitten puolet kuivista aineista. Lisää sitten loput voi-maitoseoksesta ja lopuksi loput kuivista aineista, sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kahteen 20 cm voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu. Varo paistamasta liikaa, jotta pohjat eivät suotta kuivu. Anna kakkujen jäähtyä hetki. Poista vuokien reunat ja peitä pohja kunnolla esim. kelmulla, ja jäähdytä kokonaan.

Täytä kakku. Leikkaa jäähtyneet pohjat kahteen osaan. Sivele kullekin pohjaosalle ohut kerros omenahilloa. Vatkaa Flora Kuohu vaahdoksi. Vatkaa tuorejuustoa ja kinuskia (karamellisoitua kondensoitua maitoa) n. minuutti. Vatkaa kinuski-tuorejuusto ja kerma keskenään kunnolla sekaisin. Nosta alin pohjaosa tarjoilulautaselle. Lusikoi kinuskiseoksesta n. 2 ruokalusikallista  pohjan päälle ja levitä. Nosta päälle toinen pohjaosa, levitä päälle taas kinuskiseosta ja ripottele pinnalle hyppysellinen sormisuolaa. Nosta päälle vielä kolmas pohjalevy ja levitä pinnalle ohuet kerros kinuskiseosta. Ja lopuksi vielä neljäs pohjaosa. Levitä päällimmäiseksi loput kinuskiseoksesta. Anna valua hieman reunoilta alas.

Sekoita 0.25 tl suolaa kondensoituun maitoon. Valuta kinuskia kakun pinnalle suunnilleen ympyrän mallisesti.

Vetele veitsellä kevyesti kakun pinnalle kuvioita kinuskista. Ripottele pinnalle vielä lisää sormisuolaa. Nauti vaikka heti.

Vinkki: * Sormisuolan käyttö jakoi makutuomariston mielipiteitä. Suolan voi hyvin jättää poiskin, tai se kannattaa tarjoilla erikseen.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Omena-kinuskikakku

Roosa

Oi nams, näyttää herkulta! Kaunis marmorointi. (:
T: Serkusten suklaaunelma blogi

Suklaapossu

Kiitos Roosa 🙂 Marmorointi on aina nätti ja helppo koristelutapa 🙂

Taru

Ihan hirveen ihana idea! Näyttää ja kuulostaa tosi herkulliselta! 😀

Suklaapossu

Kiitos Taru 🙂 Hyvää oli, ihanan omenaista. Ja pohja toimi tosi hyvin, kiitos vielä vinkistä 🙂

Tita

Näyttää hyvältä! Pitää lisätä kokeiltavien listalle 🙂

Suklaapossu

Kokeilehan 🙂 Se suola kannattaa jättää ehkä tarjoilukulhoon, kaikki eivät välttämättä siitä välitä. Mutta kyllä oli ihanan omeinanen ja kostea kakku 🙂

Marja Puustinen

Onnistuisikohan jotenkin tuo pohja gluteenittomana? T. Tietämätön

Suklaapossu

Pahoittelut hitaasta vastaustahdista; keittiöremonttimme on vienyt yllättävän paljon aikaa ja voimavaroja.. Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ole tietoa siitä, millainen pohja tulee gluteenittomana. Nykyään gluteenittomat jauhoseokset ovat aika hyviä, joten uskaltaisin ehkä kuitenkin kokeilla 🙂

Anonyymi

Voiko pohjat tehdä jo viikkoa ennen juhlia ja laittaa pakkaseen?

Suklaapossu

En ole ehtinyt testailemaan pakastamista juuri tämän pohjan kanssa, mutta uskoisin kestävän pakastamisen hyvin 🙂

Anonyymi

Tein kakkua tällä ohjeella ja tuli aivan taivaallisen hyvää! Omena ja kinuski sopivat yhteen mainiosti! Kiitos ihanasta ohjeesta!

Suklaapossu

Voi kun kiva kuulla! Kiitos kun kävit kertomassa! 😀

Kotihiiri

Jos omenasosetta on ainoastaan kaupan hyllyltä saatavana niin pitääkö siihen lisätä jotain kirpeyttä tuomaan? Sitruunan mehua tai kuoriraastetta?

Suklaapossu

Hei Kotihiiri! 🙂 Valmiin omenahillon joukkoon voi halutessaan sekoittaa hieman sitruunan mehua, niin hillo saa samaa kirpsakkuutta kuin tässäkin kakussa oleva käytetty omenahillo.

Kotihiiri

Kiitos vastauksesta! Tarkennan vielä käytetäänkö kakussa hilloa vai sosetta? Ohjeessa puhutaan molemmista vuorotellen mutta hillo on paljon makeampaa joten tällä on vaikutusta kakun makumaailmaan.

Suklaapossu

Moikka Kotihiiri! Ja hyvä kun huomasit! Kakussa on käytetty omenahilloa. Korjasin tuon ohjeeseen. Tosin ei olisi virhe käyttää myöskään omenasosetta, sillä kakussa on makeutta jo muutenkin ja uskoisin soseenkin sopivan siihen. Tällöin kakusta tulisi vain vähemmän makea.

Vastaa käyttäjälle RoosaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *