Suklaapossu

Paahdetut pähkinät (uunissa)

Joskus kaapit pursuaa jämäpusseja erilaisia pähkinöitä ja niistä voi olla hankala keksiä mitään leivottavaa. Tein näitä herkullisia uunissa paahdettuja pähkinöitä ensimmäistä kertaa jo aiemmin keväällä ja nyt syksymmällä uudestaan. Nämä ovat hyviä ja todella helppoja tehdä!

Pähkinöitä voi alla olevien lisäksi maustaa mieleisillään mausteilla. Itse olen tehnyt lapsiystävällisen version ilman ylimääräisiä mausteita. Erilaisia ohjeita uunissa paahdettuihin pähkinöihin on netti pullollaan. Ohje on ollut minulla jo muutaman kuukauden, enkä valitettavasti enää muista ohjeen alkuperää.

Paahdetut pähkinät uunissa

Aineet:
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl tummaa ruokosokeria
200 g pähkinöitä yhteensä (mun pusseista löytyi manteleita, maa-, saksan- ja cashew-pähkinöitä)

Ohje:
Sekoita suola ja sokeri öljyyn. Lisää pähkinät ja sekoita kunnes kaikki on öljyn peitossa. Kumoa leivinpaperin päälle ja paahda 175 asteessa n. 15-25 minuuttia sekoittaen n. 5-10 minuutin välein. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, sillä uunit ovat erilaisia ja erilaiset pähkinät vaativat hieman erilaiset ajan. Siirry tarkkailuasemiin ajoissa, sillä pähkinät saattavat palaa helposti. Pähkinät ovat valmiit, kun pinta on hieman ruskistunut. Anna jäähtyä. Nauti! 🙂

Vinkit:
* Pähkinöiksi voi käyttää mitä tahansa pähkinöitä
* Mausteiksi voi laittaa esimerkiksi chiliä ja valkosipulia
* Ruokosokerin sijasta voi käyttää vaikka hunajaa
* Paistamisen kanssa kannattaa olla tarkka, etteivät pähkinät pala.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Paahdetut pähkinät (uunissa)

Kodin Onni

Nam nam!! Meillä valittettavasti ikinä jää pähkinöitä kaappiin, hartaasti rouskutetaan loppuun saakka! 😀 Aivan ihana ohje, pakko testata! 🙂

Suklaapossu

Suosittelen koittamaan! Nämä olivat todella helppo tehdä ja pähkinät katosivat kiposta nopeammin kuin koskaan ennen 🙂

Jearnian

Voiko maapähkinöihin jättää kuoren (sen ohuen kalvon siis, ei sitä paksumpaa) päälle, vai pitääkö poistaa?

Suklaapossu

Pahoittelut hitaasta vastauksesta. Voi jättää, jos on hyvin kiinni eikä jaksa lähteä "kuorimaan". Kuorineen olen itsekin paistellut ja kyllä vain on hyviä 🙂

Anonyymi

Moi. Mietin jotain kivaa suolaista joululahja viemisiksi ja mietin että kauanko nämä säilyy hyvänä :)? Ja onko jääkaappi parempi kuin huoneenlämpö?

Suklaapossu

Moikka. Viestisi oli jostain syystä humpsahtanut roskaviestien joukkoon, joten vastailen vasta nyt. Nämä säilyvät aika pitkään. Tarkkaa aikaa en valitettavasti pysty sanomaan, sillä meillä ovat hävinneet ennen kuin ovat menneet pilalle. Paahdettujen pähkinöiden rasvahappokoostumus muuttuu sen verran, että härskiintyvät helpommin kuin paahtamattomat versiot. Paras säilytyspaikka onkin jääkaappi, vaikka toki pysyvät pöydälläkin hyvänä useamman päivän 🙂

Anonyymi

Hei. Kauankohan nämä säilyy hyvinä? Jääkaappi vai huoneenlämpö? Ja olisko lasi- tai muovipurkki parempi? 🙂 kiitos jos ehdit vastata 🙂

Suklaapossu

Heips. Tämäkin viesti oli jostain syystä kadonnut roskaviestien joukkoon.. Vastailinkin tuossa ylempänä, että meillä pähkinät ovat tuhoutuneet jo muutamassa päivässä eikä ole tarkempaa kokemusta niiden säilymisestä. Mutta muutamia päiviä ainakin, varsinkin jo säilyttelee jääkaappissa 🙂 Mulla nämä ovat olleet sekä lasipurkissa että pöydällä ihan vain kevyesti liinalla peitettynä ja molemmat ovat olleet herkullisia sen aikaa kun ovat säilyneet 🙂

Anonyymi

Kiitos vastauksesta ja se olin minä vahingossa kun kahteen kertaan kyselin 🙂 just tuota härskiintymistä pelkäsin. Teen näitä pieneksi joululahjaksi muiden herkkujen rinnalle, pitänee neuvoa säilyttämään kylmässä 🙂 aion maustaa chilijauheella ja hunajaa käytän. Pähkinöinä manteleita ja maapähkinää. Hyvää joulun odotusta ja kiitos vielä 🙂 🙂

nyymi

Kyllä kait ne pähkinät säilyy ilman jääkaappia? Kait sen maistaa, jos ovat härskiintyneet?

Suklaapossu

Pähkinät säilyvät toki huoneenlämmössäkin melko hyvin, jääkaapissa säilymisaika vain pitenee. Näillä paahdetuilla pähkinöillä säilyminen on joka tapauksessa melko heikkoa, sillä ainakin meillä katosivat kiposta tosi nopsaan 😉 Ja härskiintymisen maistaa ja haistaa hyvin 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *