Paavo Pesusieni – kakku (munaton)

Kummipoikamme 7-vuotissynttäreitä vietettiin alkukuusta. Lahjatoiveita kysyessäni sain vinkin, että poika tykkää mm. Paavo
Pesusienestä, ja samaan hengenvetoon toivottiin, että tekisin juhliin myös kakun. Kakkujen tekeminen varsinkin lasten juhliin on niin kivaa, että olin iloinen, että sain tehdä kakun. Aihekin oli samantein selvä ja kakusta tuli tällainen Paavo Pesusieni-kakku. Tätä oli ihan huippukiva tehdä, ja syödä 🙂

Kakun sisältä löytyi ihanaa ja makeaa kinuskimoussea.  Taitaa olla mun lempparitäytteitä, sillä se on viime kertoina päätynyt
useammankin kakun sisään. Kirpeät marjat sopivat tuon moussen kanssa yhteen kuin nenä päähän ja heittelinkin toiseen täyteväliin reilusti tuoreita punaherukoita ja toiseen väliin tuoreita vadelmia. Nuo marjat olivat kivan kirpeitä piristyspaukkuja muuten makean kakun sisällä, ja  kakku saikin paljon kehuja. Laitoin molempia marjoja suunnilleen yhtä paljon, mutta punaherukat olivat selvästi kirpsakampia kuin vadelmat. Punasia olikin melko sopiva määrä, kun taas vadelmia olisi voinut olla enemmänkin. Ainakin meidän aikuisten mielestä. Synttärisankarin eka kommentti mausta oli kuitenkin se, että marjat olivat hippasen liiankin kirpeitä. Makuja on monia, ja kaikki on mahdotonta miellyttää. Varsinkin kun kyse on makeammasta tykkäävistä lapsista ja kirpeämmistä mauista pitävistä aikuisista. Ehkä miedommat vadelmat olisivat kuitenkin olleet parempi valinta molempiin väleihin, niin ehkä sankarillekin olisi maistunut paremmin. Ensi kerralla sitten 🙂

Tein kakkupohjaksi munattoman, helpon, sekoitettavan taikinan, jota käytin jo aiemmin tyttäremme värikkäässä synttärikakussa. Se oli muistikuvani mukaan tosi hyvänmakuinen ja mehevä pohja, ja ajattelin nyt vielä tarkistaa, pitikö muistikuvani paikkansa. Ja kyllähän se piti! Todella ihana pohja ja todellakin siis munaton! Koostumus on hieman normaalia sokerikakkupohjaa raskaampi, mutta ei kuitenkaan mikään mutakakkumainen. Maku on miellyttävän neutraali, päinvastoin kuin aiemmin netistä löytämäni munaton kakkupohja. Oikein huippupohja, jos saanen kehua. Pohjaa ei nimittäin tarvitse myöskään kostuttaa, niin mehevä se on! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka munattomalle versiolla ei olisikaan tarvetta, mutta haluaa tehdä hieman erilaisen, vaalea, kostean ja helpon kakkupohjan. Tai no ehkä pohja kaipaa vielä hitusen muokkaamista, sillä se nousi keskeltä reunoja enemmän. Eipä tosin tuokaan haitannut, sillä kohonneen osan sai helposti leikattua pois ja nautittua yhdessä täytteen kanssa. Voi nam!

Tässä ohje munattomaan pohjaan ja alempana linkki sekä tekemäni muokkauksen tuohon ihanaan kinuskimoussetäytteeseen.

Paavo Pesusieni -kakku
Pohja:
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1.33 dl perunajauhoja
1.5 tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl (omenaviini)etikkaa
2 dl öljyä
5.5 dl vettä
Täyte:
Kinuskimousse mitoitettuna 26-28 vuokaan, johon puolukoiden sijasta vadelmia ja punaherukoita
(laitoin mousseen tällä kertaa hieman alkuperäisohjetta enemmän tuorejuustoa (yht. 400g) sekä liivatetta (yht. 3.5 tl), jotta se kesti paremmin tavallista tukevamman kakkupohjan. Täytettä jäi hieman yli, mutta se tuli nautittua yhdessä kakkupohjasta leikatun ”hatun” kanssa, nams!)
Kuorrutus:
Ruskeat housut suklaan makuista kaulittavaa kuorrutetta
Vaahtokarkin makuista kaulintamassaa värjättynä tarpeen mukaan pastaväreillä
Punainen kravatti punaista kaulintamassaa
Ohje:
Tee ensin kakkupohja. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää joukkoon vesi, öljy ja etikka. Sekoita nopeasti sekaisin. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Kaada taikina kevyesti voideltuun n. 22 x 25 cm irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa n. 45 minuuttia. Kokeile kypsyy tikulla. Kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on pohja kypsä. Jäähdytä pohja kokonaan hyvin peiteltynä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.
Nosta yksi kakkupohjan osa tarjoilulautaselle. Tee kinuskimousse erillisen ohjeen mukaan.Laita kakkupohjan ympärille sen vuoan reunaosa, jossa paistoit kakun (jos vuoka on umpinainen, voit koota kakun myös suoraan vuokaan. Vuoraa vain vuoka ensin kelmulla). Lusikoita päälle täytettä ja ripottele pinnalle reilusti vadelmia. Nosta toinen kakkupohja ja lusikoi pinnalle melkein kaikki täytteet ja ripottele pinnalle punaherukoita. Nosta päälle kolmas kakkupohja ja levitä pintaan loput kinuskimoussesta. Laita kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Poista hyytyneen kakun ympäriltä vuoan reunat. Ota lusikalla pieniä paloja pois sieltä täältä (näistä syntyy pesusienen reiät). Kaulitse massat ja koristele Paavo kuntoon.

Vinkki:
* Jos kakkupohja on keskeltä kohonnut, tasoita sitä leikkaamalla päältä pois pieni siivu ennen kuin leikkaat pohjan kolmeen osaan. Ylijääneen osan voit nauttia vaikkapa herkullisena triflenä kinuskimoussen ja marjojen kanssa. Täytettä on siis reilusti eli siitä riittää muutama lusikallinen myös trifleen.

Valkoisen kaulintamassan värjääminen tumman ruskeaksi on sen verran haastavaa (=mahdotonta?), että etsin Paavon housuja varten valmiiksi ruskeaa massaa. Löysin suklaanmakuista kaulittavaa massaa, joka osoittautui yllättävän hyväksi, sekä maun että koostumuksen puolesta. Massa oli sen verran löysää, että ainakaan kovin ohkasia koristeita siitä tuskin sellaisenaan tekisi, mutta näin kakun päälle se tasoittui nätisti. Ja maistui miedolla kaakaolle 🙂

Instagram

  • Tämä sitruunainen, liivatteeton juustokakku, jonka alla ja päällä reilusti mansikoita, oli ihan älyttömän hyvää ja maistui myös niille, jotka eivät makeasta muuten niin välitä. Katso ohje blogista ja herkuttele vaikka heti viikonloppuna https://kotiliesi.fi/suklaapossu/taydellinen-mansikka-sitruunajuustokakku/ #liivatteeton #mansikka #sitruuna #juustokakku #keksimuru #yummy #lemon #strawberry #cheesecake #suklaapossu #kotiliesi #kotiliesiblogit
  • Mainos Electrolux. Kokeilin kauan haaveilemaani kesäistä lettukakkua päästessäni miettimään induktiotason ihanuuksia yhteistyössä Electroluxin kanssa. Letuista tuli niin nameja, että taidan paistaa niitä heti tänään lisää. Klikkaa blogiin, josta löydät kakun ohjeen sekä mielipiteeni induktiotasosta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kesainen-lettukakku/ #lettukakku #kesä #kaupallinenyhteistyö #suklaapossu #kotiliesi #kotiliesiblogit
  • Porkkanakakku onnistuu mahtavasti myös munattomana. Lopputuloksena mehevä, kostea, miedon mausteinen, pehmeä ja herkullinen porkkanakakku. Ihastuin tähän niin, että olen tehnyt tätä lyhyellä välillä jo kahteen kertaan. Tosin kuorrute vaihtui matkalla hieman, mutta tuo taikinaosa. Oih, sitä olisin voinut syödä raakanakin vaikka kuinka :P Ohje blogin puolella https://kotiliesi.fi/suklaapossu/aivan-ihana-porkkanakakku-munaton/
#munaton #porkkanakakku #helppojanopea #yummy #eggless #carrotcake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Veljen pojalle päätyi tällainen pikapikaa koristeltu kakku, jonka oli tarkoitus muistuttaa Starwarssin tähtitaivasta. Musta suklaaspray ja kimaltavat nonparellit kätkivät alleen herkullisen vadelma-mansikkamoussetäytteiden kakun ja mehevän vaalean kakkupohjan. Tarkemman ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-10-vuotiskakku-starwars-tyyliin/
#suklaapossu #täytekakku #synttärikakku #mansikka #vadelma #maidoton #munaton #strawberry #rasberry #eggless #birthdaycake #kotiliesi
  • Herkullista Juhannusta! Kuvassa helppo, nopea ja herkullinen mansikkakääretorttukakku (oon niin ihastunut niihin). Ne valmistuvat miltei yhtä nopeasti kuin tavallinen kääretorttukin ja sisällä odottaa pystyraitainen yllätys. Mein 9v tyttö sai tällaisen synttärikakukseen ja herkkua oli! Ohje kakkuun löytyy blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-herkullinen-mansikka-kaaretorttukakku/
#kääretorttukakku #kääretorttu #kakku #mansikkakakku #mansikka #raparperi #cake #strawberry #rhubarb #curd #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Olin nimennyt tämän raparperipiirakan aiemmin blogissani maailman parhaaksi raparperipiirakaksi jokunen vuosi sitten ja pitihän sen niminen piirakka leipasta uudestaankin. Pitikö tämän helpon ja nopean piirakan nimi paikkansa? Se selviää blogin puolelta, josta löytyy myös piirakan ohje https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-raparperipiirakka-maailman-parasko/
#raparperi #raparperipiirakka #helppojanopea #suklaapossu #rhubarb #pie #yummy
  • Testailin alkukesästä maidotonta marjamoussea kakun väliin ja voi jehna kun siitä tuli hyvää! Tämä vadelmaa ja mansikka sisältävä mousse oli niin herkkua, etten kakkua syödessä edes muistanut siinä olevan mitään erilaista. Nams! Ohje tähän marjamousseen löytyy blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/maidoton-marjamousse-tayte-kakkuun/
#marjamousse #mansikka #vadelma #kakuntäyte #suklaapossu #maidoton #nomilk #strawberry #rasberry #cakefilling #yummy

suklaapossu

Keskustelu

Söpö =D

Kiitos Kakkumonsteri 🙂

Kivan näköinen kakku

Kiitos Elatsu 🙂 Tätä oli myös tosi kiva tehdä 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.