Suklaapossu

Pannari, pannukakku...

Lasi kylmää maitoa ja pannukakkua hillosilmällä, nams! Toiset pitää pannarista kylmänä, mutta itselleni se maistuu parhaimmalta lämpimänä. Päälle kun vielä laittaa vaniljajäätelöä sulamaan, niin kyllä on hyvää 🙂

Yritin keksiä päivästä lähestyvälle maitojauheelle käyttöä ja ekana tuli mieleeni laittaa sitä pannariin. Tällä(kin) kertaa mentiin perusohjeella pienin pienin muutoksia. Maitojauheen käyttö tavallisen maidon sijasta aiheutti pienen eron pannarin koostumuksessa, sillä pohjasta tuli hieman kovempi kuin normaalia maitoa käytettäessä. Munien määrän vähentäminen olisi luultavammin auttanut asiaan, sillä jostain päähäni on syöpynyt tieto, että maitojauhetta pystyy käyttämään osaksi myös munien korvikkeena.. Tiedä sitten onko se väärää vai oikeaa infoa..

Sokerina käytin vaaleaa ruokosokeria. Laitoin sitä pannukakkutaikinaan ensimmäisen kerran joskus keväällä ja ihastuin sen erilaiseen, hentoon makuvivahteeseen. Ruokosokerin lisäksi korvasin tapani mukaan osan vehnäjauhoista täysjyvävehnäjauhoilla saadakseni pannarista hieman kuituisamman. Makuun tuo vaihto ei pahemmin vaikuttanut, vaan hyvää oli edelleen 🙂

Tämä ohje löytyy jo blogistani, mutta tällä kertaa otin myös muutaman kuvan ja päivitän tätä nyt siltä osin.

Pannukakku Annoksesta tulee uunipellillinen.

Aineet: 1 l maitoa (tai 2 dl maitojauhetta + 1 litra vettä) 4 munaa 5 dl vehnäjauhoja (tai 1.5 dl täysjyvävehnäjauhoja + 3 dl tavallisia) 3 rkl vaaleaa ruokosokeria (tai tavallista) 1-1.5 tl Pan-suolaa loraus juoksevaa margariinia

Ohje: Riko munat kulhoon ja vatkaa sen verran, että munien rakenne rikkoontuu. Kaada maidosta noin puolet joukkoon. Sekoita. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää loppu maito sekä muut aineet ja anna turvota sen aikaa kun uuni lämpenee 225 asteiseksi. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille. Paista n. puoli tuntia, kunnes pannarin pinta kullanruskea. Nauti vaikka lämpimänä vaniljajäätelön kera tai kylmänä kermavaahtonokareen ja hillon silmän kanssa.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pannari, pannukakku...

Kirsi

Maistuu! Pannukakkuun ei kyllästy ikinä! Nam!

nami-hiiri

Tosiaan, maistuu vuodesta toiseen lämpimänä, kylmänä, aamulla, illalla, arkena ja sunnuntaina…hillolla , toisinaan ilman!

Suklaapossu

Todella hyvin sanottu nami-hiiri! Noin juuri se on 🙂

Vastaa käyttäjälle KirsiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *