Suklaapossu

Pannupulla, peltipulla, helppo pulla.. (munaton)

Postasin jokin aika sitten ohjeen helppotekoiseen peltipullaan, jossa taikinan ei välttämättä tarvitse vaivata lainkaan ja taikinaa kohotetaan vain kertaalleen. Vaikka pullataikina usein onnistuu myös munattomana, tuossa ohjeessa olin käyttänyt kananmunaa. Jääkaapista löytyi sopivasti hiivaa, joten aloin leipomaan testimielessä munatonta pullaa. Kun olin saanut pullataikinan pellille, aloin kuumeisesti miettiä mimtä laittaisin päälle. Sen viikkoinen kauppareissu oli vielä tekemättä, joten arvatenkaan kaapissa ei ollut mitään sopivan tuntuista täytettä. Lopulta pullasta tuli melko peruspulla vaniljakreemitäytteellä. Päälle ripottelin loppupussin hasselpähkinärouhetta ja raesokeria.

Totesin, että tällainenkin pulla onnistuu tosi hyvin munattomana. Valmis pulla oli ehkä aavistuksen tintumpi kuin munaa sisältävä peltipulla. Tai mistä sitä tietää vaikka jokin muu selittämätön asia olisi ollut tuon tiivimmän rakenteen syypää. Ehkä johtui kuun asennosta, tai vehnäjauhojen liiallista määrästa apukokin auttaessa laskemisessa ”..kolme, neljä, viisi, seittämän, kuusi..”, tai paistoajan venymisestä pari minuuttia aiottua pidemmäksi apukokin kaivatessa apua omiin leikkeihinsä.. Kivoja nuo apukokit joka tapauksessa 🙂 Ja kyllähän tämä pulla kuitenkin tuli syötyä, vaikka olikin aika peruspullamaista.

Helppo peltipulla/pannupulla (munaton) 1 uunipellillinen (n. 40 x 35 cm)

Aineet: 5 dl maitoa 50 g hiivaa 1.5 rkl kardemummaa 2 tl suolaa 1 1/2 dl sokeria n. 11 dl vehnäjauhoja 125 g juoksevaa rasvaa

Päälle lisäksi: 1 dl vaniljakreemijauhetta 3 dl vettä0.75 dl hasselpähkinäjauhetta 0.75 dl raesokeria

Pinnalle: 1 muna (kokonaan munattomien pullien voitelu vesi-siirappi-seoksella)

Ohje:

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon huoneenlämpöinen hiiva. Sekoita joukkoon myös kardemumma, sokeri ja suola. Mittaa puolet jauhoista maitoon ja sekoita sähkövatkaimella tai yleiskoneen vatkainosalla n. 10-15 sekuntia täysillä. Lisää loput jauhoista (laita ensin yhteensä 10 dl ja lisää lopuksi tarvittaessa lisää) ja vatkaa jälleen vatkaimella (tai yleiskoneen vatkaisosalla) voimakkaasti, kunnes taikina hieman kiinteytyy (n. 5-10 sekuntia). Tässä vaiheessa taikina on pehmeän ja hieman sitkoisen tuntuinen. Sitkon  puuttuminen/vähäisyys ei kuitenkaan haittaa. Tärkeintä on, että taikina on pehmeää. Putsaa käsin suurimmat taikinan palat vatkainosista kulhoon. Mittaa joukkoon rasva ja sekoittele se käsin joukkoon. Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle käsin. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna, jos taikina tarttuu sormiin. Kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 45-60 minuuttia. Pulla on tarpeeksi kohonnut, kun taikinan pinta pompsahtaa takaisin päin, kun sitä painaa kevyesti sormella.

Tee kreemitäyte sillä välin, kun taikina kohoaa. Mittaa vaniljakreemijauhe ja vesi kulhoon. Vatkaa käsin pallovatkaimella sekaisin. Sekoittele kreemiä muutama kerta 5 minuutin ajan.Kun pulla on noussut, painele siihen syviä ”viivoja” kämmensyrjällä. Kolot umpeutuvat hyvin nousseessa taikinassa nopeasti, joten lusikoi viivoihin samantein reilusti. Voitele pullaosat munalla  (Jos haluat kokonaan munattomia pullia, voitele vesi-siirappi-seoksella). Ripottele pinnalle hasselpähkinärouhetta ja raesokeria.

Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia, kunnes pulla on saanut pintaansa kauniin värin. Anna pullan jäähtyä hetki ja leikkaa sen jälkeen pitkittäin pitkon mallisiksi paloiksi. Leikkaa pala ”pitkosta” ja nauti tuoreena vaikkapa kylmän maidon kanssa.

Vinkki:

* Pulla on parhaimmillaan heti tuoreena nautittuna. Palat ovat muhkeita, tosi pehmeitä. Palat kestävät hyvin myös pakastamisen ja ovat hyviä myös sulattamisen jälkeen. * Tällä täyteohjeella tehty pulla on tosi miedon makuinen, eikä juurikaan eroa normipullasta. Jos haluat pullaan enemmän makua, töki kohoamisen jälkeen taikinalevyn pintaan reikiä sormella, laita koloihin nokare voita. Voitele pulla munalla ja ripottele pinnalle vielä raesokeria tai/ja mantelirouhetta. Tuloksena on vähän kuin voisilmäpullat 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pannupulla, peltipulla, helppo pulla.. (munaton)

Katja

Onpas kiva pannupulla. Eilen juuri itsekin leivoin pannupullaa, kun piti nopeasti saada jotain kahvin kanssa. Päälle laitoin vain kanelia ja raesokeria, välillä laitan myös mantelia.:) En ole tajunnutkaan, että pannupullaankin voisi hyvin laittaa myös vaniljakreemiä päälle. Kiitos vinkistä! Olen aika hulluna vaniljakreemiin.;)

Suklaapossu

Kiitos Katja 🙂 Itselleni ei taas tullut mieleenkään ripotella päälle kanelia ja raesokeria! Vaikka se onkin pullan perustäytteitä. 🙂

Kesäpäivä

Kiitos vinkistä! Noin saan hetkessä pullaa pöytään 🙂

Suklaapossu

Ole hyvä vaan Kesäpäivä 🙂 Tämä on kyllä tosi pikainen pullaversio, tekemiseen ei montaa hetkeä mene 🙂 Kohoamiseen ehkä sitten hieman pidempään, mutta senkin ajan voi käyttää ihan muihin juttuihin 🙂

Leena-muori

Oih, nämä pullat ovat heikkouteni! 😉 Aivan tosi hyvä idea tämä ja niin herkullisen näköistä pullaa. Laitampa korvan taakse idean. 🙂

Suklaapossu

Muistelinkin Leena, että olet "pullanaisia" 😉 Tässäpä sulle tosi helppo ja nopsa ohje. Testailepas ihmeessä joskus 🙂

Leipuri-Liisa

Olen niin hitaaksi tullut ja sen vuoksi tein vaniljakreemin jo edellisiltana. Nyt pulla pelti ulos uunista ja niin hyvältä näyttää ja varmaan maistuu myös. Kardemumma on pullan ehdoton mauste. Kiitos ohjeesta??

Suklaapossu

Ole hyvä Leipuri-Liisa 🙂 Totta, kardemumma tekee pullasta pullan makuisen. Toivottavasti pullat maistuivat. Kiitos kommentistasi Liisa 🙂

Niina

Heips!
Huomenna menee kokeiluun.
Olen jo pitkään haaveillut peltipullasta ja nyt löytyy aikaa kokeilla.
Kardemummaa ei tällä erää kaapista löydy,mutta eiköhän tuo
Pullamauste aja asiansa?

Suklaapossu

Heips Niina! Hienoa, että innostuit ohjeesta. Toivottavasti pullat maistuivat 🙂

Hanna

Oijee! Nyt löytyi isännän lempipulliin helppo ohje. Tänään pikkulapsiarjen uuvuttama rakkaani saa peltirähmäpullaa. Kyä ny luulis kelpaavan. ?

Suklaapossu

Voi kuinka ihana hemmotteluidea omalle rakkaalle <3

ALT

Pannupulla on kotikulmillani nosteropsua tai vanhaapiikaa. Nyt saatin siitä juhlaversio! Kiitos!

Suklaapossu

Onpa hauska kuulla erilaisia käytössä olevia nimiä pannupullalle 🙂 Kiva, että ohjeesta oli iloa sinulle ALT! 🙂

Riitta

Tein taikinan kauramaidosta ilman kananmunaa. Lopputuloksena pehmeä taikina ja herkullinen pannupulla. Kiitos ohjeesta. Aion tehdä jatkossakin.

Irina Lisinen

Ihana kuulla Riitta! 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *