Suklaapossu

Parhaat juustokakut ilman liivatetta

Juustokakut ovat ihania! Ne ovat pehmeitä, herkullisia ja loppujen lopuksi myös todella helppotekoisia. Varsinkin, kun ne tekee ilman liivatetta.

Muistelin tässä yksi päivä kaikkia blogiin kertyneitä herkullisia juustokakkuja ja voi että kuinka paljon halusin päästä heti leipomaan ja maistelemaan monia niistä! Kiireet kuitenkin estivät leipomisen juuri silloin, mutta siitä sisuuntuneena päätin muistella ja samalla kerätä muutamat parhaimmat ohjeen yhteen. Koska liivatteettomat juustokakut sopivat kaikkeista parhaiten kiireiseen tai vähän aikaa vaativaan leivontaan, kokosin juuri ne parhaimmat ilman liivatetta valmistuvat juustokakut helposti löydettävään muotoon eli tähän postaukseen. Tässä tuleekin TOP 8 liivatteettomat juustokakut á la Suklaapossu. Joukosta löytyy sekä suklaisia kakkuja, keksin muruilla hyydytettäviä kakkuja sekä marjaisia juustokakkuja. Jokaisen juustokakun tekemiseen kuluu aikaa noin 15-20 minuuttia, tai kiireisimmän pystyy tekemään parhaimmillaan jopa kymmenessä minuutissa. Helppoja ja nopeita siis. Eikä mausta tarvitse tinkiä.

Juustokakut eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, joten kannattaa plarata alas asti ja katsoa mitä vaihtoehtoja löytyy. Aloitetaanpas.

Kolmen suklaan juustokakkussa maistuu nimensä veroisesti kolme suklaata. Makea valkosuklaa tasapainottuu hieman karvaamman tumman suklaan ansiosta. Ja päinvastoin, tumma suklaamousse ei ole liian tuju miedompien suklaiden rinnalla. Tämä on liivatteettomista kakuista vaativin, mutta siltikin helppo.

 

Vietävän hyvä After Eight -juustokakku on ihanan raikas suklaakakku, joka maistuu mintun ja suklaan ystäville.

Oreojuustokakku on pehmeä, miltei höttöinen juustokakku, jonka vaniljaisen täytteen joukossa on reilusti murennettuja Oreo-keksin palasia. Tämä on näistä kaikista juustokakuista ehkä se kaikkeista nopein tehdä. Tämän kakun koostumus saattaa joidenkin mielestä olla jopa liian pehmeä. Mitä sinä pidät tästä? 🙂

Älyttömän hyvä mustaherukkajuustokakku saa reilusti makua päällä olevasta mustaherukkaisesta paksusta hillosta. Kakun makua voi helposti muuttaa vaihtamalla päällä oleva hillo johonkin toiseen hilloon. Hilloksi sopii useat erimaut, sillä vaalea täyte itsessään on miedon vaniljainen.

Blogin ykkösuosikkohje on ollut jo vuosia Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku. Eikä ihme. Se vain on niin hyvää ja maistuu monille ikähaarukasta riippumatta.

Daim-juustokakku maistuu i-ha-nal-ta! Se on juuri sopivan makea tarjottava. Tämä tuhoutuminen onnistuu miltei yhtä nopeasti mitä valmistaminen. Ellei jopa nopeammin. Nam!

Minttuinen domino-juustokakku on vähän kuin Oreokakku, mutta minttuinen versio siitä. Dominot käytetään juustokakkuun täytteineen, jolloin kakku saa miedon mintun vivahteen. Kakun makua pystyy helposti muokkaamaan erimakuisilla Dominoilla.

Limejuustokakku on Järisyttävän hyvän sitruunajuustokakun pikkusisar, jossa maistuu sitruunan sijasta lime. Koostumus on samaan tapaan silkkisen sileä ja ihanan pehmeä.

Jouluun on vielä aikaa, mutta laitan myös tämän helpon ja herkullisen Piparkakkujuustokakun vinkiksi tähän. Tästä tuli viime Jouluna monen leipojan suosikkikakku.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Parhaat juustokakut ilman liivatetta

Anneli

Nam, nam! Täytyypä kokeilla kaikkia juustokakkuja. Kauppaan ja ostoksille😋

Suklaapossu

Ihanaa, että innostuit Anneli! Kivoja leivonta- ja herkutteluhetkiä 😀

Arja

Ihania juustokakkuja!
Olisi kiva tehdä myös vierasvaraksi mutta voiko näitä pakastaa ja jos niin kuinka pitkäksi aikaa voi pakastaa?

Suklaapossu

Kiitos Arja 🙂 Ainakin suklaalla hyytyvät kakut (esim. Kolmen suklaan juustokakku) kestävät pakastamisen hyvin. Sitruunajuustokakku saattaa sen sijaan päästää sulaessaan alleen hieman sokerilientä (tosin se voi joskus tehdä tätä muulloinkin hyytymisen aikana), mutta tätä voinee estää hitaalla sulattamisella. Noista keksinmuruja sisältävistä kakuista en ole sataprosenttisen varma, mutta uskon, että hitaalla sulattamisella nekin ovat hyviä pakastamisen jälkeen. Pakastusaika kannattaa pitää suht lyhyenä (1-2 kk) ja suojata kakut pakkasessa hyvin, jotta niihin ei tartu muita makuja pakkasesta.

Caktusman

Hej ajattelin kokeilla näitä sillä kun tein juustokakun liivatteella niin siihen tuli ällöttäviä liivate nauhoja, en kyllä tiedä miksi

Suklaapossu

Kiva, että innostuit Caktusman 🙂 Liivatteen onnistuneessa käytössä on tosiaan omat pienet temppunsa (liivate pitää olla kokonaan sulanut, muu täyte ei saa olla liian kylmää, liivatetta kaadetaan ohuena nauhana täytteen joukkoon yms.). Nämä liivatteettomat kakut ovat ihanana helppoja ja hyviä, vaikka joissakin koostumus saattaa olla hieman höttöisempi, kuin liivatteellisissa kakuissa.

Vastaa käyttäjälle AnneliPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *