
Pehmeät ja muhkeat sämpylät ilman vaivaamista

Muhkeita, pehmeitä ja miltei höttöisiä sämpylöitä ilman vaivaamista? Kyllä vain!
Sekoitettavat, ilman vatkaimia tai vaivaamista valmistuvat taikinat ovat minusta kaikkeista ihanimpia. Ne ovat helppoja ja nopeita ja sopivat loistavasti kaltaiseni keski-ikää lähestyvän perheenäidin kiireiseen arkeen, sillä ne osaltaan auttavat yrityksessä tarpoa ruuhkavuodet läpi.
Myös nämä muhkeat ja kuohkeat sämpylät syntyvät ilman vaivaamista vain sekoittamalla aineet yhteen. Taikinan voi tehdä valmiiksi jääkaappiin illalla odottamaan aamupalahetkeä tai aamulla nopeasti ennen töihin lähtöä auttamaan illan kiireissä. Jos taikinan ehtii tekemään vasta töiden jälkeen, siitä ehtii silti tekemään uunituoreita sämpylöitä, kun vain taikina ehtii rauhassa kohota huoneenlämmössä parisen tuntia. Vaikka kohottamiseen kuluu aikaa, sinä aikana pystyy tekemään vaikka mitä muuta.
Sämpylöiden tekeminen on siis joka tapauksessa tavallista helpompaa, sillä käsiä ei tarvitse missään vaiheessa upottaa taikinaan vaan sekoittaminen tapahtuu puuhaarukalla tai vastaavalla. Kohottamisen jälkeen taikina muotoillaan sämpylöiksi ja jatketaan kohottamista vielä hetki. Hetken päästä huoneeseen leijaa uunituoreen sämpylän tuoksi. Nopeasta tekotavasta huolimatta lopputulos on siis todella hyvä.

Yksi minulle rentouttavimmista hetkistä on se, kun saan istua kampaajan tuolissa ja pääsen plaraamaan lehtien ruoka-ohjeita täysin rauhassa. Näitä ihania hetkiä saan muutaman kuukauden välein. Viime keväänä, kampaamotuolissa istuessani nappasin tapani mukaan Anna-lehden käsiini. Pongasin tuolloin lehdestä tämäntapaisen ohjeen. Olen muokkaillut ohjetta aina tehdessäni esim. jauhojen suhteen ja tykästyin tähän versioon, jossa osa valkoisesta vehnäjauhosta on korvattu speltillä. Kovin suurta osaa jauhoista ei kuitenkaan kannata korvata speltillä, sillä tällöin lopputuloksesta saattaa tulla hieman tahmea.
Tällä ohjeella saat siis muhkeat ja pehmeät sämpylät. Kurkkaa myös ohje, jolla syntyy rapeita sämpylöitä. Nekin syntyvät yhtä helposti ilman vaivaamista!
Pehmeät ja muhkeat sämpylät ilman vaivaamista
12 sämpylää
Aineet:
1 pss kuivahiivaa
1 dl lämmintä vettä
1 rkl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
3 dl spelttijauhoja (tai tavallisia vehnäjauhoja)
0.5 rkl suolaa
2 rkl sokeria
50 g voita sulatettuna
2 munaa
3 dl lämmintä maitoa
Lisäksi:
voita voiteluun
Ohje:
Sekoita kättä hieman lämpimämpi (ei kuitenkaan kuuma) vesi, kuivahiiva ja 1 rkl sokeria keskenään ISOSSA kulhossa. Jätä hiivaseos sivuun odottamaan 5 minuutiksi. Sulata tällä välin voi ja lämmitä maito. Sekoita jauhoihin suola ja sokeri.
Lisää hiivaseokseen loput aineet ja sekoita sekaisin esim. puuhaarukalla. Peitä kulho liinalla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan pariksi tunniksi. Voit myös kohottaa taikinaa jääkaapissa yön yli.
Taikina kohoaa reilusti, joten…
…tee taikina isossa kulhossa.
Vuoraa n. 25 x 35 cm kokoinen syvä uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina kevyesti jauhotetulla alustalle ja painele ilmakuplat pois. Jaa taikina 12 osaan.
Pyörittele osat sämpylöiksi. Nosta sämpylät uunipellille. Kohota hyvin peitettynä vielä puolisen tuntia.
Paista sämpylöitä 200 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin väriset. Voitele sämpylät heti uunista poisottamisen jälkeen sulatetulla voilla.
Anna jäähtyä hetki ennen nauttimista.
Vinkki:
* Taikinan voi tehdä valmiiksi myös aamulla, kohottaa sen päivällä jääkaapissa ja nauttia uunituoreista sämpylöistä illalla.
* Jos käytät taikinaan pelkkiä vehnäjauhoja, paistoaika saattaa hieman lyhentyä.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Pehmeät ja muhkeat sämpylät ilman vaivaamista
Voiko spelttijauhojen tilalle laitta sämpyläjauhoja?
Heippa laaran! Speltin sijasta voi toki kokeilla muitakin jauhoja, vaikka juuri sämpyläjauhoja 🙂 Vain mielikuvitus on rajana jauhojen kanssa. Itse olen huomannut, että suurin osa jauhoista on hyvä olla tavallisia valkoisia vehnäjauhoja, jotta koostumus pysyy ihanan kuohkeana. Jos kaikki jauhot ovat vehnäjauhoja, on koostumus ihan superhöttöinen. Tykkään kuitenkin siitä, että joukossa on muitakin jauhoja tuomassa kuituja yms. Uskoisin, että tämä toimii millä jauhoilla varioituna tahansa, kunhan suurin osa on tavisvehnää 🙂
Valitettavasti valkoisista vehnäjauhoista tehdyt sämpylät eivät juuri ole pullaa terveellisemmät. Vielä kun käyttää voita, niin eivät ole ainakaan sydänystävllisiä. Joskus tuntuu, että kaikki terveysvalistus on ollut turhaa. Kehotankin kaikkia, joita terveellinen ravinto kiinnostaa, rohkeasti kokeilemaan valkoisten jauhojen, voin ym. tilalle terveellisempiä vaihtoehtoja. Se kannattaa! Voin vakuuttaa, että maut voivat olla ihan yhtä hyviä, omasta mielestäni parempia, mutta se on myös tottumiskysymys. Kaikilla ei myöskään ole varaa riskeerata terveyden kanssa.
Tai kokeilee joskus elämistä joutavan ainaisen terveyshössötyksen sijasta. Saattaa tuntua jopa kivalta elämä joskus.
Olen myös terveellisen ruokavalion kannalla, mutta jos perusruokavalio on kunnossa (ja terveys sallii), on tällaisilla pullamaisilla, pehmeillä sämpylöillä herkuttelu silloin tällöin ihanaa.
Hei Suklaapossu 🌿🍃 Tää on just se ohje mitä kaipasinkin, en osaa liivatteita käyttää joten tää on mun juttu, kyllä kokeilen!!!!!!!! Kiitos ohjeesta 😊👍
….. Tuli kommentti väärään paikkaan, piti laittaa siihen Geisha juustokakkuun tämä 😂😂, mutta pääasia, että viesti tuli perille 😊😊 Kyllä se on kokeiltava noita sämpylöitäkin.
Hei Sari! 🙂 Kiva, että innostuit liivatteettoman Geishajuustokakun ohjeesta. Ja samalla myös näistä sämpylöistä 😉
Mihinkäs ne 2 kananmunaa laitetaan? Olettaisin, että voiteluun ennen uuniin laittoa, mutta, kun ainesosaluettelossa ne ovat voin ja maidon välissä… ja lopussa mainitaan voiteluun voi 🤔
Hei Vähän leiponut äiti! Munat lisätään taikinaan samaan aikaan kuin muutkin loput aineet eli jauhoseoksen, voin ja maidon kanssa 🙂
Siellähän lukee että ”lisää hiivaseokseen loput aineet” ??? Eli myös kananmunat??
Kiitos ohjeesta, mutta miten minulla tuosta taikinasta tuli ihan löysää velliä. Laitoin vehnä- sekä sämpyläjauhoja ja vielä kaurahiutaleita. Oli pakko lisätä jauhoja jotta tulisi vähän kiinteämpää. On vasta nousemassa joten en tiedä minkälaisia tulee.
Heippa Esteriks. Jännä homma, että taikina jäi velliksi. Kuinka paljon laitoit kaurahiutaleita taikinaan? Entä paljonko jauhoja ja kaurahiutaleita laitoit yhteensä (ennen kuin lisäsit jauhoja)? Jos korvasit jauhot 1 suhde 1:een kaurahiutaleilla, tämä selittäisi taikinan löysyyden. Entä minkä kokoisia munia käytit? Itselläni on käytössä m-koon munat. Suuret L-koon munat saattavat löystyttää taikinaa hieman enemmän. Löytyyköhän näistä jotain selitystä taikinan löysyydelle? 🙂
Moi, laitoin ensin tuon 10 dl jauhoja, 7 dl vehnä ja 3 dl sämpyläjauhoja. Sen jälkeen vasta lisäsin kaurahiutaleita ja vielä vehnäjauhoja, en mitannut. Kohotin ja oli silti niin löysää että jäi pöytään ja käsiin kiinni kuin purukumi, vaikka lisäsin jauhoja vielä tässäkin vaiheessa. Sain kuitenkin joten kuten ne pellille, hyviä tuli kuitenkin:)
Moikka Esteriks. Jännä homma, että taikina jäi niin löysäksi. Varmistan vielä, että annoit kuitenkin taikinan nousta tarpeeksi pitkään eli pari tuntia pöydällä tai jääkaapissa yön yli? Kohoamisen aikana jauhot hieman turpoavat ja taikinasta tulee helpommin käsiteltävä.
No mutta pääasia kuitenkin, että olivat hyviä 🙂
Minulla oli ensimmäisellä kerralla vain spelttimannaa 4 dl ja voin sijasta käytin Virgino rypsiöljyä (valmistettu Turengissa). Menivät kuin kuumille kiville ja jatkan samalla reseptillä, teen aina, kun puu- uunia lämmitetään. Hyvää ja helppo valmistaa. Ei nouse sokerit, kaikiahan täytyy syödä kohtuudella.
Kiitos kommentistasi Riitta. En olekaan tainnut koskaan tehdä mitään spelttimannasta. Mielenkiintoista, että sitä riittää vain 4 dl. Pitääkin testailla itsekin 🙂 Puu-uunilla näistä tulee varmaan entistä parempia.
Minkä kokoinen tämä uunipelti on, näyttää niin kapealta?
Hei Indebra! Ohjeessa olevan tekstin mukaan se on noin 25 x 35 cm eli hieman pienempi kuin normaali uunipelti 🙂
Hei, olen tehnyt näitä sämpylöitä päivällä mutta kysyisin miten toimitaan kun voi tehdä illalla jääkaappiin ja aamulla leipoa? Eli onko joku tunti määrä illasta – aamuun mikä pitää olla ja tehdäänkö kaikki taikina kokonaan aamulla sitten vaan kahden tunnin kohotus lämpimässä jne? Toivottavasti onnistun uudestaan vaikka nyt jääkaapissa on yön yli. Kiitos neuvoista
Hei Sipe! 🙂 Ei ole mitään tarkkaa tuntimäärää, kauanko taikinan pitää olla jääkaapissa. Mitä pidempään se on, sitä enemmän siihen tulee makuja ja ilmakuplia, mutta esim. 8 tuntia riittää hyvin. Tärkeintä on, että palloiksi pyöriteltyjen sämpylöiden annetaan kohota aamulla hyvin. Koska taikina on yön jälkeen kylmää, voi kohottamista nopeuttaa hieman laittamalla sämpylöiksi pyöritellyt pallot korkeintaan 40 asteiseen uuniin lämpeämään tai nostamalla vuoan kuumaa vettä sisältävän altaan päälle niin, että vesihöyry lämmittää vuoan. Kaikkea taikinaa ei tarvitse paistaa aamulla, vaan osan voi paistaa vaikka vasta illalla 🙂