Suklaapossu

Pehmeät suklaamuffinit mustikka- ja puolukkakuorrutteilla

Nämä ihanan pehmoiset muffinit syntyivät, kun yritin keksiä vanhaksi menevälle turkkilaiselle jogurtille käyttötarkoitusta. Muistin, että olin miettinyt Mielettömän mehevää suklaakakkupohja-taikinan muokkaamista hieman helpommaksi ja nyt siihen ja jogurtin hukkaamiselle tuli oiva tilaisuus. Ulkona oli kunnon pakkaspäivä ja päätimmekin tyttöjen kanssa viettää hetken aikaa leipomispuuhissa. Voi että kun näistä tuli hyviä! Juuri sellaisia pehmoisia ja hieman höttöisiä mitä toivottiinkin. Nami!

Taikina on tosi tosi helppo, sillä ensin sekoitetaan kosteat aineet keskenään ja sen jälkeen sekoitetaan joukkoon nopeasti sekoittaen kuivat aineet. Vatkaimet voi siis unohtaa kaappiin. Tätä ei kuitenkaan uskoisi lopputuloksesta, sillä valmiit herkkupalat ovat ihanan ilmavia ja hieman höttöisiä. Yritin saada vangittua kuviinkin tuon koostumuksen, mutta huh, olipas hankalaa ja sanoisinkos että mahdotonta. Kannattaakin itse kokeilla, niin huomaa paremmin mistä puhun 🙂

Tein muffinien päälle vielä testimielessä pari erilaista kuorrutetta, toisen kaupan puolukkahillosta ja toisen itse tehdystä mustikkamarmeladista, jota oli jäänyt yli pannacottien yhteydessä tekemästäni tupla-annoksen. Tuosta mustikkamarmeladista tehdystä kermavaahdosta tuli aivan mielettömän hyvää ja se sopi näihin suklamuffineihin tajuttoman hyvin! Se oli melko voimakkaan makuinen, sellainen kunnon mustikkapläjäys. Olisi tehnyt samantein mieli syödä muutama lisää, mutta onneksi olin luvannut antaa lapsillekin omansa, niin sain näpit pidettyä erossa 😉 Ja tosi hyvää oli puolukkakermallakin! Puolukkainen oli melko miedonmakuista, ja vahvempana se olisikin ehkä jyrännyt liikaa suklaan päälle. Nyt maut olivat hyvässä tasapainossa.  Tytötkin pitivät yhtä paljon molemmista 🙂

 

Muffinin maku ihanan suklainen siitäkin huolimatta, ettei näistä löydy oikeaa suklaata. Halutessaan joukkoon voisi toki upottaa muutaman palan suklaarouhetta, mutta itse en ainakaan jäänyt sitä kaipaamaan, sillä nämä olivat muutenkin ihanan makuisia ja juuri sopivan kosteita. Tässäpä tämä ohje.

Pehmeät suklaamuffinit mustikka- ja puolukkakuorrutteilla

n. 12 kpl

Aineet:

1.25 dl juoksevaa rasvaa

2 dl turkkilaista jogurttia

2 munaa

2 dl fariinisokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 dl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

0.5 tl soodaa

0.5 tl suolaa

1 rkl vaniljasokeria

Päälle puolukkakerma (riittää n. 6 muffinin päälle):

1.5 dl vispikermaa

n. 1 dl (maun mukaan) puolukkahilloa

Päälle mustikkakerma (riittää n. 6 muffinin päälle):

1.5 dl vispikermaa

n. 1 dl (itse tehtyä) mustikkamarmeladia

Ohje:

Sekoita rasva, jogurtti, munat ja fariinisokeri hyvin keskenään. Sekoita loput aineet keskenään ja siivilöi nesteiden joukkoon. Sekoita nopeasti sekaisin vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat, älä vaivaa.

Laita paperiset muffinivuoat muffinipellin koloihin. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes muffinit ovat juuri ja juuri kypsyneet keskeltä. Anna jäähtyä pari minuuttia pellillä ja poista sitten esim. lautaselle jäähtymään kokonaan. Peitä jäähtymisen ajan vaikkapa kelmulla.

Kun muffinit ovat jäähtyneet, tee kuorrute/kuorrutteet. Vatkaa vispikerma jämäkäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon hillo/marmeladi ja vatkaa joukkoon kunnolla. Pursottele (tai levitä lusikalla) kermat muffinssien päälle.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pehmeät suklaamuffinit mustikka- ja puolukkakuorrutteilla

Leena-muori

Aivan upeita herkkuja! Menee ehdottomasti testiin. Lurpsis vaan! ;D

Suklaapossu

Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Tuo pohja oli iloinen yllätys, kun siitä tuli vatkaamatta just sellainen höttöinen, kuin yleensä tulee jos munia+sokeria tai voita+sokeria vaahdottelee. Ja makukin kohdillaan. Lurpsis tosiaan! 😉 Kiitos Leena 😀

Raisa P

Näyttää niin herkullisilta! 🙂

Suklaapossu

Kiitos Raisa P 🙂 Nämä olivat kyllä mahdottoman hyviä 😛

Niina

Nam nam! Herkullisen näköisiä 😀

Heidi/Mustikkasuu

Ihanan hempeän näköisiä!:) Tosi hyvin kuvista ilmenee tuo kuohkeus ja näyttävät kyllä höttöisiltä. Varmaan tulisi aika helposti syötyä enemmän kuin yksi…;)

Suklaapossu

Kiitos Heidi 🙂 Kiva kuulla, että koostumus välittyy myös kuvista 🙂 Taisi siina kumpaakin makua hujahtaa pari omaan vatsaan ennen kuin loput päätyivät muille tarjolle. Ihan vain testimielessä piti maistella 😉

Kakkuvaltakunta

Ihanan näköisiä, mustikka on yksi omistakin suosikeistani!

Suklaapossu

Kiitos Kakkuvaltakunta! 🙂 Mustikka sopii kyllä moneen paikkaan ja näissä oli yhdessä suklaapohjan kanssa aivan lyömätön yhdistelmä 😛

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *