Pellillinen raparperi- ja punaherukkapiirakkaa

Käytiin tyttöjen kanssa hakemassa tämän vuoden ensimmäiset raparperin varret maasta
muutama päivä sitten. Ja pitihän niistä samantein leipoakin jotain. Muistin
heti Huumorinkukka-blogissa olleen raparperipiirakan ohjeen, jota blogin pitäjä
Anne oli kehunut kovin ja se pääsi nyt samantein testiin. Kun olin pilkkonut
raparperit, huomasin, ettei niitä tullutkaan aivan tarvittavaa määrää eli puolet
puuttui. Laitoinkin toiseen puoleen pellillistä punaherukoita.

 

Raparperin maku piirakassa oli mieto. Niin mieto, että myös henkilö,
joka ei yleensä raparperileivonnaisista pidä, nautti piirakasta hyvällä
ruokahalulla 🙂 Jos kuitenkin olet suuri raparperin ystävä, kannattaa laittaa
rapaperin paloja reilusti enemmän!
Punaherukoiden määrä oli mielestäni juuri passeli ja ne maistuivat
reippaasti vaikka laitoin niitä saman verran kuin raparperia. Sopivasti kirpeää ja makeaa yhtä aikaa.

 

Piirakka oli mielestäni parhaimmillaan kunnolla jäähtyneenä, pienen
vaniljavaahtonokareen kanssa. Maistelin malttamattomana piirakasta palan jo melko
uunista ottamisen jälkeen ja olin hieman pettynyt, sillä raparperit eivät
juurikaan maistuneet ja perunajauhojen maku vyöryi hieman liikaa esiin. Usein
raparperia sisältävät leivonnaiset ovat parhaimmillaan vetäytymisen jälkeen ja
niin kävi myös tälle. Jäähdyttyään maku hieman voimistu, vaikka pysyi
edelleenkin hyvin maltillisena. Itse laittaisinkin reippaasti enemmän tuota
vihannesta. Siis raparperia 🙂

 

Mielenkiinnon ohjeeseen herätti kehujen lisäksi mielenkiintoinen päällinen
eli marenkimainen kerros, jossa on valkuaisten ja sokerin lisäksi myös tuorejuustoa
ja perunajauhoja. En tiedä vatkasinko valkuaisia ja sokeria liikaa, sillä
minusta Annen piirakassa näytti olevan kuorrutusta ohuempi kerros.. Päällinen oli
tosi pehmoinen, mutta ei niin makea kuin marenki olisi ollut. Erilaista.

 

Piirakan pohjasta tuli tosi ihana. Se oli pehmoinen, hieman mureneva ja
suussasulava. Syy on luultavasti perunajauhoissa. Sitä voisi käyttää vaikka
pelkiltään, ilman kuorrutusta, kun haluaisi tehdä piirakasta hieman pikaisemman
version 🙂
Pidin ohjeen muuten samana kuin Anne, mutta vaniljan ystävänä lisäsin pohjaankin vaniljasokeria. Alla oma versioni ohjeesta, alkuperäisen voi käydä kurkkimassa Huumorinkukkablogissa. Kiitos Anne ohjeesta 🙂
 Pellillinen raparperi- ja punaherukkapiirakkaa
Pellillinen
Pohja:
250 g voita
1.5 dl sokeria
4 kananmunan
keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 dl
perunajauhoja
4 tl
leivinjauhoa
1 dl maitoa
1 rkl
vaniljasokeria
Päälle:
n. 500 g
raparperin paloja + 500 g
punaherukoita
(tai yhteensä 1 litra jompaa kumpaa)
Kuorrutus:
2 dl sokeria
4 valkuaista
200(-300) g maustamatonta
tuorejuustoa
2 rkl vaniljasokeria
2 rkl
perunajauhoja
Tarjoiluun:
vatkattavaa
vaniljakastiketta/vaniljajäätelöä
Ohje:
Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää keltuaiset yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää myös ne joukkoon
maidon kanssa vuorotellen. Aloita ja lopeta jauhoilla. Levitä taikina
leivinpaperoidulle uunipellille. Lisää päälle noin 1 litra marjoja.
Tee piirakan päälle tuleva marenkimaistyyppinen vaahto. Vatkaa valkuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja perunajauhot. Levitä vaahto piirakan päälle. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.
Anna piirakan jäähtyä hetki ja nauti paksuksi vatkatun vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

 

Vinkki:
* Voit käyttää myös muista kirpeitä marjoja, vaikkapa puolukoita tai vadelmia. Marjoja  tarvitaan yhteensä n. 1 litra.

 

 

Instagram

  • Testailin vegaanisia pullia kookosmaitopohjaisina, ja voi että kun niistä tuli pehmoisia. Ja ihanan makuisia, varsinkin kanelilla ja fariinisokerilla täytetyt versiot, nams! 😋 Ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vegaaniset-eli-maidottomat-ja-munattomat-pullat/ #suklaapossu #vegaaninen #pulla #kotiliesiblogit #vegan #bun
  • Sain tehdä veljeni uudelle perheenjäsenelle ristiäiskakun tässä vähän aikaa sitten. Koristeeksi toivottiin pientä rättäriä ja tällainen siitä tuli :) Koko kakun näet blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-ristiaiskakku-citroen-koristeella/ #ristiäiskakku #suklaapossu #kaulintamassa #2cv #vadelma #mansikka #mousse #christening #cake #kotiliesiblogit
  • Yksi mun kestosuosikkini syksyn herkuista on tämä ihanan mehevä ja muhkea omenapiirakkaa murupäällisellä. Piirakka on älyttömän helppo ja nopea tehdä. Oletko jo kokeillut? Ohjeen löydät blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-omenapiirakka-kauramurupaallisella-maidoton/
#helppojanopea #omenapiirakka #kauramuru #maidoton #suklaapossu #yummy #applepie #kotiliesiblogit
  • Tein mein 2-vuotiaan pojan ja 9-vuotiaan tytön synttäreiden tarjottavista yhteenvedon. Voit nyt lukea blogista, mitä kaikkea suolaista ja makeaa olikaan tarjolla :) https://kotiliesi.fi/sukl…/yhteenveto-synttaritarjottavista/ #suklaapossu #yhteissynttärit #synttärit #suolaisetleivonnaiset #makeatleivonnaiset #lentokonekakku #pulla #pannacotta #sitruunakeksi #munaton #birthday #kotiliesiblogit
  • Onko teillä vielä punaherukoita jäljellä? Mä tein tällaisen munattoman punaherukkarahkapiirakan, josta tuli tosi hyvää! Piirakassa on mehevä pohja, rapea päällinen ja välissä rahkatäytettä punaherukoilla. Kurkkaa herkkuohje blogista ja kokeile itse vaikka heti alkaneen viikon iloksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/punaherukka-rahkapiirakka-maisemakahvilan-punaherukkapiirakka/  #punaherukka #piirakka #rahkapiirakka #kesä #herkkua  #suklaapossu #kotiliesiblogit #redcurrant #pie
  • Pitkästä aikaa fudgepuuhia maailman helpoimmalla ja nopeimmalla ohjeella. Ja herkullisimmalla 😋 #tummasuklaa #kondensoitumaito #suklaa #herkku #easybaking #chocolate #fudge #yummy #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Suolainen piirakka onnistuu hienosti myös munattomana, eikä sitä huomaa valmiista piirakasta lainkaan. Tähän piirakkaan kätkeytyi reilusti kinkkua ja juusto sekä myös pekonia ja paprikaa. Piirakka katosi juhlissa yllättävän paljon väkimäärään nähden eli hyvää oli. Kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinkku-juustopiirakka-pekonilla-munaton/ ja tuunaa piirakasta oman makusi mukainen. #suklaapossu #munaton #kinkku #juusto #pekoni #paprika #piirakka #eggless #pie #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Kuvasi ovat kauniita, valon täyttämiä ja leivonnaista korostavia, että en voi muuta kuin ihailla ja yrittää ottaa oppia 🙂

Kiitos Leipoo sukkasillaan 🙂 Itsekin olen (suht) tyytyväinen kuviin. Tällä kertaa valo taisi osua leivonnaisiin juuri sopivalla tavalla 🙂

Mielenkiintoisen kuuloinen tuo päällinen. Varmasti on herkullista piirakkaa. Kuvat on ainakin aivan ihania! 🙂

Oli se kyllä mielenkiintoinen. En oikein vielä täysin tiedä, mitä mieltä olin tuosta päällisestä. Mutta pohja oli niin ihanaa herkkua, että voih! 😛 Kiitos! Nuo kuvatkin onnistuivat nyt jotenkin tosi kivasti. Ehkä osasyy on muuten tuossa väsäämässäni valkoisessa alustassa 😉 Se taitaa vilkku jatkossa useammissakin kuvissa 🙂

herkullinen ohje. Harmi, kun itselle ei raparperia näytä tulevan.. mökillä käynyt kurkkimassa, niin olemattomat alut vasta..

Voi harmi! No mutta josko mökillä olevat kasvaisivat pian kunnolla isoiksi! Meidän raparperit ovat tänä vuonna ennätysvauhdissa kasvun suhteen. Yleensä olen saanut niistä hädin tuskin tehtyä yhden piirakan, mutta nyt tein tämän lisäksi jo toisenkin. Siitä muuten vasta tulikin hyvää, miltei täydellistä! Pitääkin laittaa ohje blogiin jossain vaiheessa kun ehtii. Kuvista vain ei tullut näin onnistuneita, mutta maku oli kyllä niiiin kohdillaan 😉 Toivottavasti suakin onnistaa raparperien suhteen 🙂

Kylläpä näyttää herkulliselta! Täytyy vaan toivoa, että nuo meidänkin pihan kitukasvuiset rehut tuottaisivat vielä sen verran isoja varsia, että pääsisin kokeilemaan tätä vielä tämän kesän raparpereista. 🙂

Kiitos Jenni 🙂 Toivottavasti raparit lähtevät pian kunnolla kasvuun 🙂 Laitan blogiin lähipäivinä vielä toisenkin raparperisen herkkuohjeen, jos vaikka saat kunnon sadon 🙂

Kommentoi juttua: Pellillinen raparperi- ja punaherukkapiirakkaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X