Suklaapossu

Pellillinen raparperi- ja punaherukkapiirakkaa

Käytiin tyttöjen kanssa hakemassa tämän vuoden ensimmäiset raparperin varret maasta muutama päivä sitten. Ja pitihän niistä samantein leipoakin jotain. Muistin heti Huumorinkukka-blogissa olleen raparperipiirakan ohjeen, jota blogin pitäjä Anne oli kehunut kovin ja se pääsi nyt samantein testiin. Kun olin pilkkonut raparperit, huomasin, ettei niitä tullutkaan aivan tarvittavaa määrää eli puolet puuttui. Laitoinkin toiseen puoleen pellillistä punaherukoita.

 

Raparperin maku piirakassa oli mieto. Niin mieto, että myös henkilö, joka ei yleensä raparperileivonnaisista pidä, nautti piirakasta hyvällä ruokahalulla 🙂 Jos kuitenkin olet suuri raparperin ystävä, kannattaa laittaa rapaperin paloja reilusti enemmän!

Punaherukoiden määrä oli mielestäni juuri passeli ja ne maistuivat reippaasti vaikka laitoin niitä saman verran kuin raparperia. Sopivasti kirpeää ja makeaa yhtä aikaa.

 

Piirakka oli mielestäni parhaimmillaan kunnolla jäähtyneenä, pienen vaniljavaahtonokareen kanssa. Maistelin malttamattomana piirakasta palan jo melko uunista ottamisen jälkeen ja olin hieman pettynyt, sillä raparperit eivät juurikaan maistuneet ja perunajauhojen maku vyöryi hieman liikaa esiin. Usein raparperia sisältävät leivonnaiset ovat parhaimmillaan vetäytymisen jälkeen ja niin kävi myös tälle. Jäähdyttyään maku hieman voimistu, vaikka pysyi edelleenkin hyvin maltillisena. Itse laittaisinkin reippaasti enemmän tuota vihannesta. Siis raparperia 🙂

 

Mielenkiinnon ohjeeseen herätti kehujen lisäksi mielenkiintoinen päällinen eli marenkimainen kerros, jossa on valkuaisten ja sokerin lisäksi myös tuorejuustoa ja perunajauhoja. En tiedä vatkasinko valkuaisia ja sokeria liikaa, sillä minusta Annen piirakassa näytti olevan kuorrutusta ohuempi kerros.. Päällinen oli tosi pehmoinen, mutta ei niin makea kuin marenki olisi ollut. Erilaista.

 

Piirakan pohjasta tuli tosi ihana. Se oli pehmoinen, hieman mureneva ja suussasulava. Syy on luultavasti perunajauhoissa. Sitä voisi käyttää vaikka pelkiltään, ilman kuorrutusta, kun haluaisi tehdä piirakasta hieman pikaisemman version 🙂

Pidin ohjeen muuten samana kuin Anne, mutta vaniljan ystävänä lisäsin pohjaankin vaniljasokeria. Alla oma versioni ohjeesta, alkuperäisen voi käydä kurkkimassa Huumorinkukkablogissa. Kiitos Anne ohjeesta 🙂

 Pellillinen raparperi- ja punaherukkapiirakkaa

Pellillinen

Pohja:

250 g voita

1.5 dl sokeria

4 kananmunan keltuaista

2 dl vehnäjauhoja

2 dl perunajauhoja

4 tl leivinjauhoa

1 dl maitoa

1 rkl vaniljasokeria

Päälle:

n. 500 g raparperin paloja + 500 g punaherukoita

(tai yhteensä 1 litra jompaa kumpaa)

Kuorrutus:

2 dl sokeria

4 valkuaista

200(-300) g maustamatonta tuorejuustoa

2 rkl vaniljasokeria

2 rkl perunajauhoja

Tarjoiluun:

vatkattavaa vaniljakastiketta/vaniljajäätelöä

Ohje:

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää myös ne joukkoon maidon kanssa vuorotellen. Aloita ja lopeta jauhoilla. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Lisää päälle noin 1 litra marjoja.

Tee piirakan päälle tuleva marenkimaistyyppinen vaahto. Vatkaa valkuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja perunajauhot. Levitä vaahto piirakan päälle. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.

Anna piirakan jäähtyä hetki ja nauti paksuksi vatkatun vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

 

Vinkki:

* Voit käyttää myös muista kirpeitä marjoja, vaikkapa puolukoita tai vadelmia. Marjoja  tarvitaan yhteensä n. 1 litra.

 

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pellillinen raparperi- ja punaherukkapiirakkaa

Leipoo sukkasillaan

Kuvasi ovat kauniita, valon täyttämiä ja leivonnaista korostavia, että en voi muuta kuin ihailla ja yrittää ottaa oppia 🙂

Suklaapossu

Kiitos Leipoo sukkasillaan 🙂 Itsekin olen (suht) tyytyväinen kuviin. Tällä kertaa valo taisi osua leivonnaisiin juuri sopivalla tavalla 🙂

Taru

Mielenkiintoisen kuuloinen tuo päällinen. Varmasti on herkullista piirakkaa. Kuvat on ainakin aivan ihania! 🙂

Suklaapossu

Oli se kyllä mielenkiintoinen. En oikein vielä täysin tiedä, mitä mieltä olin tuosta päällisestä. Mutta pohja oli niin ihanaa herkkua, että voih! 😛 Kiitos! Nuo kuvatkin onnistuivat nyt jotenkin tosi kivasti. Ehkä osasyy on muuten tuossa väsäämässäni valkoisessa alustassa 😉 Se taitaa vilkku jatkossa useammissakin kuvissa 🙂

Red Dragon

herkullinen ohje. Harmi, kun itselle ei raparperia näytä tulevan.. mökillä käynyt kurkkimassa, niin olemattomat alut vasta..

Suklaapossu

Voi harmi! No mutta josko mökillä olevat kasvaisivat pian kunnolla isoiksi! Meidän raparperit ovat tänä vuonna ennätysvauhdissa kasvun suhteen. Yleensä olen saanut niistä hädin tuskin tehtyä yhden piirakan, mutta nyt tein tämän lisäksi jo toisenkin. Siitä muuten vasta tulikin hyvää, miltei täydellistä! Pitääkin laittaa ohje blogiin jossain vaiheessa kun ehtii. Kuvista vain ei tullut näin onnistuneita, mutta maku oli kyllä niiiin kohdillaan 😉 Toivottavasti suakin onnistaa raparperien suhteen 🙂

Jenni

Kylläpä näyttää herkulliselta! Täytyy vaan toivoa, että nuo meidänkin pihan kitukasvuiset rehut tuottaisivat vielä sen verran isoja varsia, että pääsisin kokeilemaan tätä vielä tämän kesän raparpereista. 🙂

Suklaapossu

Kiitos Jenni 🙂 Toivottavasti raparit lähtevät pian kunnolla kasvuun 🙂 Laitan blogiin lähipäivinä vielä toisenkin raparperisen herkkuohjeen, jos vaikka saat kunnon sadon 🙂

Vastaa käyttäjälle Leipoo sukkasillaanPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *