Suklaapossu

Perinteinen taatelikakku

Taatelikakku on yksi joulun suosituimmista kahvikakuista, ellei jopa se suosituin. Perinteistä taatelikakkuohjetta ei tästä huolimatta ole kuitenkaan ole löytynyt blogistani aiemmin, mutta nyt oli hyvä hetki korjata tuo tilanne ja tuoda myös sellainen ohje tänne. Tässäpä siis vihdoinkin tulee ihanan mehevän ja pehmoisen taatelikakun ohje. Pst. maistelin tästä juuri palasen ja oli hilkulla, etten olisi syönyt koko kakkua lounaakseni…

Pehmeä joulun kahvikakku taatelista

Olen tehnyt tätä ennen taatelikakkua vain kahdesti, vaikka lapsuudenkodissani sitä oli tarjolla joka vuosi. Ensimmäisellä kerralla tahmean taatelikakun päälle päätyi kinuskia ja kakku oli to-del-la ihana. Toisella kerralla kokeilin lukijoiden suosituksesta suklaista taatelikakkua, jossa lopulta maistui suklaa enemmän kuin itse taateli. Ei tosin yhtään huonompi juttu sekään, jos minulta kysytään.

Tällä kertaa kaivoin esille kaksi äitini reseptilaatikossa aikoinaan ollutta taatelikakkuohjetta ja kokeilin toista niistä. Ainesosien yhteyteen kirjoitettu ohje oli kerrottu erittäin lyhyesti ja seikkaperäisesti, joten tein sen niinkuin parhaakseni näin. Kakun oikeaa tekotapaa arvuutellessa tuli sellainen olo, kuin olisin ollut Koko suomi leipoo-ohjelmassa arvuuttelemassa miten se kuuluu tehdä 🙂 Keittelin siis taatelit vedessä ja soseutin ne. Lisäsin voin ja vatkasin munat joukkoon. Vielä kermaviilin ja kuivien aineiden lisäys ja taikina oli valmis paistettavaksi..

Taatelikakku helppo

Kakusta tuli tosi, siis tosi hyvä ja voisin miltei sanoa, että useamman vuosikymmenen pelko taatelikakkua kohtaan kaikkosi lopullisesti tätä maistellessani. En tiedä onko syynä oma ikäni vai taatelien soseuttaminen. Lapsuuteni kakusta nimittäin löytyi pieniä taatelinpaloja, jotka eivät ainakaan silloin tehneet kakulle kunniaa. Tämä kakku sen sijaan on ihanan mehevä ja pehmeä ja makeutta löytyy juuri sopivasti. Nam!

Perinteinen, mehevä taatelikakku

Aineet noin 2 litran vuokaan:

1 pussillinen (a´200 g) kivettömiä taateleita

2 dl vettä

1 dl sokeria

200 g voita huoneenlämpöisenä

2 munaa

1.33 dl (= 1 1/3 dl) kermaviiliä (tai piimää)

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

2 tl soodaa

4 dl vehnäjauhoja

Ohje:

Sulata voi ja jätä sivuun jäähtymään. Keitä taatelit vedessä kypsiksi. Tähän kuluu aikaa noin 10-20 minuuttia. Soseuta pehmenneet taatelit sauvasekoittimella sileäksi soseeksi. Lisää taatelisoseen joukkoon sokeri sekä sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Laita tällä välin uuni lämpeämään 175 asteeseen (ks. vinkkiosio alempaa).

Vatkaa munat yksitellen sähkövatkaimella taateliseoksen joukkoon. Vatkaa jokaisen munan jälkeen 15-30 sekuntia voimakkaasti vatkaten. Mitä kauemmin vatkaat, sitä ilmavampaa kakusta tulee. Sekoita joukkoon myös kermaviili. Lisää vielä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Voitele n. 2 litran vetoinen vuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175 asteessa noin 1 tunti. Uuneissa ja vuoissa on eroja, joten tarkkaile kypsymistä 45 minuutin paistoajan jälkeen (ks. vinkkiosio alempaa). Kun kakku tuntuu pinnalta koitettuna kypsältä, kokeile kypsyys vielä tökkäämällä tikku paksuimpaan kohtaa kakkua. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassa muutama minuutti ja kippaa se sen jälkeen esimerkiksi lautaselle. Jätä kakkuvuoka kakun päälle jäähtymisen ajaksi, niin kakku pysyy mehevänä. Kun kakku on jäähtynyt, kääri se ilmatiiviisti esimerkiksi kelmuun ja säilytä ilmatiiviisti tarjoiluun asti.

Vinkit:

* Uuneissa on eroja ja myös vuoan materiaalilla on vaikutusta siihen, kuinka nopeasti ja tasaisesti kakku kypsyy. Jos kakun pinta repeilee ja nousee laitoja korkeammalle, kannattaa kokeilla seuraavalla kerralla matalampaa, noin 160 asteen lämpötilaa.

* Älä suotta paista kakkua liian kauan, ettei se kuivu suottas.

* Taatelikakku säilyy pitkään hyvänä ilmatiiviisti suojattuna.

Laskin valmiiksi aineet myös isompaa vuokaa varten tähän alapuolelle. Käytössäni ollut sydänvuoka on noin 2.5 litrainen ja tein siihen tämän kokoisen taikinan. Oli kuitenkin siinä ja siinä, että taikina pysyi vuoassa uunissa ollessaan, joten tähän kannattaa käyttää suosiolla hieman isompaa vuokaa.

Aineet isoon, reilun 2.5 litran vuokaan:

1.5 pussillista (a´200 g) = 300 g kivettömiä taateleita

3 dl vettä

1.5 dl sokeria

300 g voita huoneenlämpöisenä

3 munaa

2 dl kermaviiliä (tai piimää)

1.5 tl vaniljasokeria

1.5 tl leivinjauhetta

3 tl soodaa

6 dl vehnäjauhoja

Ohje:

Tee kuten ylempänä. Huomaa, että paistoaika saattaa olla hieman pidempi.

Mehevä taatelikakku

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Perinteinen taatelikakku

Raija

Saman reseptin sain koulun kotitaloustunnilta 60-luvulla . Siitä asti meidän perheen joulukakku on tehty tällä ohjeella. Pari kertaa olen kokeillut suklaista versiota, mutta tällä mennään myös tänä vuonna.
Ps. Olit ymmärtänyt valmistusohjeen oikein 👍

Suklaapossu

Hei Raija! Kyseessä on siis ilmeisesti hyvinkin yleisessä käytössä oleva ohje. Mutta ei mikään ihme, on niin hyvää. Ja hyvä tietää, että valmistusohje osui kohdilleen 🙂

TK

Samanmoista ohjetta olen käyttänyt, jopa samanlaiseen iki-ihanaan sydän vuokaan olen tykästynyt. Pieni pelko on aina taatelinkivistä, mutta yritin tarkkaan tutkia ettei taikinaan jäisi mitään ylimääräistä. Vielä kai tarvitsisi sijoittaa sydänlautaseen, jos sellaisen löytäisi kakkuihanuuden alustaksi.

Suklaapossu

Totta TK, sydänlautanen olisi piste i:n päällä tätä ihanaa vuokaa käytettäessä.

Hyvä, kun muistutit taatelinkivistä! Enpä itsekään olisi muistanut, että sellaisia saattaa joskus löytyä.

Krista

Moikka ja kiitos ohjeesta! Tarkoitus olisi tehdä tämä tänään tai huomenna jouluaatoksi.. osaatko sanoa kuinka paljon aiemmin kakku kannattaa tehdä ennen nauttimista? Paraneeko vain vai kuinka? Ja tuleeko kakku säilyttää kylmässä jos tekee aiemmin?

Suklaapossu

Moikka Krista! Huomasin viestisi vasta nyt. Maku ehkä hieman paranee vanhetessaan, joten voit tehdä kakun jo tänään ja kääriä sen jäähtymisen jälkeen kelmun sisään. Kakku kannattaa myös jäähdyttää hyvin suojattuna, jottei se suotta kuivu. Itse pidän vuoan käännetyn kakun päällä siihen asti, kunnes kakku on kunnolla jäähtynyt.

Ihanaa ja herkullista joulua!

Millie

Aion leipoa taatelikakun tämän ohjeen mukaan. En ole koskaan leiponut taatelikakkua. Nyt olen havainnut että se on siellä Suomessa perinteinen joulukakku. Minulla on tuommoinen 10 cups Nordic Ware sydänvuoka kuten kuvassa joten kiitos ohjeesta. Tuleeko taikinaan todella noin paljon kohotusainetta? Minulla on melko pehmeitä taateleita. Tuleeko niihin laittaa yhtä paljon keitinnestettä kuin ohjeessa? Pitääkö taatelisoseen olla tahmeaa ja paksua vai ohutta ja lähes juoksevaa?

Suklaapossu

Hei Millie! Kiva, että innostuit kokeilemaan taatelikakkua juuri tällä ohjeella.

Kohotusaineita on melko paljon, mutta myös taikina on raskas ja vaatii tarpeeksi kohotusaineita noustakseen kunnolla. Leivinjauhe ja sooda eivät kuitenkaan maistu valmiissa kakussa lainkaan.

Ovatko taatelisi niin pehmeitä, ettei niitä tarvitsisi keittää lainkaan? Eli saatko ne mössöksi pelkästään sormien välissä painamalla? Jos näin on, silloin vettä ei tarvita aivan yhtä paljon kuin ohjeessa. Jos joukossa on kuitenkin vähänkin kovempia taateleita, niin silloin vettä ei kannata vähentää. Taatelisose ei ole aivan juoksevaa, mutta ei kovin paksuakaan. Se muistuttaa ehkä löysähköä puuroa.

Millie

Taatelimassan koostumuksesta tuli sopiva kun laitoin puoli dl vähemmän vettä kun ymmärsin miten paksua sen pitää olla. En ole nähnyt täällä sellaisia kovaksi kuivattuja taateleita joten käytin melko pehmeitä medjool-taateleita joista poistin kivet. Täällä on myös myytävänä valmista pehmeää taatelimassaa. Laitoin kardemummaa mausteeksi ja sokeriksi ruskeaa ruokosokeria. Kakku kohosi hienosti ja on nyt jäähtymässä. Taikinan mausta päätellen tulee hyvä kakku. Odotamme joulupäivälle ennen kuin leikkaamme ensimmäiset viipaleet kahvipöytään.
Onko blogissasi muita reseptejä isoille vuoille kuten nämä Nordic Waren?

Hyvää joulua!

Suklaapossu

Hei Millie! Pidin pienen joulutauon ja vastaukseni tulee siksi vasta nyt. En ole itse koskaan käyttänyt medjool-taateleita, mutta katsoin googlesta muutaman kuvan ja uskon, että teit hyvän ratkaisun vähentämällä hieman vettä. Taatelit näyttävät (ainakin netissä) hieman pehmeämmiltä ja mehevämmiltä kuin minun käyttämäni. Toivottavasti kakku myös maistui hyvälle 🙂

Olen tehnyt mielettömän mehevän suklaakahvikakun tuohon samaan vuokaan (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/meheva-suklaakahvikakku/), mutta kakku jäi hieman vajaaksi. Jos haluaa vuoan tulevan täyteen, kannattanee taikina tehdä 1.25-kertaisena ja pidentää samalla paistoaikaa hieman.

Myös jouluisen piimäkakun ohje on sellaisenaan isoille vuoille sopiva (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-joulun-kahvikakku/).

Jos pidit tästä perinteisestä taatelikakusta, niin kannattaa kokeilla myös suklaista versiota (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/meheva-taateli-suklaakakku/).

Tällaiset isot kahvikakut tulivat mieleeni tässä kohtaa. Muidenkin kahvikakkujen ohjeita pystyy säätämään isoihin vuokiin sopiviksi, mutta valmiita kertoimia mulla ei ole tällä hetkellä tiedossa.

Ihanaa alkanutta vuotta sinulle!

Vastaa käyttäjälle RaijaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *