Piparkakku-Wilhelmiinat

Olen koko syksyn ajan pyöritellyt mielessäni, miltä maistuvat piparkakkumausteilla maustetut Wilhelmiinat. Nyt pääsin vihdoinkin testaamaan niitä ja kyllä vain, hyviltähän ne maistuvat! Wilhelmiinat itsessään ovat mureita ja ihanan kinuskisia. Niihin sopii piparkakkumausteet eli kaneli, neilikka, inkivääri ja kardemumma aivan loistavasti. Näistä tuli aivan kuin mureita, paksuja, rapeita piparkakkuja. Nam!

Tein piparkakku-Wilhelmiinat munattomina, jotta uskalsin maistatuttaa niitä myös pojallemme ilman pelkoa vatsakivuista. Tavallisesti Wilhelmiinojen taikinaan lisätään myös keltuainen ja lopputulos on tällöin astetta mureampi. Halutessasi voit siis laittaa taikinaan myös keltuaisen, juuri ennen jauhojen lisäämistä. Käytä tällöin jauhoja ohjeessa oleva 5 dl. Itse en keltuaista kaivannut, vaan ihastuin näihin juuri tällaisenaan.

Nämä ovat tosi hyviä korvikkeita tavallisille piparkakuille. Mikäli tällainen rosoinen ulkonäkö kelpaa, eikä kaipaa muoteilla otettua pipareita.

Piparkakku-Wilhelmiinojen kannattaa antaa jäähtyä kokonaan ennen nauttimista. Tällöin mausteet pääsee kunnolla esille ja myös oma piparkakkujen lempimausteeni eli kardemumma, maistuu ihanasti.

Jos jätät Wilhelmiinat aavistuksen ”raa’aksi” eli et paista kovaksi asti, ne jäävät hieman sitkeiksi ja itseasiassa muistuttavat jollain tasolla jopa hieman raakaa piparkakkutaikinaa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Nimimerkillä, taisin juuri napata käteeni sen kymmenennen viipaleen, hups!

Piparkakku-Wilhelmiinat

noin 52 kpl

Aineet:

200 g voita

2 dl sokeria

2 rkl tummaa siirappia

2 tl vaniljasokeria

noin 4.5-4.8 dl vehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa

2 tl jauhettua kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl jauhettua neilikkaa

0.75 tl jauhettua inkivääriä

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokerit ja siirappi vaaleaksi, löysähköksi vaahdoksi. Sekoita noin 4.5 dl jauhoja, sooda sekä mausteet keskenään sekaisin ja lisää voi-sokeri-vaahtoon. Kääntele kaikki aineet hyvin sekaisin. Jos taikina on kovin tahmaavaa, lisää joukkoon 1-2 rkl jauhoja ja kääntele ne hellästi sekaisin. Taikina saa jäädä hieman tahmeaksi, jotta se leviää uunissa hyvin.

Jaa taikina neljään osaan ja ota esille kaksi uunipeltiä, jotka vuoraat leivinpaperilla. Tee kummallekin uunipellille kaksi noin 35-40 cm pituista pötköä. Jätä pötköjen väliin reilusti tilaa, sillä pikkuleivät leviävät uunissa melkoisesti. (Alla vanhasta ohjeesta poimittu vaihekuva. Nyt oli aamun leipomishetkellä niin pimeää, etten saanut kunnon vaihekuvia. Taikina ja pötköt ovat kuitenkin samannäköisiä kuin tässä:)

Paista keksejä 175 asteessa n. 15-18 minuuttia, kunnes keksit ovat kauniin väriset. Leikkaa keksit vinosti paloiksi heti, kun poistat ne uunissa, sillä tällöin ne ovat vielä pehmeitä ja leikkaantuvat kauniisti.

Anna jäähtyä rauhassa.

Vinkit:

* Käytä piparkakku-Wilhelmiinoihin niitä mausteita, joista pidät. Jos esimerkiksi et pidä inkivääristä, sen voi jättää hyvin pois.

* Laita jauhoja taikinaan ensin vähemmän. Jos taikina tuntuu kovin tahmaiselta pötköjen tekovaiheessa, lisää jauhoja.

* Wilhelmiinat säilyvät hyvinä ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä. Mikäli ne eivät sitä ennen katoa…

* Pikkuleivät kestävät mainiosti myös pakastamisen.

* Uuneissa on eroja, ja jotkut uunit paistavat toisia tehokkaammin. Tarkkaile siis paistumista 10 minuutin jälkeen.

Kommentit

Kommentoi juttua: Piparkakku-Wilhelmiinat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X