Suklaapossu

Piparkakkubrownie

Kuva: Pekka Holmström/Otavamedia

Yksi vuoden 2018 eli viime vuoden kohokohdistani oli se, kun pääsin leipomaan Kotilieden joululehteen kuusi erilaista, syntisen hyvää suklaaherkkua. Kirjoitin tästä kohokohdasta lyhyesti jo viime vuonna Pistaasipähkinä-valkosuklaatryffeli -postauksen yhteydessä. Nyt kun loppuvuoden juhlat lähestyvät hurjaa vauhtia, ajattelin jakaa loputkin viisi suklaaherkkuohjetta täällä blogin puolella. Tässä niistä ensimmäinen eli maitosuklaisesta browniepohjasta sekä piparkakkutaikinasta syntyvä pehmeän kostea piparkakkubrownie.

Piparkakku brownies leivonnaisen marmorointi

Brownie on ihanan helppo ja nopea tehdä. Yhdessä kulhossa valmistuva brownietaikina syntyy ilman vatkaimia. Pelkkä sekoittaminen riittää myös toisessa kulhossa valmistuvaan piparkakkutaikinaan. Molemmat taikinat laitetaan vuorotellen pellille, pinta marmoroidaan rennoin ottein ja oho, sitten piparkakkubrownies on valmis uuniin. Browniet ovat aina parhaimmillaan mehevinä ja kosteina, joten tarkkaile kypsymistä.

Maistuisiko? 🙂

Piparkakkubrownie

noin 18 x 30 cm vuokaan

Browniestaikina:

1.75 dl vehnäjauhoja

0.5 dl tummaa, hyvää kaakaojauhetta

0.75 tl (hienoa meri)suolaa

1 tl kanelia

0.5 tl inkivääriä

0.5 tl leivinjauhetta

150 g voita

200 g maitosuklaata

1.5 dl sokeria

0.75 dl tummaa siirappia

3 munaa (huoneenlämpöisenä)

Piparitaikina:

50 g voita

4 rkl sokeria

2.5 rkl tummaa siirappia

1 muna

1 dl vehnäjauhoja

0.66 tl kanelia

0.33 tl neilikkaa

0.33 tl inkivääriä

1 mm (maustemitallinen = 1 ml = 1/5 tl) suolaa

Ohje:

Tee browniestaikina. Sekoita kuivat aineet yhteen. Laita voi ja pienemmäksi pilkottu maitosuklaa mikron kestävään kulhoon. Sulata suklaa ja voi mikrossa varovasti välillä sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita suklaaseokseen sokeri, siirappi sekä munat yksitellen hyvin käännellen. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita juuri ja juuri sekaisin.

Tee myös piparkakkutaikina. Sulata voi. Sekoita joukkoon sokeri, tumma siirappi ja muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeri-munaseokseen. Kääntele aineet sekaisin.

Levitä reilu ¾ browniestaikinasta leivinpaperoidun n. 20 x 30 cm syvän uunipellin päälle tasaiseksi kerrokseksi.

Brownies maitosuklaasta

Lusikoi piparkakkutaikinaa pieniä nokareita sinne tänne ja levitä kevyesti tasaisemmaksi. Ei haittaa, vaikka alta pilkottaa browniestaikinaa. Lusikoi loput browniestaikinasta piparkakkutaikinan päälle ja marmoroi vielä hieman lisää.

Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kevyesti sormella koitettuna kiinteältä, mutta pehmeältä. Anna jäähtyä hetki ennen syömistä. Säilytä hyvin suojattuna.

Vinkit:

* Käytä piparkakkutaikinaan mausteita, joista itse pidät. Lisää joukkoon vaikka hieman kardemummaa, tai jätä neilikka kokonaan pois. Ihan miten itse haluat 😊

* Brownien pinta saattaa aaltoilla uunissa melko paljonkin, mutta aaltoilu tasoittuu, kun piirakka kypsyy ja jäähtyy.

* Piirakka saa jäädä hieman tahmeaksi. Varo siis paistamasta liikaa.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Piparkakkubrownie

Eve

Kiitos ohjeesta!
Tein tätä nyyttärihenkisiin pikkujouluihin, ja brownieta kehuttiin kovasti. Käytin aiemmin tekemääni piparkakkutaikinaa. Paistoin tätä hiukan liikaa, jotta piirakka olisi ollut todellinen brownie, mutta eipä se juuri haitannut.
Nam! 🙂

Suklaapossu

Ihana kuulla, kiitos Eve 🙂 Ja oikein herkullista loppuvuotta!

Vastaa käyttäjälle EvePeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *