Suklaapossu

Porkkanainen piirakanpohja

Törmäsin Nainen talossa-blogissa kehuttuun suolaisen piirakan pohjaan, jonka kerrottiin olevan myös se paras piirakanpohja. Ja sitähän täytyi testata! En normaalisti välitä tavallisista voisista pohjista, sillä ne ovat melko raskaan tuntuisia, ja olenkin käyttänyt usein rahka-voitaikinaa erilaisilla jauhoilla höystettynä suolaisissa piirakoissa. Tämä porkkanaa sisältävä pohja oli kuitenkin sen verran maukas, että taidanpa jatkossa siirtyä käyttämään sitä. Porkkana toi pohjaan kivasti mehevyyttä, hennosti makeahkoa makua ja keveyttä. Erittäin toimiva pohja kaikenkaikkiaan 🙂 Olen käyttänyt tätä pohjaa nyt muutamassa suolaisessa piirakassa, mutta se sopii kuulemma myös makeisiin versioihin (edit 29.9.-16, pakko vetää sen verran takaisin sanomisiaan, että en nyt ole aivan varma, olenko nähnyt jossain suosituksen käyttää pohjaa myös makeisiin versioihin, vai oliko se vain oman mielikuvitukseni tuotetta. Sitä pitää vielä testailla ennen suurempia lupauksia!. Mutta suolaisiin pohjiin aivan ihana! Pst! Nyt pohja on testattu myös makeisiin piirakoihin sopivaksi. Vain 1 rkl sokeria joukkoon, niin tästä tulee hyvä, mehevä ja ei-liian-makea pohja).

Ohjeet noihin suolaisiin piirakoihin löytyvät mm. salamipiirakkapostauksesta sekä kinkku-fetapiirakkapostauksesta. Tässä nyt vihdoinkin ohje tähän piirakkapohjaan 🙂

Porkkanainen piirakkapohja n. 28 cm pyöreään tai 20×30 cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan

Piirakkapohja: 100 g voita 1 dl hienoksi raastettua porkkanaa 1 dl vehnäjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 1/2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa (+ 1 rkl sokeria makeiden täytteiden kanssa)

Ohje: Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja porkkanaraaste keskenään.

Yhdistä aineet ja sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen. Voitele piirakkavuoka kevyesti. Levitä taikina vuoan pohjalle jauhotetuin sormin painellen.

Laita vuoka jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Voit valmistella täytettä tällä välin. Esipaista pohjaa 225 asteen lämmössä 8 minuuttia. Laita päälle haluamasi täytteet ja jatka paistamista esim. 180 asteessa kunnes täyte on hyytynyt.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Porkkanainen piirakanpohja

Kaura

Tämä on super hyvä pohja! Itse käytän tätä enää pelkästään suolaisiin piiraisiin, hyvä maku ja koostumus. Bongasin samasta blogista aikoinaan. 🙂

Suklaapossu

Jep, oli kyllä ihan mahdottoman hyvä pohja! Kiva, että tällainen herkkupohja on annettu meille muillekin käytettäväksi 🙂

Leena-muori

Vaikuttaa kyllä hyvältä ohjeelta. Ihanan näköinenkin. 🙂 Tätä testaan seuraavaan suolaseen piirakkaan. Ja miksen makeaankin. 🙂

Suklaapossu

Aloin tässä miettimään mistä sain päähäni, että tämä käy myös makeisiin piirakoihin. Kävin
katsomassa Nainen talossa-blogistakin sellaista vinkkiä, mutten löytänyt. Ehkäpä ajatus tuosta makeasta piirakasta juolahti mieleen tätä maistellessa, sillä maku oli hennon makea ja muutoin melko neutraali 🙂 Mutta siis ainakin suolaisessa piirakassa kannattaa ehdottomasti testata!

Anonyymi

Kuulostaa hyvältä ja vaihteeksi kivan erilainen! Jos tekee uunipellillisen niin riittääkö jos ohjeen tuplaa?

Suklaapossu

Tämä oli kyllä tosi tosi hyvä pohja, tykkäsin kovin 🙂 Uunipellilliseen riittää tuplana 🙂

Katarina

Voisiko pohjan tehdä edellisenä päivänä ja säilyttää jääkaapissa? Sitten tarjoilupäivänä pistää uuniin?

Suklaapossu

Moikka Katarina! En ole koskaan tehnyt tätä pohjaa noin paljon aiemmin, mutta uskoisin sen onnistuvan. Suojaa vain kunnolla käärimällä kelmun tiukasti ympärille, ettei taikina pääse kuivumaan 🙂

Sinimai

Oletko tehnyt tästä taikinasta myös kuorellisia version? Tein kauan sitten sienipiirakoita porkkanavoitaikinasta kuorellisena ja lapsetkin rakastivat sitä. Jossain vaiheessa oli tauko(rakennustyöt) ja hukkasin muutossa reseptini. Täytyy kokeilla tätä, jos olisi samanlainen tulos.

Suklaapossu

Hei Sinimai! En ole kokeillut kuorellisia versioista tästä, mutta mielestäni ajatus on kokeilemisen arvoinen! Tämä taikina on tosi pehmeää näillä määrillä, joten voi olla, että taikina vaatii hieman enemmän vehnäjauhoja (ja ehkä vähän vähemmän kaurahiutaleita). Jos innostut kokeilemaan, niin tarkkaile koostumusta. Ja tietenkin kuulisin mielelläni itsekin lopputuloksen 🙂

RT

Hei!
Toimisiko tämä myös jollain muilla, kuin kaurahiutaleilla? Vai jättäisinkö hiutaleet kokonaan pois?
Meillä on kaura-allergisia, olisi kiva että kaikki saisi tätä kuitenkin syödä 🙂

Suklaapossu

Hei RT! 🙂 Korvaisin kaurahiutaleet vehnäjauhoilla. Ilman kaurahiutaleita vehnäjauhojen sopiva määrä koko pohjaan olisi 1.5-1.75 dl kieppeillä.

Marjatta-mummi

Ihastuin tähän reseptiin. Olen tehnyt sokerittoman mustikkapiirakan ja nyt on tulossa kanttarellipiirakka. Toimii tosi hyvin. Kiitos!

Irina Lisinen

Ihana kuulla Marjatta-mummi! Ole hyvä 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *