Suklaapossu

Porkkanakakku

Porkkana tekee kakusta niin ihanan kostean, mehevän ja pehmeän. Tällä kertaa halusin laiskuuksissani ohjeen, jossa aineet vain sekoitetaan keskenään, mutta lopputulos on silti sametinpehmeä ja kuohkea. Poikkeuksena aiempiin tekemiini porkkanakakkuihin, käytin kakkuun raasteen sijasta porkkanasosetta sekä lisäsin taikinaan pienen ripauksen kardemummaa. Tunnustan, että tein kakkuja peräti kolme, ennen kuin löysin täydellisen, suussasulavan pehmeän rakenteen. Mutta kyllä kannatti. Nam! Tästä tuli niin hyvää!

Maailman paras porkkanakakku
Mehevä porkkanakakku syntyy porkkanasoseesta

Samalla kun testailin erilaisia taikinoita, tein myös kakkuihin erilaiset päälliset. Tuttuun tapaan käytin ensimmäisen kakkuun sulatejuustoa. Samalla huomasin, kuinka paljon sulatejuuston merkki vaikuttaa kuorrutteen makuun (heh, ja oishan sen etukäteenkin voinut osata ajatella, että mitä voimakkaamman makuinen juusto, sitä voimakkaampi maku kuorrutteessakin.. 🙂 ).  Olen ennen käyttänyt Lidlin annospalakääreissä olevia sulatejuustopalasia ja pitänyt kuorrutteesta todella paljon. Se on saanut kehuja myös muilta. Tällä kertaa käytin erimerkkistä (valitettavasti en muista merkin nimeä, sellaista pakkauksessa olevaa kuitenkin), eikä maku ollut lainkaan niin hyvä. Jälkiviisaana maistelin noita kahta juustoa erikseen vasta kakun teon jälkeen. Eron huomasi todella selvästi. Kääreissä oleva sulatejuusto on selvästi lievemmän makuista kuin pakkauksessa oleva ja miedomman makuisena sopii hyvin päälliseenkin.

Sulatejuustokuorrutteen lisäksi testasin valkosuklaakuorrutetta (hyvää!), jonka ohje löytyy alempaa vinkit-kohdasta. Lopuksi koitin vielä tuorejuustotäytettä. Joskus muinoin olen tehnyt tuorejuustopäällisen, mutta juuston vahva ominaismaku tunki liikaa läpi ja tuo sulatejuustoversio nousi silloin suosikikseni. Tällä kertaa valitsin tarkoituksella perusmaultaan mauttoman tuorejuuston. Ja lopputulos oli todella herkullinen! Oi, kunpa olisin voinut antaa jokaiselle teille pienen palan maistettavaksi! 😉

Sen lisäksi, että tämä ihanan mehevä, kostea ja herkullinen porkkanakakku on suussasulavaa, se on myös ihanan helppo tehdä, koska vatkaimet voi jättää kaappiin. Tässä ohje. Suosittelen koittamaan.

Porkkanakakku

n. 23 cm irtopohjavuokaan 

Kakku: 3 dl sokeria (tavallista tai fariinisokeria) 3.5 dl porkkanasosetta 2 dl öljyä 4 munaa 4 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 tl soodaa 2 tl kanelia 0.5 tl kardemummaa (kannattaa laittaa enemmän, mikäli tykkää kardemummasta) 2 tl vaniljasokeria 0.75 tl suolaa

Kuorrutus: 200 g maustamatonta tuorejuustoa 75 g voita tai leivinmargariinia huoneenlämpöisenä 2.5 dl tomusokeria 2 tl vaniljasokeria (0.5 tl kanelia)

Pinnalle: Uunissa kuivattuja porkkanalastuja

Ohje: Vatkaa sokeri, porkkanasose, öljy ja munat hyvin keskenään sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Sekoita kaikki aineet sekaisin nopeasti, mutta älä vaivaa taikinaa, jotta siihen ei synny sitkoa. Kaada taikina hyvin voideltuun n. 23 cm irtopohjavuokaan. Paista 160 asteessa n. 55-60 minuuttia, kunnes keskelle kakku tökättyyn tikkuun ei tartu taikinaa..

Anna kakun jäähtyä vuoassa n. 5 minuuttia ennen irrottamista. Jätä kakku jäähtymään vuoan alle, jotta se pysyy mehevänä.. Leikkaa kokonaan jäähtynyt kakku puoliksi.

Tee kuorrute. Notkista huoneenlämpöistä voita vatkaimella n. minuutti. Vatkaa sekaan notkistettu tuorejuusto. Lisää tomusokeri erissä koko ajan voimakkaasti vatkaten. Levitä vajaa puolet kuorrutteesta pohjan päälle. Laita toinen kakkulevy päälle. Levitä loput kuorrutteesta kakun päälle. Ripottele kuivatut porkkanalastut kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua, niin ne pysyvät rapeina.

Suikaloi porkkanat ohuiksi siivuiksi leivinpaperin päälle juustohöylällä. Kuivaa uunissa 125 asteessa n. 25-30 minuuttia, kunnes lastut alkavat käpristyä. Kuivumisnopeus riippuu lastujen paksuudesta.

Vinkit:

* Voit käyttää kuorruttamiseen tuorejuuston sijasta vaikka sulatejuustoa tai mascarponea.

* Jos haluat kuorruttaa myös kakun reunat, tee 1.5 -kertainen annos kuorrutusta. Jos et halua laittaa kuorrutetta kakun väliin, 1-kertainen annos kuorrutusta riittää myös reunoille.

* Kuorrutteen voi maustaa vaikka sitruunamehulla tai kanelilla tai appelsiinin kuoriraasteella

* Kokeile kakun kanssa valkosuklaakuorrutetta (300 g maustamatonta tuorejuustoa, 1 dl tomusokeria, 1 tl vaniljasokeria, 150 g valkosuklaata sulatettuna -> Aineet vatkataan sekaisin. Jos seos on liian jäykkää levitettäväksi, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes se notkistuu.)

* Taikinan joukkoon voi lisätä myös esimerkiksi pähkinärouhetta tai rusinoita

* Kakku paranee vanhetessaan. Voit tehdä kakun kokonaan valmiiksi jo edellisenä päivänä ennen tarjoilua. Koristele kakku kuivatuilla porkkanalastuilla vasta juuri ennen tarjoilua, niin porkkanalastut pysyvät rapeina.

* Samasta taikinasta voi tehdä myös muffineita. Paista muffinit 200 asteessa n. 15-20 minuuttia, kunnes keskelle tökättyyn hammastikkuun ei tartu enää taikinaa..

* Porkkanasoseen voi korvata raastetulla porkkanalla (n. 350g).


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Porkkanakakku

Tita

Sinullahan on ollut oikein koekeittiö! Tämä onkin mukavankuuloinen resepti. Näyttää mehevältä tuossa kuvassa,nam.

Suklaapossu

Heh, koekeittiöpä tosiaan. Sellaisia mun touhut tuntuu nykyään enemmän tai vähemmän olevan 🙂 Tällä hetkelläkin kokeilen testailen yhtä sokeriliemeen perustuvaa juttua, mitä en saa millään onnistumaan haluamallani tavalla, enkä löydä mistään asiasta enempää tietoakaan.. Siinä on ehkä vähän liikaa haastetta tämän hetkisiin tietotaitoihin, mutta toivottavasti sekin pian ratkeaa, niin pääsee taas takaisin normileivonnan pariin 🙂

Kakku oli kyllä oikein mehevää ja ihanan helppo tehdä 🙂

Anonyymi

Hei,

käytitkö tähän kaupan valmista porkkanasosetta vai keititkö soseen itse? Näyttää tosi mehevältä kakulta 🙂

Suklaapossu

Sitä lientä kannattaa säästää hieman, niin porkkanat soseutuvat paremmin. Eli ihan eka kannattaa kaataa keitinvesi johonkin toiseen kippoon, sitten koittaa soseuttaa porkkanat kuiviltaan. Jos ne eivät meinaa soseutua kunnolla, lisää pikkasen nestettä joukkoon, kunnes saa soseen aikaseks. Soseen ei tarvi olla silkkisen sileetä, mutta isommat palat pitää saada pois. Jos haluaa matkia sitä kaupan sosetta, niin porkkanat kannattaa keittää puolikypsisi, sellasiks missä on vielä hyvin puruvastusta, mutta mitkä saa kuitenkin sauvasekoittimella tai muulla terällä soseutettua hyvin. Ei siis ihan mössöksi. Leipomisen iloa 🙂

Anonyymi

Hei. Jos porkkanat itse keittää, kaadetaanko kokonaan keitin vesi pois ennen soseuttamista?

Suklaapossu

Heips 🙂 Ostin poikkeuksellisesti kaupasta porkkanasosetta (kun sitä sai puoli-ilmatteeks) ja käytin sen tähän. Soseen voi toki itsekin keitellä. Tekee kerralla vaikka hieman isomman satsin ja pakastaa loput tulevia kakkuja varten 🙂

Unelmaa leipomassa/Hanna Lindblom

Ihanan näköinen kakku! Nuo porkkanalastut ovat kivat koristeena! 🙂

Suklaapossu

Kiitos Hanna 🙂 Tein nyt ensimmäistä kertaa porkkanalastuja koristeeksi ja ihastuin itsekin niihin 🙂

ma1jaa1

Yamiii varmasti niin herkullista 😛 Itse leivoin äsken porkkanamuffinsseja, joten kakkua voin kokeilla vasta jonkin ajan päästä 😀

Suklaapossu

Herkullista oli 😛 Oih, porkkanamuffinit ovat ihania. Niitä pitääkin tehdä seuraavaksi 😀

Susu Maaret

En oo ikinä leiponut porkkanakakkua, mutta tämä kuulosti niin helpolta ja herkulliselta, että pakko pistää kokeilulistalle. 🙂

Suklaapossu

Olitpas sä todella nopea! 😀 Ja kiitos, todella ihanaa kuulla, että kakku oli myös sinun mieleesi! Kävin jo kurkkaamassa tuotosta blogissasi ja oli sen verran ihanat kuvat, että alkoi heti tekemään mieli herkutella sillä uudestaan 🙂

Susu Maaret

Tulihan kokeiltua ja nopeallakin aikataululla. Oli muuten todella herkullista! En olisi ikinä uskonut kaupan versioiden jälkeen. Ja miten helppo tämä sinun ohjeesi. Varmasti tulee tehtyä uudelleen tätä 🙂

Suklaapossu

Toivottavasti ehdit pian leipomaan. Olisi mukava kuulla, mitä pidät 🙂 Porkkanakakut ovat ihanan kosteita ja tosi hyviä, mutta jostain syystä niitä tulee tehtyä todella harvoin. Tää ohje on nyt niin helppo, että meilläkin saatetaan tämän jälkeen nautiskella tästä hieman useamminkin 🙂

Leena-muori

Voi ihanuus miltä näyttää ja kuulostaa! Ehkä saan testata tätä lähiaikoina.:) Tosin se aiempikin porkkanakakkusi on kokeiltavien listalla. Kumpi oli mielestäsi parempi?

Suklaapossu

Näin on! ;D Kun pääset leipomispuuhiin, minusta olisi mukava kuulla mitä pidät kaku(i)sta 🙂

Leena-muori

Kiitos analyysistä! 😀 Täytynee siis tehdä molemmat. 😀

Suklaapossu

Nyt pistit vaikean kysymyksen. Hmm. Molemmat ovat herkullisia, mutta jos mun eteen nyt kannettaisiin palat kumpaakin, niin valitsisin ehkä tämän uuden version. Se aiempi kakku on hieman tätä makeampaa, siis se kuorruteosa siinä. Sen pohja on ehkä hieman kuohkeampi ja kanelisempi, ja sulatejuustopäällinen sopii siihen kuin nakutettu. Siis ainakin juuri siitä tietystä, suht mauttomasta sulatejuustosta tehty kuorrute.

Tämä kakku ei ole aivan niin makea, vaan tätä voi syödä hyvin enemmänkin 😉 Makeushan riippuu pitkälti kuorrutteeseen laitetusta tomusokerimäärästä. Tässä pohjaa maustaa kanelin lisäksi miedosti myös kardemumma. Kardemumman maku ei ole mitenkään läpitunkeva, eli mikäli tykkää siitä paljonkin, niin kannattaa laittaa hieman enemmän. Pohja ei ole niin höttöinen kuin aiemmassa versiossa, vaan hieman tiiviimpi, mutta silti suussasulavan pehmeä. Niin ja jos muistikuvani ei petä, tämä on aiempaa versiota vieläkin kosteampi, vaikka ei se toinenkaan kuiva ole 🙂 Pitäisi saada molemmat samaan aikaan maisteltaviksi, niin olisi oikeasti helpompi päättää paremmuus. Kakut ovat samanlaisia, mutta silti niin erilaisia. Sulla ei taida olla muuta mahdollisuutta, kuin leipoa molemmat 😉

Taru

Porkkanakakku on kyllä ihan sairaan ihanaa ja sinun kakku on kaunis 🙂 Voisi joskus kokeilla sun reseptiä 🙂 Mulla on vielä julkaisematta porkkanapiirakan-ohje joka on myös todella ihanaa.

Tuliko sulla tuossa ajassa porkkanasta rapeaa? Itse teen suikaleet kuorimaveitsellä (tulee varmaan samanlaista lastua kun juustohöylällä) ja kuivatan 100 asteessa 1½ tuntia, tai ainakin niin kauan että ovat ihan rutikuivia. Sitten olen murustellut lastut kakun/piirakan päälle.

Suklaapossu

Kiitos Taru 🙂 Kokeilepas ihmeessä tätäkin. Hyviä porkkanakakkuohjeita ei ole koskaan liikaa. Ne kun ovat niiiin hyviä!

Mä itseasiassa paistoin noita porkkanalastuja kolmeen kertaan (siis eri lastut eri kerroilla 😉 ) ennen kuin löysin uunilleni sopivan lämpötilan ja ajan. Eka ja toka satsi paloivat ennen kuin lastut kuivuivat, mutta kolmas onnistui. Ja lastuista tuli kuivia ja rapeita. Paitsi kakun päällä ollessaan alkoivat pikku hiljaa keräämään kosteutta takaisin itseensä ja tulivat nahkeiksi. Tuo mainitsemasi lämpötila voisi olla vieläkin parempi, niin lastut kuivuisivat hieman hitaammin ja tasaisemmin.. Voisin koittaa sitä seuraavalla kerralla. Kiitos vinkistä! 😀

Anonyymi

Nyt pääsin vihdoinkin testaamaan tämän kakun. Silloin jo kun julkaisit tämän niin päätin että tätä on pakko kokeilla. Sairasteluiden ja muiden kiireiden takia testaaminen on venähtänyt. Olen muutamia porkkanakakku-reseptejä testannut, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti mehevin ja maukkain. Joten hyvää kannatti odottaa 🙂 t.Hanna

Suklaapossu

Kiitos Hanna, kun tulit jälleen kertomaan kokeilusi tuloksen ja hienoa kuulla, että kakku maistui myös sinulle 😀 Tämä kakku oli tosiaan ihanan mehevää ja maukasta, nams! Ja mikäli pitää mausteisemmasta kakusta, saa siitä helposti kardemummaa ja kanelia lisäämällä muokattua omaan makuunsa sopivan.

Heidi

Kiitokset reseptistä. Tämä oli todella hyvää!!!

Suklaapossu

Kiitos Heidi 🙂 Tosi kiva kuulla, että kakku maistui 🙂

Vanha rouva

Kiitos ihanasta ohjeesta, Suklaapossuseni. Tästä tuli kerta heitolla mieheni lemppari!

Suklaapossu

Olipas mukava kuulla, kiva juttu! Kiitos Vanha rouva 🙂

Kipakka

Ihana resepti, kakusta tuli tosi hyvää!! Laitoin ohjeen omaan blogiini Kipakka kokkaa ja mainitsin blogisi reseptin lähteenä. Kiitos loistavasta reseptistä! 🙂

Suklaapossu

Kiitos Kipakka! 😀 Tämä on minustakin tosi ihana kakku 😛 Kiva, että ohjeesta oli iloa ja maistui sinullekin 😀 Tulen pian blogiisi katsomaan lopputulosta 🙂 PS. Pahoittelen, että vastaaminen kesti. Remontointi on sekoittanut pään ja olen luullut vastanneeni jo aikoja sitten..

Anonyymi

Pitihän se arvata, että kun jotain kakkuohjetta hakee, niiin täältä löytyy paras 🙂 Ajattelin tehdä tämän 18cm vuokaan, luuletko että yksinkertainen ohje riittää kolmeen hyvään kerrokseen?

Suklaapossu

Hihih 8) Kiva kuulla 😀 Uskon, että yksinkertainen annos riittää hienosti tuon kokoiseen vuokaan 3 kerrokseksi. Paistoaika saattaa hieman muuttua, joten tarkkaile kypsymistä. Mukavia kakuntekohetkiä 🙂

Päivi

Tein ohjeellasi kakun ja tuli ihan mielettömän mehevää ja hyvää. "Onpat tämä hyvää, mmmmm! Kiitot, äiti, että teit meille kakkua! Hyvää kakkupäivää!" kommentoi 3,5-vuotias.

Suklaapossu

Voi kuinka ihanasti sanottu, lapset <3 Hienoa, että kakku maistui! Iso kiitos sinulle ja pienelle kommentoijalle 😀

Anonyymi

Löysin tämän googlen kautta ja ehdottomasti kaikkien aikojen lempparikakku!! Kaikki tietää jo, et teen aina suussasulavaa porkkanakakkua, täst on tullut mun bravuuri 😀 Vinkkaan aina sun blogiin. Kiitos majtavasta reseptistä!

Suklaapossu

Hienoa, kiitos paljon ihanasta kommentistasi! 😀

hippi

Hei, oletko tehnyt koskaan isompaan kakkuvuokaan porkkanakakkua? Tarvitsen isomman kakun, 26-28cm vuokaan, kuinkahan paljon paistoaika pitenee? Resepti kuulostaa todella hyvältä.

Suklaapossu

Hei hippi 🙂 En ole kokeillut tätä kakku isompaan vuokaan. Jos tekisin tämän kakun 26-28 vuokaan, tekisin n. 1.4-kertaisen taikinan. Paistaisin kakun 170 asteessa, jolloin paistoaika olisi ehkä tunnin kieppeillä tai vähän yli. Kypsyys kannattaa joka tapauksessa aina tarkistaa heti kun kakku tuntuu keskeltä koitettuna kiinteältä (mutta pehmeältä), sillä uuneissa on paljon eroja 🙂
Tämä on tosi tosi hyvä kakku, suosittelen kokeilemaan! 🙂

Sweety

Paljonkohan tuosta ohjeesta tulee cupcakeja?

Suklaapossu

Muffinssivuokien koosta riippuen taikinasta saa noin 15-20 normikokoista cupcakea 🙂

Peukalo keskellä kämmentä

Moi tein porkkanakakkuasi jo toistamiseen! Tällä kertaa leivoin kakun jonka pitäisi säilyä lauantaihin. Onko syytä säilyttää kakku jääkaapissa vai huoneenlämmössä?

Suklaapossu

Moikka! Varminta on säilyttää kakku jääkaapissa hyvin suojattuna.

Kun ei porkkana käy

Tulipahan vain mieleen. Onnistuisikohan tämä ehkä vähän muunnellen bataatista tai keltajuuresta, mukaan jotain hedelmäistä paistomarmeladia?

Suklaapossu

En ole kokeillut, mutta bataatti kuullostaa ainakin ihan loistavalta idealta porkkanan korvaajaksi! Se on just passelisti miedosti makea, joten sopinee kakkuun ihan sellaisenaan, samalla tavalla käytettynä kuin porkkanakin. Jos kokeilet, niin olisi hienoa kuulla minkälainen kakusta tuli 🙂

Anna

Tein tätä kakkua, enkä enää koskaan palaa porkkanaraasteeseen porkkanakakussa. Tästä tuli niin hyvää, mehevää ja ihanaa! Kiitos reseptistä!

Suklaapossu

Oi kuinka ihana kuulla Anna! 🙂 Porkkana soseena tekee kyllä kakusta ultramehevän ja pehmeän, ja toki myös herkullisen 🙂

Pst. Oletkohan muuten jo kokeillut piparkakun makuista porkkanakakkua https://kotiliesi.fi/suklaapossu/piparkakun-makuinen-porkkanakakku/? Sekin on ihanan mehevä ja pehmoinen, vaikka taikina tehdään sekoittamalla aineet yhdessä kulhossa ja taikinassa on porkkanaraastetta? Suosittelen joskus kokeilemaan sitäkin, jos vaikka porkkanasosetta ei jostain syystä sattuisikaan olemaan tarjolla 🙂

Sini

Ohje kuulostaa herkulliselta! Haluaisin tehdä tällä ohjeella pellillisen porkkanakakkua, riittäisiköhän 1,5 kertainen taikina?

Suklaapossu

Kiitos Sini 🙂 Taikinan koko riippuu hieman pellin koosta. Itselläni on n. 40 x 35 cm pelti ja tekisin tämän taikinan siihen n. 1.75-kertaisena. Sopisiko tämä sinunkin pellille?

PS. Vinkkinä, että täällä on toinen ihana porkkanakakkuohje (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/aivan-ihana-porkkanakakku-munaton/), jos haluat valinnanvaraa 🙂

Anni

Mikä olisi sopiva paistolämpötila ja aika, kun aion tehdä tämän kakun yksinkertaisena 26cm vuokaan. Haluan kakusta/ piirakasta vähän ohuemman kuin mikä tulee 22cm vuoassa, joten käytän 26cm vuokaa. En halkaise pohjaa vaan kuorrutan vain kokonaan.

Suklaapossu

Hei Anni! 🙂 Jos kakun tekee isompaan vuokaan, paistaisin kakun hieman korkeammassa lämpötilassa eli noin 175 asteessa. Paistoaika lyhenee jonkin verran, mutta arvion antaminen ilman testaamista on hankalaa. Se on ehkä jossain 20-40 minuutin kohdalla. Paras tapa onkin kokeilla kypsyys tikulla heti, kun kakku tuntuu keskeltä koitettuna kiinteältä 🙂

Eepu

Voiko tämän pakastaa täytettynä?

Suklaapossu

Hei Eepu! Uskoisin, että kestää hyvinkin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä on jo valmiiksi todella kostea kakku, joka saattaa pakkasessa ollessaan kostua vielä hieman hieman lisää.

Katsa

Oli ihanaa!
Piti tehdä kuorrutus appelsiinituorejuustosta, mutta jääkaapissa olikin sitruunatuorejuusto. Lisäsin siihen maustamattoman purkin lopun, noin 70g ja samassa samassa suhteessa muita aineita. Tuli reilu täyte väliin ja koko kakun päälle. Tosi hyvää!

Suklaapossu

Ihana kuulla Katsa, että kakku maistui 🙂 Sitruunatuorejuusto sopii tähän taatusti loistavasti!

Margit

Hei!
Miksiköhän voi ja tuorejuusto juoksettui?
Margit

Suklaapossu

Hei Margit! Otitko tuorejuuston suoraan jääkaapista vai oliko se ehtinyt hieman lämpeämään pöydällä? Juoksettumiseen voi vaikuttaa ainakin se, että jos tuorejuusto on liian kylmää. Myös eri tuorejuustomerkit voivat käyttäytyä eri tavalla. Itse käytän nykyään miltei aina Philadelphiaa, joka ei ainakaan vielä ole juoksettunut.
Tämä tulee myöhään, mutta juoksettumisen voi yrittää pelastaa laittamalla kulhon jääkaappiin ja vatkaamalla sen jälkeen kunnolla sekaisin. Jos tuo ei auta, niin voi kokeilla lämpöä eli lämmittää kulhoa vaikka vesihauteessa ja jatkaa vatkaamista.

pettynyt

pilalle ja roskiin meni. koko kakku maistuu ruokasoodalle. luin jälkikäteen netistä että sooda taikinassa vaatii rinnalleen jotain hapanta, jottei taikina kitkeröidy. ekat palat herkullisia, mutta 6h vetäytymisen jälkeen sooda puskee kaikkien makujen yli.

Suklaapossu

Hei pettynyt. Jännä juttu, että kakun kanssa kävin noin. Tässä kakussa happamana ainesosana toimii porkkanasose. Toki jos porkkanasose on kovin vetistä ja sisältää enemmmän vettä kuin porkkanaa, on ph-arvokin korkeampi eikä sose tällöin toimi soodan kanssa niin hyvin.

Mittasithan muuten soodan virallisilla mitalla eikä tavallisella teelusikalla? Tavallisella teelusikalla soodaa saattaa humpsahtaa helposti tarvittavaa määrää enemmän.

pettynyt

kiitos vastauksesta! jotenkin onnistuin tunaroimaan, tuliko sitten liian kukkurallinen lusikallinen soodaa vai liian vetinen sose… ihanan mehevä kakku kuitenkin. voisinkohan jättää soodan pois ensi kerralla etten onnistu sössimään? ja esim 3tl leivinjauhetta.

Suklaapossu

Soodan voisi myös jättää pois, mutta kakku ei välttämättä tällöin nouse aivan yhtä hyvin. Leivinjauhetta en uskaltaisi laittaa kovin paljon enempää, sillä sekin saattaa vaikuttaa makuun. Hyvä määrä leivinjauhetta on yleensä noin 1 tl leivinjauhetta / 2 dl jauhoja.

Yksi ehdotukseni olisi sellainen, että jospa laittaisi soodaa hieman vähemmän (esim. puolet ohjeessa olevasta määrästä). Niin ja käytitkö muuten tavallista sokeria tai fariinisokeria? Jos tavallista, niin ensi kerralla kannattaa laittaa fariinisokeria, sillä se tuo taikinaan lisää happamuutta (vaikkei niin ehkä uskoisikaan) ja auttaa soodaa toimimaan vieläkin paremmin.

Toivottavasti näistä ajatuksista on apua 🙂

Anni

Kiitos nopeasta vastauksesta. Ehkäpä uskallan luottaa siihen, että riittää. 😊Yleensä nimittäin ylimitoitan reippaasti kakut ja kakkua jää vähintään vielä meidän viiden hengen perheelle isot palat.

Irina Lisinen

Voih, huomasin vasta nyt vastata tähän viestiisi. Eli siis tarkoitin riittävyydellä sitä, ettei kukaan jää nälkäiseksi ja kakkua on vähintään kaikille. Riittoisuus on muutenkin todella hankala arvioida, sillä syöjissäkin on paljon eroja. Joskus joku kakku voi tuhoutua jo 6 syöjän kesken, kun taas jonkun toisen samankokoisen porukan kanssa kakusta voi jäädä paljonkin yli. Ylimitoittaminen on kuitenkin ehkä se pienempi paha siihen verrattuna, että kakku loppuu kesken. Toivottavasti kakku ei jäänyt kovinkaan paljon yli.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *