Punaherukka-omenahillo

Omena ja punaherukka sopivat hilloon

Mainitsin Minecraft-kakun postauksessa tehneeni herkullisen kakun täytteen itsetehdystä punaherukka-omenahillosta ja lupailin hillon ohjetta blogiin. Tässä se nyt tulee. Hillo siis näytteli kakussa täytteessä hyvin suurta roolia. Kakun täytteen herkullisuudesta kertonee se, että kyseinen kakku tuhoutui miltei kokonaan, mikä on tuolle syöjäporukalle harvinaista. Hillo on toki muutenkin ihanaa ja siitä tuli samantein uusi lempparihillo aiemman sitruunaisen omenahillon rinnalle. Kakun täytteen lisäksi oon maustanut tällä raikkaalla hillolla aamupalarahkani ja tykännyt kovin. Jos olen halunnut samalla myös herkutella, on rahkan ja punaherukka-omenahillon päälle lorahtanut vielä hieman vaniljakastiketta. Voi jummi kun se on hyvää!

Paras itsetehty hillo syntyy punaherukoista ja omenasta

Omenahillo jo itsessään on hyvää. Samalla se on myös monipuolinen ja sopii tosi hyvin yhteen monien muiden marjojen ja hedelmien kanssa. Punaherukan kanssa hillosta tulee hieman happamampi ja raikkaampi, mutta silti sopivan makea. Punaherukka ja omppu vain ovat yhdessä ihan nappipari!

Laitoin hillon joukkoon hillosokeria hieman ohjetta vähemmän, ja se oli juuri passeli määrä. Keitetyn hillon hurautin vielä sauvasekoittimella sekaisin, jotta sain hillosta suht sileää, vaikka siemenet jäivät joukkoon. Itseäni nuo siemenet eivät ole haitanneet kakun välissä eikä rahkan tai lättyjen kanssa maisteltuna. En ole itseasiassa tainnut edes huomata niiden olemassaoloa niin. Vain pelkiltään syötynä siemenet ovat erottuneet, mutta ei silloinkaan häiritsevästi. Ja vaikka tämä hillo onkin tosi hyvää, niin harvemmin tätä tulee kuitenkaan syötyä pelkiltään ja harvemmin siemeniä edes huomaa. Jos kuitenkin haluaa täysin sileää hilloa, voi siemenet siivilöidä pois soseuttamisen jälkeen.

Punaherukat tekevät omenahillosta vieläkin parempaa

Tämän postauksen parempi aika taitaisi olla vasta syksymmällä uuden omenasadon ja punaherukoiden aikaan, mutta en malta olla laittamatta tätä tänne heti, jotta se ei vain unohdu. Ja voihan tätä kokeilla vaikka heti kaupan punaherukoilla ja ompuilla. Ohje kannattaa kuitenkin ehdottomasti muistaa viimeistään syksyllä, kun miettii kaikkia herkullisia ohjeita omenoiden tuhoamiselle. Itse tein tätä vain pienen koeannoksen ja ensi syksynä teen ehdottomasti paljon paljon enemmän, jotta sitä riittää ainakin seuraavan vuoden 🙂

Punaherukka-omenahillo

350 g punaherukoita

350 g omenaa

n. 2-3 rkl vettä

250 g hillosokeria

Ohje:

Poista omenista siemenkodat ja pilko omenat pienemmiksi. Laita omenanpalat ja punaherukat sekä hieman vettä kattilaan. Lämmitä hitaasti kiehuvaksi välillä sekoitellen, ja keitä, kunnes omenat ovat kokonaan pehmenneet. Hurauta ne sauvasekoittimella sileäksi. Mittaa kattilaan hillosokeri ja jatka keittämistä noin 10 minuuttia. Jos pinnalle muodostuu vaahtoa, kuori se pois.

Kaada valmis hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja umpioi purkit tarvittaessa.

Vinkki:

* Koska hillo sisältää normaalia vähemmän sokeria, kannattaa se säilyttää viileässä, ellei hilloa tule nautittua samantein. Umpioidussa tölkissä ja viileässä hillo säilyy useita kuukausia.  Ellei sitä tule syötyä aiemmin 🙂

* Itse tehty hillo on herkullinen lahja.

* Jos haluat hillosta täysin sileää, painele sauvasekoittimella soseutettu punaherukkaomenasose vielä siivilän läpi.

Herkullisin hillo sopii täytekakkuun ja rahkan kanssa

Kommentit (6)

Ihanan näköistä hilloa! Mun on tullut tehtyä aina omenahillo sitruunasäväyksellä mutta ensi syksynä voisi kokeilla punaherukoita ? Ja tykkään kans että hillot on sileitä ja soseutan aina omenahilloni sauvalla ?

Kiitos Taru <3 Mulla on myös aiemmat omppuhillot olleet miltei poikkeuksetta aina sitruunaisia. Vaikka ne ovatkin tosi hyviä, niin kyllä tämä punaharukkainen vasta herkkua olikin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Ja jos vain tykkäät mustaherukasta, niin kannattaa ihmeessä tehdä siitäkin hilloa yhdessä omenan kanssa (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mustaherukka-omenahillo-ja-mansikka-omenahillo/), sekin on huippuhyvää! 😛 Sauvasekoitin on kyllä hyvä kaveri hillotekopuuhissa kun haluaa kökkäreettömän hillon, tykkään.

Onpas kauniin värinen hillo. Pitääkin muistaa tämä kesällä. Marjakautta odotan kovasti <3 🙂

Kiitos Kaura 🙂 Kannattaa ihmeessä kokeilla tätä! Kesää ja marjakautta täälläkin jo odotellaan. Onneksi(?) aika menee niin hurjaa vauhtia, että sekin aika koittaa jo pian 🙂

Mielenkiintoinen yhdistelmä! Otanpa tämän talteen ja testaan kun omenakausi on käsillä.

Omenan kanssa sopii yllättävän monet marjat yhteen. Itsekin yllätyin tämän hillon herkullisuudesta, mutta toisaalta tuleehan mustaherukastakin aivan älyttömän hyvää hilloa yhdessä omenan kanssa (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mustaherukka-omenahillo-ja-mansikka-omenahillo/). Omena on niin mieto, että varmaan sen takia sen se on niin hyvä pari monien kanssa. Kannattaa ihmeessä testata tätä Tita 🙂

Kommentoi juttua: Punaherukka-omenahillo

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Jouluun valmistautumista syötävien lahjojen parissa❤️ Äsken valmistui helppo kahden suklaan fudgemassa pähkinöillä 😋 Kurkkaa lisää suklaafudgeohjeita blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joululahjavinkki-nro-ii-helpot-suklaafudget-appelsiinilla-ja-ilman/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaa #pähkinä #fudge #helppojanopea #yummy #chocolate #nut
  • Oletko jo kokeillut liivatteetonta piparkakkujuustokakkua? Kokosin tämän lisäksi muita ihania jouluun sopivia kakkuohjeita blogiin. Löytyisikö sieltä kakku teidän pöytäänne? Katso nopeat herkulliset ohjeet blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joulun-herkulliset-kakut/ #piparkakku #juustokakku #liivatteeton #suklaapossu #kotiliesiblogit #yummy #gingerbread #cheesecake
  • Näistä piparkakuista tuli mun lemppareita ❤️ Mausteisia, ohuita ja ihanan rapeita. Ja pienen poikamme mieliksi myös kananmunattomia. Katso helppo ohje blogin puolelta ja testaa itse
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/se-parempi-munaton-piparkakkutaikina/ #munaton #piparkakku #eggless #yummy #gingerbread #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tämä pellillinen lihapiirakkaa valmistuu näppärästi itsetehdystä rahkavoitaikinasta ja herkullisesta, munattomasta jauhelihariisitäytteestä. Ja maistuu muuten ihanalta näin kylminä päivinä 😋 Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pellillinen-lihapiirakkaa-peltilihis-peltilihapiirakka/ #pellillinen #lihapiirakka #lihis #munaton #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Kokosin blogiin mein lasten synttäreillä tarjolla olleet makeat ja suolaiset tarjottavat samaan postaukseen. Kurkkaa ohjeet blogista ja herkuttele esim. tomaatti-vuohenjuustopiirakalla tai mausteisella glögijuustokakulla 😋 https://kotiliesi.fi/suklaapossu/yhteenveto-lasten-synttarijuhlien-tarjottavista/ #lastensynttärit #suolainenpiirakka #synttärikakku #glögijuustokakku #munaton #maidotonpulla #childrenbirthday #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • "Noo'o onko tullut kesä, nyt talven keskelle..." Meillä maisteltiin vielä kerran kesäisiä makuja lasten yhteisillä synttäreillä, joissa oli tarjolla tämä mansikka-mustaherukkajuustokakku. Värikäs koristelu sopi ihanasti sekä tyttöjen että pojan synttärikakuksi. Kurkkaa ohje kakkuun blogista ja kokeile viimeistään ensi kesänä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mansikka-mustaherukka-juustokakku-lasten-yhteisille-synttareille/ #lastensynttärit  #mansikka #mustaherukka #juustokakku #valkosuklaaganache #strawberry #blackcurrant #cheesecake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tästä vuohenjuustopiirakasta tuli ensihaukkaisulla yksi lempparipiirakkani. Munattomasta piirakasta löytyy vuohenjuuston lisäksi reilusti tomaatteja ja tzatzikityyppinen täyte, sekä helppo ja herkullinen kolmen aineen piirakkapohja. Lue koko ohje blogista ja leivo vaikka heti viikonlopuksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tomaatti-vuohenjuustopiirakka-munaton/ #munaton #vuohenjuusto #piirakka #tomaatti #tzatziki #yummy #pie #goatcheese #suklaapossu #kotiliesiblogit

suklaapossu

X