Suklaapossu

Punaherukka-rahkapiirakka / maisemakahvilan punaherukkapiirakka

murupiirakka punaherukoista

Katariina Pylsyn maisemakahvilan piirakka on paljon kehuja kerännyt rahkamurupiirakka, josta löytyy pehmeä rahkatäyte ja rapea murupäällinen. Eikä ihme, sillä piirakka onkin tosi herkkua! Kun kävin tässä muutama päivä sitten poimimassa lisää punaherukoita, sain päähäni kokeilla miten samantyyppinen piirakka taipuu näille happamille marjoille. Kaivoin esille tuota kuuluisaa Maisemakahvilan piirakkaa muistuttavan sitruunarahkapiirakan ohjeeni ja muokkasin siitä poikamme allergian takia munattoman, mutta ihanan kostean ja samalla pinnaltaan rapean piirakan. Tähän versioon ei vain tullut lainkaan sitruunaa vaan happamuus saatiin punaherukoista. Ja lopputulos tiivistettynä yhteen sanaan: Nam! Siis todellista herkkua, vaikka itse sanonkin!

Vein piirakan jälkiruoaksi kaverin luo, jossa kävimme lasten kansa leikkimässä ja syömässä kaverin tekemää ruokaa. Lapset tykkäsivät piirakasta kovin ja kuulin myös muiden syöjien suusta kehuja, sekä kaverilla että kotona.

Munattomuuden testaaminen onnistui mielestäni tosi hyvin. Siis jopa yli odotusten. En oikeastaan huomannut munattomuutta piirakasta ollenkaan eikä kyllä huomanneet muutakaan piirakkaa maistelleet/syöneet. Tosi mehevä lopputulos ja vähintään yhtä hyvää kuin munia sisältäväkin piirakka. Tämä ohje menee jatkoon ja tulen tekemään sitä toistekin. Todennäköisesti usein.

punaherukka rahkapiirakka

Tein piirakan aavistuksen tavallista uunipeltiä pienemmälle pellille, mutta se mahtuisi hienosti myös normikokoiselle (n. 40 x 35 cm) pellille. En laita tarkkaa punaherukan määrää ohjeeseen, Punaherukoiden määrää voi säätää oman maun mukaan.

maisemakahvilan piirakka punaherukoista

Kuvat tuli räpsittyä viiden minsan pikatauolla kauppareissun ja tytön harjoituksiin lähdön välillä. Mutta eiköhän niistä saa sen verran selvää, että näkee vähän tuota herkullista rakennetta. Voih, kumpa meillä olisi vielä tätä jäljellä! Onneksi puskaissa on vielä muutama punaherukka. Hmmm…

Punaherukka-rahkapiirakka

n. 30 x 40 cm kokoiselle uunipellille. Noin 30 annosta.

Aineet:

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

250 g sulatettua voita

Pohja:

2 dl piimää

Väliin:

500 g maitorahkaa

4-5 rkl vettä (maitorahkan kovuudesta riippuen, pehmeään rahkaan vähemmän ja kovempaan enemmän)

2 rkl maissitärkkelysjauhoja

2 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

n.6-8 dl punaherukoita

Ohje:

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri keskenään. Lisää sulatettu voi ja sekoita keskenään murumaiseksi seokseksi. Jaa muruseos kahteen yhtä suureen osaan. Sekoita toiseen osaan piimä. Älä pelästy, jos taikinan joukkoon jää paakkuja, ne häviävät kyllä uunissa.

Valmista väliin tuleva seos. Sekoita maissitärkkelysjauhot veteen. Sekoita sitten rahka, maissitärkkelysvesi, sokeri ja vaniljasokeri hyvin keskenään.

Levitä leivinpaperoidulle syvälle uunipellille ensin seos, jossa on piimä. Kaada pohjan päälle rahkaseos.

Sitruunarahkatäyte pohjan päälle

Ripottele pinnalle makusi mukaan punaherukoita ja päällimmäiseksi vielä sivuun jätetty jauho-rasva-sokeri-muruseos.

rahkapiirakka punaherukoilla
muruseos marjojen päällä

Paista piirakkaa 175 °C:ssa noin 40-45 minuuttia tai kunnes piirakka alkaa saamaan väriä pintaansa.

Anna piirakan jäähtyä kokonaan, sillä tällöin piirakan maut tulevat parhaiten esille.

Vinkki:

* Kokeile piirakkaan myös muita kirpeitä marjoja esim. puolukoita.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Punaherukka-rahkapiirakka / maisemakahvilan punaherukkapiirakka

Jaanuska

Kiitos, tätäpä kokeilen, kun taas tulisi keksiä jotain uutta leivottava tyttären pesispelikioskiin. Punaisia meillä ei ole, mutta ajattelin kokeilla, millainen tulee mustaherukoista.

Suklaapossu

Kiva, että innostuit! 🙂 Olisi mahtavaa kuulla millainen mustaherukoista tuli 🙂

Annuska

Hei
Aivan ihanan näköinen piirakka 🙂 Annos vain on aika iso. Jos ohjeen puolittaa, niin minkä kokoiseen (pyöreään) vuokaan se olisi hyvä tehdä?

Suklaapossu

Hei Annuska! Puolikas annos on sopiva n. 28 cm pyöreään vuokaan, kunhan vuoan reunat ovat tarpeeksi korkeat. Ihana kuulla että innostuit ohjeesta 🙂 Meillä tytöt ovat jo kahdesti halunneet tätä uudestaan.

Annuska

Jos haluaisi tehdä kananmunien kanssa, niin miten paljon ja missä vaiheessa lisättäisiin?

Suklaapossu

Pohjataikinaan riittää 1 muna ja se lisätään samaan aikaan piimän kanssa. Täytteeseen menee kaksi munaa. Kun lisäät täytteeseen munat, jätä vesi ja maissitärkkelys kokonaan pois 🙂

Tarja

Aivan mahtava resepti ,kyllä on käynyt kaupaksi ,tulee tehtyä varmaan paljon ,myös puolukalla

Irina Lisinen

Ihana kuulla Tarja! Puolukka sopii tähän varmaan myös tosi hyvin 😛

Vastaa käyttäjälle AnnuskaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *