Suklaapossu

Punaherukkapiirakka kermaviilipäällisellä

Marjapiirakka kermaviilipäällisellä on aivan ihana herkku. Tällä kertaa piirakkaan upposi kesän ensimmäiset punaherukat, jotka kypsyivät yhtäkkiä yllättäen reilu viikko sitten..

Käytiin herukoiden kypsyttyä tyttöjen kanssa poimimassa suuria, hieman jopa makeita marjoja. Nuorempi poimi marjat suoraan omaan suuhunsa, mutta vanhempi auttoi hieman keräämään saalista marjapiirakkaa varten. Kummasti näinkin kirpeät marjat maistuvat suoraan pensaista napsittuna todella hyviltä. Nuorinkaan ei olisi millään malttanut lopettaa puputtamista 🙂 Poimiminen olikin tänä kesänä erityisen mukavaa, kun nokkoset eivät pistelleet eikä muutkaan rikkaruohot haitanneet keräämistä. Alkukesän urakkani pensaiden alla onneksi tuotti tulosta. Muokkasin meinaan pensaiden alustan kuntoon; kitkin rikkaruohot, kaivoin viereisen kirsikkapuun juuriversot pois ja laitoin juurimaton estämään rikkaruohojen takaisin kasvun ja päälle vielä hieman haketta. Vaikka siinä vierähtikin tunti jos toinenkin, niin nyt oli kyllä kivaa, kun ei ollut sitä normaalia rikkaruohoviidakkoa puskaiden alla.

Laitoin tänä vuonna punaherukkapensaiden päälle myös rastasverkon tarpeeksi ajoissa. Punaherukoita tulikin nyt ennätysmäisen paljon, n. 6 litran verran kahdesta pensaasta. Viime vuoden saldo taisi olla reilu 2 litraa, joten parannus on aika hyvä. Mustaviinimarjojen päälle en laittanutkaan tuota verkkoa, kun luulin etteivät linnut ole niistä niin kiinnostuneita. En tiedä oliko asialla linnut vai vaikuttiko alkukesän kylmät kelit, mutta pensaiden marjoista tuhoutui jostain syystä suuri osa jo kukkavaiheessa.. Valkoherukoita sen sijaan tulee taas ihan kivasti, vaikka pensas kasvaakin kirsikkapuun juurella pimeydessä..

Punaherukat ovat mulle lapsuudesta tuttuja marjoja. Kykkiessäni tyttöjen kanssa punaherukkapensailla poimimassa marjoja kulhoon, palasivat lapsuuden muistot vahvasti mieleen. Kun olin pieni, äitini teki usein murotaikinapohjaista marjapiirakkaa, johon tuli kermaviilipäällinen. Piirakassa oli usein marjoina juuri punaherukoita, joskus myös puolukoita. Pensailla mieleni alkoi yhtäkkiä tehdä tuota piirakkaa. Samalla huomasin, etten ole itse tehnyt koskaan juuri sitä piirakkaa. Haluaisin myös lapsilleni tuollaisia samanlaisia ihania muistoja, jossa itsepoimitut marjat päätyvät poimimisen jälkeen johonkin ihanaan piirakkaan.

Ajatuksissa oli koittaa samaa ohjetta kuin omassa lapsuudessanikin, mutta en tapani mukaan malttanut pitää ohjetta täysin identtisenä, vaan lisäilin pohjaan hieman kaurahiutaleita ja tein siitä samalla hieman pehmeämmän laittamalla joukkoon myös maitoa. Olen tosi tyytyväinen noihin muutoksiin. Piirakkapohjasta tuli mukavan pehmoinen, hieman ehkä jopa höttöinen ja kaura maistui siinä mukavasti. Piirakka oli mielestäni tosi hyvää! Samalla kirpeää ja sopivasti makeaa. Seuraavalla (tai sitä seuraavalla) kerralla pitää kyllä koittaa sitä alkuperäisohjettakin.

Käytin pohjaan tummaa ruokosokeria ja se antoi lievän, hieman kinuskisen aromin. Sopi mielestäni hyvin piirakkaan. Sen sijasta voi toki käyttää ihan normaalia sokeriakin.

Punaherukkapiirakka kermaviilipäällisellä n. 26 cm vuokaan

Pohja: 125 g voita tai leivinmargariinia 1 dl tummaa ruokosokeria (tai tavallista) 1 muna 1 dl kaurahiutaleita 1.5 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 0.5 dl maitoa

Täyte: n. 2.5-3 dl punaherukoita 1 prk (á 200g) kermaviiliä 1 rkl vaniljasokeria 0.5 dl tummaa ruokosokeria 1 muna

Ohje: Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa kahdessa erässä. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Levitä taikina kevyesti voidellut piirakka vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200 asteessa n. 10-12 minuuttia, kunnes pinta on kiinteytynyt sen verran, että marjat pysyvät sen päälle uppoamatta taikinan sisuksiin.

Tee tällä välin täyte sekoittamalla kermaviili, sokerit ja muna keskenään. Lisää esipaistetun pohjan päälle punaherukat ja levitä päälle kermaviiliseos. Paista piirakkaa 200 asteessa vielä n. 15-20 minuuttia, kunnes päällinen on kiinteytynyt. Anna piirakan jäähtyä. Nautiskele.

Vinkki: * Jos kaipaat makeampaa makua, lisää kermaviilin joukkoon sulatettua valkosuklaata n. 75-100 g. Punaherukan kirpeys on voimakkaimmillaan, jos piirakan nauttii heti jäähdyttyään. Valkosuklaalisä sopisi piirakkaan varmaan todella hyvin tällaisissa ”syödään heti”-tilanteissa. Vaikka maistuu hyvälle myös ilmankin. Seuraavana päivään mennessä maut tasoittuvat, ja happamuus laimenee ja piirakka on makeamman makuinen.

Pienenä vinkkinä mainittakoon, että kannattaa ottaa muutama komea terttu kokonaisena ja pakastaa sellaisenaan, niin niistä saa myöhemminkin vuoden aikana helposti nättejä koristeita kakun pinnalle. Itse tajusin tuon vasta siinä vaiheessa, kun olin jo perannut suurimman osan tertuista pakastuskuntoon. Ensi vuonna sitten uusi yritys 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Punaherukkapiirakka kermaviilipäällisellä

Kirsi

Meillä alkaa nyt punaherukat kypsmään 🙂 Keskimmäinen tuli kourallisen kanssa kysymään, mitä näistä voisi leipoa ♥
Tämä kermaviilipiirakka maistuu aina ja tuoreista marjoista vielä herkullisempaa!

Suklaapossu

Tuoreet herukat ovat ihan parhaita, tekisi mieli kokeilla niitä nyt joka paikkaan ja monta juttua onkin jo tullut tehtyä. Voi kun ihana lapsi, hän on selvästi perinyt äidiltään leipomisvietin ;D

Anonyymi

Asutte kai ihan Etelä-Suomessa, jos herukat ovat jo kypsiä. Ei meillä täällä vielä vaan kypsiä näy…

Varsinainen kysymykseni koskee tätä ohjetta: http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/06/raparperi-valkosuklaajuustokakku-uunissa.html

Söin sitä kerran kaverillani ja haluaisin testata sitä itsekin. Koska en ole kovin innokas soveltaja, kysyn jo etukäteen sinulta vinkkejä. Voiko rahkaa laittaa hieman enemmän ja tuorejuustoa sitä vastoin vähemmän (vaikka puolet ja puolet)? Miten se vaikuttaisi rakenteeseen? Entäpä jos en halua käyttää kermaa; voiko sen korvata jollakin tai jättää vain pois? Onko sillä siis jokin virka tuossa leivonnassa? Tuoda nestettä? Omaan makuuni ohjeen mukaan tehty piirakka oli muuten hyvin makeata, joten saatanpa jättää valkosuklaankin pois. Mitenhän se vaikuttaa rakenteeseen; osaatko sanoa?

Suklaapossu

Jep, Turussa asutaan.. 🙂 Meillä on nuo pensaat tosi hyvällä, lämpimällä ja aurinkoisella paikalla. Kattelin naapurin puolelle ja siellä marjat ovat vielä ihan raakoja..

Koitan vastata tuohon juustokakkuun liittyviin kysymyksiin parhaani mukaan. Osan tuorejuustosta voi hyvin korvata maitorahkalla. Se vaikuttaa hieman rakenteeseen tekemällä siitä ehkä hitusen "röpelöisemmän" eli ei välttämättä ole niin silkin sileä kuin tuorejuustolla tehty. Ero tulee selvemmin esille, jos kakku pääsee vähänkään kuivumaan eli paistoajasta kannattaa pitää huoli ja pitää paistoaika sopivana. Se tarkoittaa sitä, että uunista kannattaa kääntää lämmöt pois kun kakku vaikuttaa vielä raa'alta eli on ehkä reunoilta juuri ja juuri hyytynyt, mutta höllyy keskeltä oikein kunnolla. Kakku kypsyy ja kiinteytyy vielä jälkilämmössä ja jäähtyessään.

Kerma tuo juustokakkuun nestettä ja rasvaa. Rasvaa on myös tuorejuustossa, joten jos jätät kerman pois ja korvaat osan tuorejuustosta maitorahkalla, rasvaa vähenee melko paljon. Rasva auttaa osaltaan pitämään kakun pehmeämpänä ja koostumuksen sileämpänä. Mutta jos haluat, voit kokeilla kakkua siitä huolimatta jättämällä kerman halutessasi pois.

Kakku oli tosiaan melko makea ja makeutta kannattaa muutella oman maun mukaiseksi. Valkosuklaan voi jättää pois, vaikka toki hieman vaikuttaa rakenteeseen. Valkosuklaa tekee juustokakusta jonkin verran täyteläisemmän ja hieman kiinteämmänkin. Tuli mieleen, että täyte saattaa kaivata yhden munan lisää. Munat tuo kakkuun täyteläisyyttä ja kiinteyttä. Liikaa munia tosin saattaa tehdä kakkuun hieman munakokkelimaisen maun.. Kokeilematta en pysty tuohon munan lisäykseen sanomaan mitään. Saattaa myös olla, että kakku menee melko happaman puolelle, jos jätät valkosuklaan ihan kokonaan pois ja käytät kaiken raparperisoseen. Maistelemalla se selviää. Voit vaikka aluksi laittaa hieman vähemmän raparperisosetta ja maistella ja lisäillä sitä tarpeen mukaan.

Rohkeasti vaan kokeilemaan ja muokkaamaan! Paistettavia juustokakkuja on loppujen lopuksi melko helppo muokata, kunhan muistaa muutaman asian. Eli kun täytteessä on sopivasti munia hyydyttämässä täytettä, tarpeeksi tuorejuustoa tuomassa rakennetta ja kakkua paistetaan juuri sopivasti (=otetaan kakku kokonaan pois uunista tai laitetaan lämmöt pois kun keskusta on vielä tosi höllyvä), on kakulla hyvät mahdollisuudet onnistua. Täytettä kannattaa maistella niin saa oman makunsa mukaisen kakun. Maku toki muuttuu hieman uunissa, makeus usein hieman taittuu ja happamuus tulee paremmin esille. Itsekin tekisi nyt mieli juosta keittiöön testailemaan kakkua noilla muutoksilla. Oho, tulipas tästä pitkä juttu. Toivottavasti tässä oli tarpeeksi vinkkejä. Jos kaipaat vielä jotain lisätietoa, niin kysy ihmeessä, niin yritän vastata parhaani mukaan. Jos päädyt kakuntekopuuhiin, kuulisin mielelläni miten teit ja miten onnistui 😀

Taru

Kivan oloinen peruspiirakka joiden ohjeita ei taida koskaan olla liikaa 🙂 Sun ohje vaikuttaa melko mielenkiintoiselta joten pitääpä kokeilla. Kunhan saan marjat pensaasta… ovat nyt juuri kypsiä, mutta ulkona on tällä hetkellä 29 astetta… olen mielummin sisällä ja vaikka leivon jotain, kun täällä ilmastointi ihanasti puhisee 🙂

Suklaapossu

Kokeilepas ihmeessä! Pohja on hieman normimurotaikinaa pehmoisempi ja normaalia lyhyempi paistoaika kermaviilin lisäyksen jälkeen teki piirakasta mukavan mehevän. Voih, saisko teille tulla asumaan ;D Meillä on sisällä päivisin + 29.5, mutta onneksi öisin laskee 27.5 asteeseen. Yks yö kävi alle 27 ja alkoi jo hieman viluttaa 😉

Anonyymi

Mihin käytät valkoherukoita? Meillä on iso puska ja uhkaavat jäädä jo neljättä kesää käyttämättä….
t.Marika

Suklaapossu

Meidän valkoherukkapensas on ollut sen verran pienisatoinen, että yleensä olen popsinut herukat sellaisenaan rahkan joukossa yhdessä muiden marjojen kanssa. Tänä vuonna sato vaikutti heinäkuun alussa paljon isommalta, mutta linnut ehtivät ensin, joten jäi käteen taas normi määrä.. Niistä marjoista kokeilin mansikka-valkoherukkahilloa ja voin suositella! Laitoin juuri ohjeen blogiin, ja se löytyy täältä http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/08/valkoherukka-mansikkahillo.html.

Jos hillo ei kiinnosta, niin kannattaa kokeilla tuota mansikka-valkoherukka -yhdistelmää vaikka jossain piirakassa. Ne ovat yhdessä todella hyvä pari! Valkoherukat sopisivat punaherukoiden sijasta varmaan hyvin tähän kermaviilipiirakkaankin! Ne maistuvat kuitenkin melko samalle kuin punaiset sukulaisensa, ovat vain miedomman makuisia ja makeampia. Jos meillä olisi tullut suurempi sato, olisi varmaan tehnyt samoja juttuja kuin punaherukasta. Eli piirakkaa, likööriä, mehua, erilaisia hilloja..

cebic

Kiitos kivasta reseptistä! Käytin sitä muutama viikko sitten, kun tein punaherukoista piirakkaa. Muutaman pienen muutoksen tein kuitenkin, käytin tavallista sokeria ja kermaa. Hyvää tuli! Tässä minun versioni 🙂 http://cebicinkeittio.blogspot.fi/2015/09/punaherukkapiirakka.html

Suklaapossu

Ole hyvä cecib! 😀 Kiva, että ohjeesta oli iloa! Laittamasi valkosuklaalisä on varmaan tosi kiva lisäys piirakkaan. (Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, keittiöremppakiireet vieneet liki kaiken aikani.)

Kärpix

Siis eikö kukaan huomaa, että ohjeessa on virhe, vai eikö kukaan ole tehnyt ohjeen mukaan?? Ohjeessa pohjan kohdalla (raaka-aineet) ei ole mainintaa ollenkaan mainintaa munasta (tai munien määrästä). Sitten kuitenkin ohjeessa lukeen, että vatkaa lisää muna voimakkaasti vaivaten. Siis tuleeko pohjaan munaa ja montako kappaletta. Äääh, just olen tekemässä piirakkaa, mutta ohje on väärin.

Suklaapossu

Hei, hyvä kun huomasit virheen. Pohjan ainesosaluettelosta on tosiaan jäänyt "1 muna" pois, merkitsenkin sen samantein. Toivottavasti vastaus ehtii ja saat lisättyä tuon munan joukkoon 🙂

TK

Tämä on todella hyvää, kiitos reseptistä! Pohja on maukas ja pehmeä. Jo toistamiseen tein tätä muutaman päivän sisään…

Suklaapossu

Ihana kuulla TK 🙂

TiinaM

Huomenna testiin gluteenittomilla jauhoilla.

Suklaapossu

Toivottavasti maistui TiinaM! 🙂

iik

Moikka, sopiikohan ruokosokerin tilalle fariinisokeri?

Suklaapossu

Ruokosokerin sijasta voi käyttää myös fariinisokeria. Tällöin vain pohjan koostumus saattaa muuttua hieman alkuperäistä ohjetta pehmeämmäksi.

Vastaa käyttäjälle TaruPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *