Suklaapossu

Rahkasämpylät ilman hiivaa

Blogistani löytyykin jo ohje helppoihin hiivattomiin sämpylöihin, joiden kohottaminen tapahtuu hiivan sijasta leivinjauheella. Ne ovat mainioita tilanteisiin, joissa pitää saada nopeasti tuoreita sämpylöitä, sillä taikinan tekoon ja paistamiseen menee aikaa yhteensä vain puolisen tuntia. Nyt halusin kokeilla niistä hitusen terveellisempää versiota. Terveellisyydellä tarkoitan tässä proteiinin lisäämistä ja samalla turhien, höttöhiilareiden vähentämistä. Maitorahka toimi proteiinin lähteenä samalla kun jauhojen määrä väheni. Maistui, sekä itselleni että tytöille 🙂

Sämpylöistä tuli mielestäni hyviä ”korvikkeita” tuolle ensimmäiselle versiolla. Rahka toi näihin lisäkosteutta, joka vaikutti hitusen myös koostumukseen tehden niistä tiivimpiä. Tosin eihän näissä leivinjauheella kohotetuissa pikasämpylöissä muutenkaan ole hiivasämpylöiden tekstuuria, joten en pitänyt lainkaan pahana tuota koostumusta. Se muistutti ehkä lähinnä sellaisia kaupan leipiä, joissa on vähän (tai ei lainkaan) vehnäjauhoja, ja joiden koostumus on yritetty saada tai saatu aikaan käyttämällä esim. psylliumia.

 
Näiden sämppäreiden maku oli kuitenkin mielestäni tosi hyvä ja sämpylöitä tulikin maisteltua samantein yhden sijasta kaksi ja enemmänkin olisi mennyt, ellen olisi päättänyt säästäväni loppuja muulle perheelle. Tytötkin tykkäsivät näistä, iltapalalla kuopuskin söi puuronsa jälkeen kolme kertaa enemmän tätä leipää kuin normileipää yleensä 🙂

Rahkasämpylät ilman hiivaa

n. 9 kpl

Aineet:

250 g maitorahkaa  

2 dl maitoa

1 dl ruisjauhoja

3 dl vehnäjauhoja

1 rkl leivinjauhetta

0.75 tl suolaa

ripaus sokeria/hieman hunajaa

(Lisäksi päälle:

esim. juustoraastetta)

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Sekoita maitorahka ja maito kunnolla sekaisin. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet yhteen. Sekoita kuivat ja kosteat aineet sekaisin. Pyörittele/nostele samantein taikinasta noin 9 taikinakasaa jauhoisilla käsillä leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pintaa halutessasi vaikkapa juustoraastetta. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 15-20 min., kunnes ne tuntuvat nostellessa kevyemmiltä ja kypsiltä. Anna jäähtyä hetki.

Vinkki:

* Leivinjauheella kohotetut sämpylät ovat parhaimmillaan heti tuoreena nautittuna.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rahkasämpylät ilman hiivaa

Raisa P

Näyttää kyllä hyvältä. Täytyypä joskus kokeilla..

Suklaapossu

Helppoja ja nopeatekoisia olivat, eivätkä hassumman makuisiakaan 🙂 Rakenne on tietenkin erilainen kuin normisämpylässä, mutta eipä ainakaan itseäni haitannut. Kiitos Raisa P 🙂

Talvio

Mitä tarkoitat höttöhiilareilla.? Taikonassahan on suurin osa juuri höttöhiilareita eli valkoista vehnää. Höttöhiilareita voisi välttää käyttämällä täysjyväjauhoja rukiin lisäksi.
Talvio

Suklaapossu

Tarkoitin höttöhiilareilla juuri valkoista vehnää, jonka osuus tässä ohjeessa on reilusti pienempi, mitä se olisi ilman rahkan käyttämistä. Rahka vähentää kokonaisjauhomäärää, joten samalla myös se höttö vähenee. Täysjyväjauhoilla näistä saa toki vieläkin kuituisempia (samalla koostumus muuttuu) ja näihin voikin kokeilla laittaa jauhot oman maun mukaan 🙂

Tuulia

Jäivät sisältä raaoiksi vaikka paistoaika pidennettiin👎

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *