Raikas mansikkamoussekakku

Tämä mansikkamoussea sisältävä kakku oli yksi ristiäisissä tarjotuista kakuista. Kakun päälle tein samanlaisen raikkaan kermamoussen kuin aiemmin leipomaani Suklaakakkupohjaiseen punaherukka-kinuskimoussekakkuunkin. Täytteenä tässä kakussa oli raikas, miedon mansikkainen ja lievästi sitruunainen ihana mousse. Hyvältä maistui 🙂

Tämä kakku oli itseasiassa tuon punaherukka-kinuskimoussekakun korvaaja. Tykkäsin aiemman kakun päällisestä, mutta halusin kokeilla siitä sileämpää silläkin uhalla, ettei siitä tulisi yhtään edellistä parempaa. Ja samanlaiset reiäthän tähänkin kakkuun tuli 🙂 Eipä siinä mitään, nyt olin jo varautunut siihen ja hyväksyin tilanteen. Mutta mutta, mitäs sitten kävikään…

Kokosin kakun irtopohjavuokaan. Pakastin kakun ja nostin sen jäisenä tarjoilulautaselle. Kakkua ei kuitenkaan missään nimessä kannata pakastaa! Meinasi nimittäin tulla suuri pieni paniikki, kun ristiäisiä edeltävänä päivänä katsoin pakkasesta otettua, sulanutta kakkua. Kakun pinta oli mennyt kummallisen hileisen näköiseksi, ja se muistuttui kurttuista ihoa. Lisäksi kakku valutti lautasella mielettömät määrät jotain sokerilientä! Voi kääk! Kyseisen kakun piti päätyä pöytään pääkakuksi, mutta enhän minä sellaista kurttukasaa siihen voinut laittaa! Onneksi vika oli vain päällä, ja päätin koristella kakun aivan eri tavalla varastosta löytyvillä kukkasilla ja strösseleillä. Ja tehdä äkkiä uuden kakun! Onneksi aikaa oli vielä jäljellä ja sain väsättyä pöytään uuden ”pääkakun”. Siitä kakusta lisää sitten toisessa postauksessa 🙂

Tässä tämän raikkaan mansikkamoussekakun ohje 🙂

Ristiäisten mansikkamoussekakku
Kakkupohja n. 23 cm vuokaan, päällisen teko n. 26 cm irtoreunavuoan avulla

Sokerikakkupohja:
4 munaa
1.75 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0.5 dl perunajauhoja

Kostutukseen:
reilu 1 dl vadelmamehua

Mansikkatäyte:
2.5 dl Flora Vispiä
1 dl turkkilaista jogurttia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1.25 dl (maun mukaan) sokeria
400 g mansikoita soseutettuna
3 tl liivatejauhetta
3 rkl sitruunamehua

Päällinen (vuokien koosta riippuen, saattaa jäädä vähän yli):
3 tl liivatejauhetta
3 rkl sitruunan mehua
5 dl Flora vispiä
250 g tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
2 rkl vaniljasokeria
n. 1 dl sokeria (maitorahkan happamuudesta riippuen)

Koriste:
strösseleitä
kukat turkoosilla pastavärillä värjättyä sokerimassan ja kaulintamassan sekoitusta

Ohje:
Aloita kakun tekeminen kakkupohjasta mielellään jo päivää ennen täyttämistä (eli vähintään pari päivää ennen tarjoilua). Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon siivilöidyt jauhot varovasti käännellen. Kaada taikina n. 23 cm voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa kunnes kypsä. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.

Kun pohja on jäähtynyt, tee täyte. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Liota liivatejauhe sitruunamehuun ja anna turvota parisen minuuttia. Sekoita turkkilainen jogurtti, tuorejuusto, sokerit ja mansikkasose vatkatun vispin joukkoon. Kuumenna turvonnut liivateseos mikrossa kunnes liivate sulaa. Lisää mansikkamoussen sekaan liuotettu liivate ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Täytä kakku irtopohjavuoan reunoja hyväksi käyttäen. Laita vuoan reunat keskelle tarjoilulautasta. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Nosta toinen osa tarjoilulautaselle vuoan reunojen sisäpuolelle ja kostuta kevyesti. Kaada täyte kakun väliin, laita päälle toinen kakku pohja ja kostuta kevyesti. Anna kakun seistä jääkaapissa vähintään 6 tuntia tai yön yli. Poista vuoan reunat.

Kun kakku on hyytynyt, tee päällinen. Laita liivatejauhe sitruunan mehuun turpoamaan. Vatkaa Flora Vispit vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon myös tuorejuusto, rahka, vaniljasokeri ja sokeri. Maista ja tarkista sokerin määrä. Lämmitä turvonnutta liivateseosta mikrossa n. 15-20 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan
sulanut. Kaada liivateliuos ohuena nauhana kermatäytteeseen kokoajan voimakkaasti vatkaten. Laita kermamousse pursotuspussiin, jossa kapea tylla. Laita kakun ympärille n. 26 cm kakkuvuoan reunat. Voitele ne kevyesti. Pursottele kermamousse kakun ja vuoan reunojen väliin sekä levitä kakun päälle n. 1cm kerros. Tasoita pinta. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin 6 tunniksi, mielellään yön yli. Poista reunat ja koristele.

Vinkki:
* Kakku kannattaa koota suoraan tarjoilulautaselle irtoreunojen sisäpuolelle, ja nauttia ilman pakastamista.


Kommentit (6)

Voi ei! 🙂 jo on sulla ollut epäonnea ristiäistarjoiluiden kanssa.. Tämä kuulostaa tosi hyvältä ja koristelu on kaunis! 🙂

No juu, tuo epäonni tuntui seuraavan ihan joka asiassa mitä tein! Suolaiset leivonnaiset tais olla ainoat, jotka onnistuivat ilman yllättäviä käänteitä. No mutta herkullisia kaikki oli silti, vaikkei ulkonäkö aina mennytkään kuten olisi itse halunnut, ja vaikka osassa tuli jotain tuollaisia ihmeellisiä "liemihommia" 😉 Kiitos Raisa P 😀

Oot kyllä jokusen kakun tehnyt ristiäisiä varten! Ja miksi aina juuri silloin sattuu ja tapahtuu, kun kaiken pitäis mennä kerralla putkeen… :O Mutta aivan ihana kakku! Mua kiinnostaa tosi paljon tää "kuorrutustyyli"! Ihanan näköinen ;D Niin ja onnea pikkukaverille nimen saamisen johdosta! ♥

Muistinkin tuon ihanan kakkusi ja kävinkin jo katsomassa sitä, tosi herkullisen kuulloinen 😛 Ja simppeli 🙂 Pitää testata sitä(kin) joskus 🙂 Tästä muuten tulikin mieleeni tekemäni piparminttu-suklaakakku, jossa oli suht sileä pinta (http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/12/piparminttu-suklaakakku-gluteeniton.html). Harmi ettei tuo tullut mieleen aikaisemmin. Jostain ihmeen syystä ajatukset jumittuivat noita kuorrutteita tehdessä, ja pidin päköpäänä kiinni aikaisemmasta ohjeesta, vaikka huomasin ettei se toimi. Normaalisti olisin samantein muuttanut ohjetta paremmin toimivaksi.. 🙂

Minullakin oli aikoinaan tarkoitus kuorruttaa kakku tällä tavalla, mutta koska kakkuni ovat sen verran korkeita, olen päätynyt tekemään sileän kermapinnan kakkuihini. Juustokakkuun olen tällaista "kuorrutusta" käyttänyt ja ihanan valkosuklaa-marjajuustokakun valkosuklaatäyte toimii siinä hyvin 🙂

No sanos muuta! Mites kaikessa (kakku-)leivonnassa kaikki menikin niin mönkään! Onneksi maut olivat kohdillaan, herkkua kaikki 😛 Ja saipahan vieraatkin maisteltua just oman maun mukaisia juttuja, kun tarjottavaa oli enemmän. Vielä olisi ne pari puuttuvaa kakkuohjetta tulossa 😉 Tuo kuorrutus oli muuten tosi kiva, mutta sinne reunoille tuppasi tulemaan väkisinkin ilmakuplia, vaikka kuinka täräytteli kakkua pöytään täyttämisen jälkeen. Luulen, että maitorahka aiheutti sen, sillä muistaisin tehneeni vastaavanlaisen päällisen joskus aiemmin ilman maitorahkaa, ja se levittyi reunoille nätisti. Pitää testailla asiaa vielä lisää 🙂 Kiitos paljon Taru! ♥

Kommentoi juttua: Raikas mansikkamoussekakku

Vastaa käyttäjälle Taru Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Sveitsiläinen marenki ❤️ Tosi helppo valmistaa ja lopputulos on ihanan paksu, mutta pehmoinen ja suussasulava. Tiesitkö, että sveitsiläisestä marengista pystyy tekemään myös kovia marenkeja ilman uunia! Ja vitsit kun ne ovat hyviä, ihan eri luokkaa kuin perusmarengit, nams! Sveitsiläisestä marenki on monikäyttöistä sillä siitä myös mm. kakkuun tai piirakan pintaan kauniin kuorrutteen. Kurkkaa ohje blogin puolelta⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/sveitsilainen-marenki-ja-marengit-ilman-uunia/⁣
⁣
#sveitsiläinen marenki⁣
#marengit⁣
#ilmanuunia⁣
#suklaapossu⁣
#kotiliesiblogit⁣
#meringues⁣
#foodphotography
  • Näiden ihanien, ilman vaivaamista valmistuvien sämpylöiden testaamisen myötä sämpyläinnostukseni on noussut huippuunsa! Testailin tätä "sekoita aineet keskenään, laita kulho jääkaappiin, paista seuraavana päivänä"-tyylistä sämpyläohjetta jokunen viikko sitten ja rakastuin! En ole koskaan ennen välittänyt sämpylöiden tekemisestä, sillä lopputulos on ollut mitä on. Nykyään oikein odotan pääseväni tekemään näitä rapeakuorisia, sisältä pehmeitä sämpylöitä. Ihan parhaita! Katso ohje blogin puolelta ⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-rapeakuoriset-sampylat-ilman-vaivaamista/⁣
⁣
#sämpylät⁣
#helppojanopeasämpylä⁣
#sämpylätilmanvaivaamista⁣
#parassämpylä⁣
#suklaapossu ⁣
#kotiliesiblogit
  • Tuli piiiiitkästä aikaa tehtyä hiivattomia pikapullia, tällä kertaa erilaisella ohjeella. Näistä tuli muuten tosi ihania korvikkeita tavallisille pullille, vaikka yllätysvieraille tai muuten vaan pullanhimoon. Eräs syöjistäkin mietti ääneen, että mitä sitä enää pullataikinaa tehdä, kun ilman hiivaakin valmistuu näin hyviä pullia :) Kurkkaa ohje blogista ja testaa nopeat pullat vaikka heti⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-ja-nopeat-pikapullat/⁣
⁣
Ps. Pullien väri jäi kalvakaksi, koska jätin munalla voitelun väliin poikamme muna-allergian takia ja paistoin pullat varmuudeksi alhaisella lämmöllä. Ulkonäöstä huolimatta ovat siis kypsiä :)⁣
⁣
#pikapulla⁣
#pullailmanhiivaa⁣
#nopeajahelppoleivonnainen⁣
#suklaapossu⁣
#kotiliesiblogit⁣
#bun⁣
#bunwithouteast
  • Tiesitkö, että pannukakun tekeminen onnistuu myös munattomana? Tässä munattomassa pannarissa on hieman maitorahkaa tuomassa sekä proteiinia että parempaa koostumusta. Meillä tätä on syöty jo vuoden verran pojan allergian takia, ja aina yhtä hyvää, erityisesti jos lapsilta kysytään. Kurkkaa tarkempi ohje blogista⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/munaton-pannukakku-ja-vielapa-todella/⁣
⁣
#suklaapossu ⁣
#kotiliesiblogit⁣
#munaton⁣
#pannukakku⁣
#pannari⁣
#eggless⁣
#pancake
  • Tänä vuonna päädyin tekemään laskiaispullat kahdella täytevälillä. Näitä oli ihana syödä, kun sai joka haukkauksella sopivassa suhteessa sekä pullaa, kermavaahtoa että hilloa :P Syöminen tapahtui kuten muutenkin eli lakki ensin ja sen jälkeen kumpikin kerros erikseen. Tästä tuli mun suosikkilaskiaispulla :)⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/laskiaispullat-tuplataytteella-kerrospullana/⁣
⁣
#laskiainen2019⁣
#laskiaispulla⁣
#tuunattupulla⁣
#suklaapossu⁣
#kotiliesiblogit
  • Kaupallinen yhteistyö #mrmuscle

Meillä meni yksi viikonloppu näiden mehevien mokkapalamuffissien kanssa herkutellessa. Ennen herkuttelua testailin keittiön aukaisemista MrMusclen rasvaa poistavalla viemärirakeella, ja ohoh, se toimi todella hienosti. Tästä on aikaa jo sen verran, että normaalisti viemärit olisivat jälleen tukossa, mutta nyt ne vetävät hienosti edelleenkin! Nyt on kiva leipoa vaikka uusi satsi näitä herkkumuffinseja, kuten lapset sanoivat 😋 Kurkkaa muffinssien ohje blogista ja lue samalla helppo vinkki keittiön huoltoon.

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mokkapalamuffinssit-ja-keittion-huoltohommia/

#mokkapalat
#muffinssi
#suklaapossu
#kotiliesiblogit
#kaupallinenyhteistyö
  • Tämä kakku päätyi kummipoikamme synttäripöytään viime vuoden loppupuolella. Täytteenä oli reilusti mansikoita ja tuorejuustolla vahvistettua kermaa. Oi kuinka hyvää! Katso ohje blogin puolelta⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pokemon-kakku-mansikkataytteella/⁣
⁣
#pojansynttärit #pokemon #kakku #synttärikakku⁣
#mansikkakakku #mansikoita #kermakakku⁣
#suklaapossu #kotiliesiblogit⁣
#birthday #cake

suklaapossu

X