Raikas minttusuklaakakku

Esikoisen synttäreillä oli tarjolla nakukakun lisäksi myös tällainen minttu-suklaakakku. Tai no aitoa suklaakakkua tästä saa hakea, sillä suklaatahan tässä ei oikeasti ole, vaan maku tulee tummasta kaakaojauheesta. Mutta niin suklaisen makuinen oli, että ristin kakun suklaakakuksi. Kakun maku itseasiassa muistutti niin paljon Pätkistä, että oli likellä, etten nimennyt sitä Pätkiskakuks 🙂 Minttuisuutta kakkuun sai, ah, niin ihanasta piparminttuöljystä.

Kakun täyte syntyi uuden kokeilun ilosta, sekä tuorejuustojen välttelyn johdosta. Jouduin viime talven ja kevään välttelemään tuorejuustojen syöntiä, ja se ”hieman” hankaloitti leipomista, sillä tykkään käyttää niitä mm. kakuissa, mousseissa ja erilaisissa tahnoissa. Toisaalta tuosta oli reilusti myös hyötyä, sillä koska en voinut turvautua tuttuun ja turvalliseen, jouduin miettimään hieman erilaisia täytteitä kakkuihin.

Tässä kakussa olikin erilainen, tuorejuustoton täyte. Ajatus tähän syntyi itsetehdystä jäätelöstä, johon tulee yksinkertaisimmillaan vain kermaa ja kondensoitua maitoa.
Tuon jäätelön rakenne on ihanan pehmoinen, joten miksipäs se ei toimisi kakussa. Kun noihin aineisiin lisäsi hieman makuaineita ja pikkasen liivatetta, niin syntyi tämän kakun täyte ja samalla myös pinta. Minttusuklaajäätelön makuinen, pehmeätäytteinen kakku, mmmm! 😛

Kakun sisällä on piilossa kaksi, kosteaa kakkupohjapalaa. Tuo kakkupohja oli testiversio esikoisen synttäreiden mokkapalakakkua varten, mutta se onnistui niin kivasti, että päätin käyttää sitä tähän, kun mokkapalakakun piti olla laktoositon ja tämä testausversio ei sitä ollut. Pehmoisen kakkupohjan ainut ongelma oli oikeastaan murenevuus, ja siirtelyssä saikin olla tarkka. Mutta muuten siitä tuli ihanan mehevä, eikä se kaivannut lainkaan kostutusta. Tuolla ohjeella saa kaksi kakkupohjaa samasta taikinasta, mutta toisen voi pakastaa tulevaa kakkua varten tai nauttia triflenä tai tehdä samantein vaikkapa kaksi kakkua 🙂

Palakuva meinasi jäädä ottamatta pehmoisen täytteen ja höttöisen pohjan takia. En vain tahtonut saada leikattua kakusta tarpeeksi siistiä palaa, jossa nuo kakkukerrokset olisivat näkyneet riittävän selvästi. Seuraavana aamuna kakun korkkaamisesta sain kuin sainkin jääkylmästä kakusta jonkinlaisen palan aikaiseksi ja tuossa se näkyykin. Maistelin palaa vielä kerran. Pohja tosiaan muistutti mielestäni höttöistä, kostutettua kääretorttupohjaa, ja täyte oli pehmoinen, raikkaan minttuinen. Tosi herkullinen kakku, ja sai myös muilta kehuja.

Raikas minttusuklaakakku
Valmis kakku n. 23 cm, pohja 20 cm vuokaan

Pohja (tulee pohjat kahteen kakkuun):
1.75 dl juoksevaa rasvaa
3 dl piimää
3 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
0.75 tl soodaa
0.75 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Täyte:
2 prk Flora Kuohua
1 prk Flora Vispiä
2 dl kinuskiksi keitettyä, karamellisoitua kondensoitua maitoa
1.75 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta
n. 10 tippaa piparminttuöljyä (voimakkaan minttuiseen täytteeseen)
1 tl liivatejauhetta (TAI 2 liivatelehteä)
1 rkl vettä

Ohje:
Huom! Ohjeella tulee kakkupohjat kahteen kakkuun! Toisen voi vaikkapa pakastaa tulevaa käyttöä varten.

Tee ensin kakkupohja, mielellään päivää ennen kakun täyttämistä. Sekoita rasva, piimä, munat ja sokeri hyvin keskenään. Sekoita loput aineet keskenään ja siivilöi nesteiden joukkoon. Sekoita nopeasti sekaisin vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat, älä vaivaa. Kaada taikina kahteen n. 20 cm irtopohjavuokaan.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 25-30 minuuttia, kunnes pohjat tuntuvat sormella paineltuna kiinteältä eikä keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Anna jäähtyä hetki ja irroita sitten vuokien reunat. Peitä pohjat hyvin vaikkapa kelmulla, ja anna jäähtyä kokonaan.

Täyttöpäivänä vatkaa Flora Kuohut ja Vispi vaahdoksi (samassa, vaikkapa yleiskoneen isossa kulhossa samaan aikaan). Vatkaa joukkoon myös karamellisoitu kondensoitu maito. Siivilöi joukkoon tumma kaakaojauhe ja sekoita hyvin. Lisää piparminttuöljyä muutama tippa kerrallaan, sekoita ja maistele, koska sitä on makuusi sopivasti.

Sekoita liivatejauhe veteen, annan turvota parisen minuuttia. Lämmitä turvonnutta liivateseosta mikrossa noin 15 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Vatkaa sulanut liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan täytettä voimakkaasti vatkaten.

Laita halkaisijaltaan n. 23 cm irtopohjavuoan reunat tarjoilulautaselle. Voitele reunat hyvin vaikkapa öljyspraylla. Halkaise pohja kahteen osaan ja nosta toinen osa keskelle vuoan reunoja. Nostele päälle noin puolet minttusuklaa-täytteestä ja levitä tasaiseksi reunoja myöten. Varmista, että täyte painuu kunnolla myös reunoille.

Nosta päälle toinen kakkupohja ja levitä loput täytteestä päälle ja huolellisesti myös reunoille. Tasoita pinta.

Laita jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi.

Vinkki:
* Piparminttuöljy on todella voimakasta ainetta, joten annostele sitä pikku hiljaa. Varo laittamasta sitä liikaa, jotta kakusta ei tule hammastahnan makuinen 😉

* Kuten kuvista huomaa, täytin kakun suoraan vuokaan, sillä kakku meni pakkaseen odottamaan juhlapäivää. Siirsin kakun tarjoilulautaselle, kun se oli vielä jäässä. Jos kakun aikoo nauttia heti sen hyytymisen jälkeen, kannattaa se koota suoraan tarjoilulautaselle, ja käyttää vain irtopohjavuoan reunoja apuna sen kokoamisessa.

Kommentit (15)

Ei vitsit mikä herkkukakku, tätä on pakko testata! Ja ihanat koristelut ♥

Tämä oli kyllä hyvää! Aivan kuin olisi syönyt Pätkiskakkua, nams 😛 Kannattaa ihmeessä testailla! Kiitos Nanne 🙂

Nam!! Kaikki minttuinen on mieheni herkkua, pitäisiköhän ilahduttaa kun hän loppuviikolla kotiutuu reissusta.. 🙂

Ehdottomasti Raisa P! 🙂 Eipä muuta kuin kokeilemaan 😀

Oho, nam! Onpa syntisen herkun näköinen. :p

Kiitos Kaura! Oli ihanaa, juuri sopivan piparminttuista ja suklaista 😛

No mutta… Onpa herkullinen kakku ja kauniisti koristeltu!
Kyllähän tätä on ihan pakko testata 🙂

Kannattaa ihmeessä testailla, jos vain tykkää Pätkiksestäkin. Oli sellainen ihanan raikas minttuinen pläjäys! 😉 Kiitos Kirsi, kerrankin tuntuu, että koristeet miltei hyppäsivät itsekseen melko kivasti tuohon päälle 🙂

On kyllä mahdottoman pehmoisen näköinen täyte ja ihana kakku! Slurps! 😀
Tuli mieleen, että jos välttelit tuorejuustoja raskauden takia niin tuorejuustoa saa syödä jos se on pastöroidusta maidosta tehtyä. Aina Violat ja Creme Bonjourit on pastöroituja. No mutta eihän tämä nyt enää ajankohtaista ole ;D

Tässäpä tulikin hyvä, kattava paketti listeriasta. Kiitos paljon! Nyt ollaan taas viisaampia tämänkin suhteen. Eli raskaana ollessa kuumentamattomien tuorejuustojen ja homejuustojen välttely on vähintäänkin kannattavaa. Listeria on Suomessa harvinaista, mutta omalle kohdalla sattuessaan sen harvinaisuudella ei ole mitään merkitystä. Ja seuraukset voivat olla mitä kamalimmat.

Kiitos 🙂

Listeria on mielenkiintoinen bakteeri. Vaikka se tuhoutuukin helposti pastöroinnissa, se voi silti ns. jälkikontaminoida tuotteita eli bakteeri päätyy elintarvikkeeseen esim. pakkaamisen yhteydessä tuotantolaitoksessa (kuten tuorejuustoa valmistavassa tehtaassa).

Listeria kasvaa jääkaappilämpötiloissa ja se kestää hyvin sekä hapellisia että hapettomia olosuhteita. Mm. näiden ominaisuuksien takia bakteeri selviää hyvin vaikkapa juuri tuorejuustossa. Pitkä myyntiaika suosii kylmässä viihtyvän bakteerin kasvua ja lopulta tuotteessa voi olla suuretkin määrät listeriaa. Listeria on vaarallinen yleensä vain tietyille immuunipuolustukseltaan heikentyneille ihmisille, kuten raskaana oleville.

Vaikka suomalainen elintarvikehygienia on äärimmäisen kovatasoista, voi vahinkoja silti tapahtua. Listerioosi voi immuunipuolustukseltaan heikentyneillä henkilöillä aiheuttaa mm. kuoleman, aivotulehduksen tai keskenmenon/lapsen syntymisen kuolleena, jopa melko suurella todennäköisyydellä. Edelleen tuotteen kuumentaminen auttaa, eli tuorejuustoa voi käyttää jos sen kuumentaa huolellisesti kauttaaltaan kiehuvaksi. Tämä tietenkin vähän pilaa tuorejuuston ominaisuuksia kakun tekemisen kannalta…

Tunnen useamman ihmisen, jotka raskaana ollessaan söivät tuorejuustoja, eikä vahinkoja tapahtunut. Onneksi elintarvikehygienia on hyvällä tasolla, sillä tartunnan saaminen voi päättyä hyvin surullisesti. Itse en uskaltaisi tuorejuustoa (enkä homejuustoa) käyttää.

Kiitos vielä hienoista kakkuresepteistä ja upeista kuvista!

Tässä just mietin, että tuollaista liivatteella hyydytettyä "jäätelöpohjaa" voisi useamminkin käyttää kakun täytteissä. Oli sen verran ihana koostumus, sellainen pehmoinen. Ja miksipäs ei jättäisi liivatteen pois ja tekisi jäädytettyä kakkua. Hmm.. Voih, nyt alkoi taas mieli päästä testailemaan erilaisia versioita tästä 😛

Onpas muuten erilaiset ohjeet eri paikoissa tuon tuorejuuston suhteen. Meidän neuvolatäti kielsi kaikki tuorejuustot. Myös ne pastöroidut, sillä niihin voi kuulemma iskeä listeria vaikkapa omasta jääkaapista helpostikin.. Tiedä sitten miten mahtaa olla. Mutta en sitten uskaltanut sittenottaa riskejä sen suhteen, vaan olin kiltisti syömättä niitä 🙂 Aurajuusto tosin kiellettiin myös, mutta kaverille oli kerrottu, että sitä saa syödä. Sitä sitten vetelinkin ihan monta paketillista siihen mahdottoman kovaan suolasen ja homejuuston himoon! 😉

Kiitos ohjeesta! Tykästyin kakkupohjaan, joka on paljon parempi kuin peruskakkupohja. Tätä teen jatkossakin. Täyte sen sijaan oli omaan makuuni liian suklainen, mutta vähemmällä kaakaojauheella varmasti maukas 🙂 Blogiasi tulee selattua useasti 🙂

Ja piti vielä sanomani, että onneksi tuota täytettä on helppo muokata omaan makuun sopivaksi 🙂 Eipä muuta kuin leipomaan 🙂

Kommentoi juttua: Raikas minttusuklaakakku

Vastaa käyttäjälle Suklaapossu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Jouluun valmistautumista syötävien lahjojen parissa❤️ Äsken valmistui helppo kahden suklaan fudgemassa pähkinöillä 😋 Kurkkaa lisää suklaafudgeohjeita blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joululahjavinkki-nro-ii-helpot-suklaafudget-appelsiinilla-ja-ilman/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaa #pähkinä #fudge #helppojanopea #yummy #chocolate #nut
  • Oletko jo kokeillut liivatteetonta piparkakkujuustokakkua? Kokosin tämän lisäksi muita ihania jouluun sopivia kakkuohjeita blogiin. Löytyisikö sieltä kakku teidän pöytäänne? Katso nopeat herkulliset ohjeet blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/joulun-herkulliset-kakut/ #piparkakku #juustokakku #liivatteeton #suklaapossu #kotiliesiblogit #yummy #gingerbread #cheesecake
  • Näistä piparkakuista tuli mun lemppareita ❤️ Mausteisia, ohuita ja ihanan rapeita. Ja pienen poikamme mieliksi myös kananmunattomia. Katso helppo ohje blogin puolelta ja testaa itse
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/se-parempi-munaton-piparkakkutaikina/ #munaton #piparkakku #eggless #yummy #gingerbread #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tämä pellillinen lihapiirakkaa valmistuu näppärästi itsetehdystä rahkavoitaikinasta ja herkullisesta, munattomasta jauhelihariisitäytteestä. Ja maistuu muuten ihanalta näin kylminä päivinä 😋 Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pellillinen-lihapiirakkaa-peltilihis-peltilihapiirakka/ #pellillinen #lihapiirakka #lihis #munaton #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Kokosin blogiin mein lasten synttäreillä tarjolla olleet makeat ja suolaiset tarjottavat samaan postaukseen. Kurkkaa ohjeet blogista ja herkuttele esim. tomaatti-vuohenjuustopiirakalla tai mausteisella glögijuustokakulla 😋 https://kotiliesi.fi/suklaapossu/yhteenveto-lasten-synttarijuhlien-tarjottavista/ #lastensynttärit #suolainenpiirakka #synttärikakku #glögijuustokakku #munaton #maidotonpulla #childrenbirthday #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • "Noo'o onko tullut kesä, nyt talven keskelle..." Meillä maisteltiin vielä kerran kesäisiä makuja lasten yhteisillä synttäreillä, joissa oli tarjolla tämä mansikka-mustaherukkajuustokakku. Värikäs koristelu sopi ihanasti sekä tyttöjen että pojan synttärikakuksi. Kurkkaa ohje kakkuun blogista ja kokeile viimeistään ensi kesänä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mansikka-mustaherukka-juustokakku-lasten-yhteisille-synttareille/ #lastensynttärit  #mansikka #mustaherukka #juustokakku #valkosuklaaganache #strawberry #blackcurrant #cheesecake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tästä vuohenjuustopiirakasta tuli ensihaukkaisulla yksi lempparipiirakkani. Munattomasta piirakasta löytyy vuohenjuuston lisäksi reilusti tomaatteja ja tzatzikityyppinen täyte, sekä helppo ja herkullinen kolmen aineen piirakkapohja. Lue koko ohje blogista ja leivo vaikka heti viikonlopuksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tomaatti-vuohenjuustopiirakka-munaton/ #munaton #vuohenjuusto #piirakka #tomaatti #tzatziki #yummy #pie #goatcheese #suklaapossu #kotiliesiblogit

suklaapossu

X