Suklaapossu

Raparperi- ja punaherukkalikööri

No niin. Nyt uusi yritys. Tämä juttu päätti lähteä aiemmin liikkeelle heti otsikon kirjoittamisen jälkeen ennen kuin olin saanut yhtään tekstiä kirjoitettua.. Mutta tällä kertaa löytyy otsikon lisäksi myös sisältöä 🙂

Tämän kesän raparperisatsista siis syntyi vielä pari uutta juttua. Tässä niistä toinen. Tämä ei varsinaisesti ole mikään leivontaohje. Halusin kuitenkin laittaa ohjeen tänne, koska aiempi kokemus itsetehdystä punaherukka-likööristä oli todella hyvä. Uskoisin, ettei  raparperiversio voi paljon huonompaakaan olla.. Sen näkee kylläkin vasta lähempänä joulua, sillä likööri vaatii useamman kuukauden kypsyttelyn, jonka aikana maku vain paranee ja syvenee.. Mikäli sitä vielä on vielä jäljellä, sillä pitäähän sitä maistella aina välillä, jotta tietää koska se on valmista 😉

Yllä kuva tekemästäni punaherukkalikööristä, jota aloin tekemään maaliskuun alussa. Maistelin juuri likööriä reilun kuukauden tauon jälkeen ja maku oli entisestään syventynyt ja tällä hetkellä mielestäni täydellistä! Tähän meni siis aikaa n. 4.5 kk.

Tämä on siis erittäin hyvä joululahjaidea, mutta likööri tosiaan kannattaa laittaa alulle jo nyt. Tänään tein liköörin raparpereista, mutta käytin täysin samaa ohjetta myös punaherukkalikööriin. Valmistusohje tulee tässä:

Aineet:
7.5-9 dl raparperinpaloja (tai niitä punaherukoita)
7.5 dl sokeria
7.5 dl kirkasta viinaa (38%)

Ohje:
Pilko raparperit pieneksi paloiksi. Kaada pullon tai tölkin pohjalle sokeria, päälle suunnilleen saman verran raparpereja ja raparperien päälle vielä saman verran kirkasta. Sulje pullo/tölkki tiiviisti. Ravistele tölkkiä/pulloa muutaman kerran päivässä, kunnes sokeri liukenee. Laita tölkki pimeään paikkaan maustumaan. Ravistele silloin tällöin, kun muistat. Anna seistä vähintään 1 kk, mielellään 3 kk.

Siivilöi raparperin/punaherukan palat pois esim. erittäin tiheän siivilän läpi tai vaikka kahvin suodatuspussin läpi. Pullota ja anna seistä edelleen pimeässä paikassa kuukausi, pari. Maista, tarkista sokerin määrä ja lisää tarvittaessa. Jos lisäät sokeria, ravista pulloa jotta sokeri liukenee ja anna liköörin makustua vähintään viikko ennen nauttimista.

Yllä raparperilikööri heti pian tölkittämisen jälkeen.. Nyt vain jänskätään ja odotetaan millaista tästä tulee 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Raparperi- ja punaherukkalikööri

Taru

Ihania! Sisko tekee paljon likööreitä ja on tehnyt mm. raparperi- ja mansikkalikööriä. Molemmat oli aivan ihania! Vinkki: Me tehtiin raparperilikööristä pieniä napsuja laittamalla shottilasiin likööriä, pieni keko kermavaahtoa ja vaahdon päälle ripaus kanelia, kerralla suuhun ja purskautus, oli sitten hiukkasen ihanaa ;D Mansikkalikööriä juuri maisteltiin ja se on kyllä ihanaa ihan sellaisenaan 🙂
Tarttiskohan munkin kokeilla…

Suklaapossu

Kiitos Taru ihanasta vinkistä! Kuullostaa todella hyvältä napsulta!

Olen ajatellutkin koittaa likööriä seuraavaksi mansikoista ja kiva kuulla että sekin on hyvää! 🙂 Niin ja kyykein juuri tänään mustaherukkapensaissa poimimassa viimeisiä marjoja ja suunnittelin samalla tekeväni niistäkin likööriä. Pitäisiköhän pystyttää samantein likööritehdas? 🙂

Koita vaan ihmeessä itsekin! On todella helppo ja nopea tehdä. Ainut vaan, että pitää odotella niin kauan tuotoksen valmistumista.. Mutta on se sen arvoista! 🙂

Jenni

Aivan ihania. Ja upeat kuvat!

Jenni / murupulla.com

Ilona -Sokerihuurre

Hei tää olikin superhyvä joululahjaidea, näyttääkin tosi kivalta, kiitos!! 🙂

Suklaapossu

Ole hyvä vaan! 🙂 Itse olen aina joululahjojen hankinnassa myöhässä, mutta ihanaa kun on jo jotain tulossa!

Kaija

Pitää ehdottomasti kokeilla ja mikä parasta ns.kypsymisen ei tarvitse tapahtua jääkaapissa,tila loppuisi kesken,kun aion tehdä useampia versioita.Tuskin maltan odottaa että pääsen touhuamaan,kiitos ohjeista 🙂

Suklaapossu

Kiva kun innostuit ohjeesta Kaija 🙂 Liköörit ovat ihanan helppoja tehdä, ja niitä on kiva maistella ja huomata samalla muutos makumaailman muuttumisessa ajan myötä 🙂

Aloitteleva liköristi

Hei!
Löysin nämä herkulliset likööri reseptit ja päätin kokeilla. Mutta yhtä asiaa pohdin, pitääkö liköörin tekeytyä viileässä vai voiko säilyttää huoneenlämmössä?

Suklaapossu

Hei Aloitteleva liköristi 🙂 Huoneenlämmössä riittää hyvin. Sokeri ja alkoholi auttavat säilymisessä.

Pike

Hei!
Onnistuuko likööriä tehdä pakastemarjoista?

Suklaapossu

Hei Pike! En ole kokeillut, mutta uskoisin, että onnistuu aivan yhtä hyvin 🙂 Ainut mitä mietin on se, että ainakin pidempään pakasteessa ollessaan marjoista häviää sokeria, jolloin pieni sokerilisä saattaa olla paikallaan.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *