Red Velvet sydänwhoopies-leivokset

Ensi
perjantaina vietettävän Ystävänpäivän lähestyessä alkoi tehdä mieli leipoa jotain
punaista ja sydämen mallista. Olin jo pidempään miettinyt tekeväni Red Velvet
-kakkua, ja siitä ajatuksesta innostuneena tein nämä pienet sydämen malliset
whoopies-leivokset Red Velvet-tyyppisesti eli punertavalla taikinalla ja
valkoisella vaniljatäytteellä.

 

 

Kaikki näissä ei mennyt aivan putkeen. Leivoksista ei tullut aivan niin punaisia kuin olin suunnitellut, sillä punaisen
punainen pastaväripurkki oli lopussa ja laitoin osan burgundinpunaista. Kyllä
näistä silti hieman punasävyisiä tuli. Lisäksi taikinan kanssa oli hieman
epäonnea ja jouduin lisäämään siihen nestettä leipomisen loppupuolella
huomatessani sen olevan liian tönkköä pursotettavaksi. Näin taikinaa tuli
sekoitettua hieman liikaa ja siitä ei tullut aivan niin ilmavaa kuin piti. Ensi
kerralla sitten. 🙂 Ajatuksena kuitenkin mielestäni hyvä ja hieman erilainen, ystävänpäivään sopiva leivosohje 🙂

Sydämen
malliset Red Velvet whoopies-leivokset

n. 32 kpl

Aineet:

125 voita
2.5 dl fariinisokeria
1 muna
n. 1 tl punaista pastaväriä

4.75 dl
vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta

1 tl
leivinjauhetta

1/3 tl suolaa

2 tl
vaniljasokeria
2 dl piimää

Kuorrutus:

200 g
maustamatonta tuorejuustoa

75 g voita

n.3-3.5 dl
tomusokeria

0.75 tl
vaniljajauhetta

Ohje:

Vatkaa
huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna
voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon väriaine. Sekoita keskenään kuivat
aineet. Lisää joukkoon vuorotellen kuivia aineita ja piimää. Sekoita vain sen
verran, että aineet sekoittuvat.

Laita taikina
pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla. Pursota leivinpaperille sydämen
mallisia taikinakasoja käyttäen apuna sydämen muotoista piparimuottia tai
piirtämällä leivinpaperille sydämen kuvia. Jätä kasoihin välit, sillä ne hieman
laajenevat kypsyessään.

 

 

Paista 175
asteessa n. 6-7 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kiinteältä, mutta pehmeältä.
Jäähdytä pohjat hyvin ennen täyttämistä.

Tee täyte
vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto vatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri
sekä vaniljajauhe. Pursota täyte puoleen whoopies-pohjista. Laita loput pohjat
täytteen päälle. Säilytä leivokset jääkaapissa.

Vinkki:

* Voit
korvata täytteen vaniljajauheen vaniljasokerilla

 

Kommentit (6)

Ihania ystävänpäiväleivoksia! Ja juuri oikean värisiäkin. 🙂 Vesivahingon vuoksi leipomiset on allekirjoittaneella vähäksi aikaa jäissä, mutta laitan reseptin korvan taakse ja kokeilen kunhan keittiö ensin valmistuu. 🙂

Kiitos Anna 🙂 Voi harmi, inhottavia tuollaiset vesivahingot. Toivottavasti keittiösi valmistuu pian, jotta pääset takaisin leivontapuuhiin 🙂

Voi kuinka söpöjä! Kiva idea.

Kiitos Tita 🙂 Näin joskus jossain nettisivulla sydämen muotoisia macaroneja ja sain niistä ajatuksen näihin. Sopivat kivasti ystävänpäivään 🙂

Kommentoi juttua: Red Velvet sydänwhoopies-leivokset

Vastaa käyttäjälle Suklaapossu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Helteiden ja jäätelöhimon inspiroimana tein tänään tätä herkullista, kahden aineen mansikka-banaanijäätelöä. Jo kahteen kertaan! Ensimmäisen söin itsekseni nautiskellen ja toisella kertaa tyttö kavereineen saivat terveellisen, mutta viilentävän välipalan. Seuraavan annoksen aineet ovat jo pakkasessa odottamassa vuoroaan 😋 Jäätelö muuten valmistuu nopeasti jopa ilman jäätelökonetta! Kurkkaa ihana ohje blogista ja tee tämän kesän hittijäätelö!⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mansikka-banaanijaatelo-ilman-jaatelokonetta-ja-lisattya-sokeria/⠀
⠀
#kesänhitti⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#jäätelökesä⠀
#ilmanjäätelökonetta⠀
#helppojanopea⠀
#mansikka⠀
#banaani⠀
#jäätelö⠀
#strawberry⠀
#banana⠀
#icecream ⠀
#yummu⠀
⠀
  • Tällainen vadelmainen prinsessakakku päätyi pienen tytön ensimmäiseksi kakuksi ristiäispöytään alkukeväästä. Pupun muokkaaminen kaulintamassasta vaati muutaman testipupun parin illan aikana, mutta lopulta siitä tuli kiva. Mikä ihaninta, kakun maku sai jälleen kehuja. Ohje tähän maukkaaseen kakkuun löytyy blogin puolelta⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pienen-tyton-ristiaiskakku-pupukoristeella/⠀
⠀
#ristiäiset⠀
#tytönkakku⠀
#prinsessakakku⠀
#gluteeniton⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#cakedecoration
  • Voi että, kuinka ihanan helppoja, nopeita ja silti herkullisia tällaiset lehtitaikinasta taiotut pienet suolaiset piiraset ovatkaan! Näiden tekeminen onnistuu myös lapsilta ja nämä sopisivatkin hienosti vaikka huomiseen äitienpäivään. Täytteeksi voi laittaa oman maun mukaan miltei mitä tahansa. Meillä oli mm. feta-tomaattipiirasia, namskis! Katso tämä sekä juhliin että arkiruokailuunkin sopiva ohje blogista.⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-ja-nopeat-suolaiset-pikkupiirakat-kahdella-eri-taytteella/⠀
⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#helppojanopea⠀
#munatonleivonta⠀
#leivonta⠀
#leivontablogi⠀
#fetajuusto⠀
#tomaatti⠀
#ihanitsetehty⠀
#arkiruokaa
  • Yhteistyössä Dr Oetker.  Tämä vaniljainen mustikkakakku sai valtavat kehut kaikilta sitä maistaneilta. Enkä yhtään ihmettele; mustikka ja vanilja vain ovat niin nappi pari 💙 Osallistun tällä kakulla myös Dr. Oetkerin kakkukisaan! Millä kakulla sinä aiot osallistua? Löydät kilpailun pikaohjeet sekä reseptin tähän kakkuun blogista.
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vaniljainen-mustikka-taytekakku-ja-vinkki-upeasta-kilpailusta/
⠀
#cakeithappen⠀
#mustikka⠀
#täytekakku⠀
#äitienpäivä⠀
#kesänjuhlat⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#yhteistyö⠀
#droetker
  • Kuka tykkää Twix-patukoista? Mulla nousi heti käsi pystyyn 🖐️ Nämä kinuski-suklaapalat muistuttavat twix-patukoita eli ovat ihania herkkuja. Munaton muropohja, päällä kerros venyvää kinuskia ja päällä suklaakuorrute, nam 😋 Kurkkaa helpohko ohje kotitekoisiin kinuski-suklaapatukoihin blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinuski-suklaapalat-miltei-kuin-twix/⠀
⠀
#ihanitsetehty⠀
#twix⠀
#suklaa⠀
#kinuski⠀
#suklaapatukat⠀
#munaton⠀
#kondensoitumaito⠀
#kotiliesiblogit⠀
#suklaapossu⠀
#yummy⠀
#caramel⠀
#chocolate
  • Ei mitään kaunottaria, mutta niiiin hyviä 😋 
HAUSKAA JA HERKULLISTA VAPPUA! 🎉🎈 #munkituunissa
#uunimunkit
#vappu
#suklaapossu
#kotiliesiblogit
  • Nämä munattoman ja maidottomat donitsit ovat liki identtiset Maailman parhaiden donitsien kanssa niin makunsa kuin koostumuksensa puolesta. Eli ihan järkyn hyviä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/munattomat-ja-maidottomat-donitsit-uunissa/⁣
⁣
#kotiliesiblogit⁣
#suklaapossu⁣
#munaton⁣
#maidoton⁣
#donitsi⁣
#maailmanparas⁣
#vappu⁣
#donuts

suklaapossu

X