Suklaapossu

Ristiäisten sitruunainen juustokakku (liivatteeton)

Huh huh! Tämä raikas sitruunainen juustokakku oli kolmas yritys ristiäisten pääkakuksi! Vaikkei tämänkään ulkonäkö ei ollut sitä mitä hain, niin sai kelvata pöytään. Maku kuitenkin oli aivan ihana! Raikkaan sitruunainen. Ja vieläpä liivatteeton. Muokkasin ohjeen Järistyttävän hyvän sitruunajuustokakun ohjeesta. Tämä kakku alkuperäistä vieläkin raikkaampi, ja ehkä aavistuksen kevyempikin maitorahkan takia. Nam!

Väsäsin kakun itseasiassa hätäpäissäni päivää ennen juhlia, kun tajusin mansikkamoussekakun ulkopuolen olevan pilalla. Huomatessani mansikkakakun kurttuisen päällisen ja sokerilientä täynnä olevan kakkulautasen, menin paniikkiin. Eihän mulla ollut vieläkään kakkua! Samassa mietin kuinka kaikki voikin mennä niin pieleen. Vastoinkäymisiä vastoinkäymisten jälkeen. Jo toinen kakku, jonka ulkokuori ei miellyttänyt, plääh! Pyörittyäni hetken ympäri olohuonetta muistin kakkupohjan, joka oli revennyt hieman reunoilta Suklaista punaherukka-kinuskikakkua tehdessäni. Onneksi tuo pohja löytyi pakkasesta, huh! Eipä muuta kuin pikapikaa kauppaan hakemaan muutama sitruuna, tuo kakkupohja esille ja liivatteettoman juustokakun tekoon. Tämä kakku vihdoinkin tuntui onnistuvan, kunnes ristiäispäivänaamuna törmäsin samaan vikaan kuin mansikkamoussekakunkin kohdalla eli sokeriliemilautaseen. Ulkonäkövika, jälleen! Tässä vaiheessa oli jo pakko luovuttaa sen täydellisen kakun metsästys ja luottaa makuun. Makuhan se kuitenkin on pääasia 🙂

Kakun päälle laitoin harjoitusmielessä tekemäni lenkkarit ja tähtiä. En ollut täysin tyytyväinen lenkkareihin (enkä ainakaan niiden alustaan!), mutta en enää ehtinyt tekemään uusiakaan. Ihan kivan näköiset ne tuossa kuitenkin taitavat olla 🙂

Tässäpä tämä ihanan raikkaan sitruunajuustokakun ohje. Oli meinaan hyvää!!!

Ristiäisten sitruunainen juustokakku Pohja n. 20 cm vuokaan, päällinen n. 26 cm irtoreunavuokaan

Pohja: 2/3 annosta Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa (paistettu 20 cm vuoassa)

Täyte: 5 dl Flora Vispiä 400 g maustamatonta tuorejuustoa 500 g maustamatonta maitorahkaa n. 1.5 dl sokeria 1.75 dl (n. 3-4 sitruunan) sitruunan mehua 3-4 sitruunan hienoksi raastettu kuori

Ohje: Tee ensin suklaakakkupohja (2/3 annosta Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa). Paista se voidellussa 20 cm irtopohjavuoassa 170 asteessa kunnes kypsä. Anna jäähtyä kokonaan. Kun pohja on jäähtynyt, laita n. 26 cm irtopohjavuoan reunat tarjoilulautasen keskelle. Laita kakkupohja keskelle. Voitele irtopohjavuoan reunat, vuoraa vuoan reunat piirtoheitin- tai reunakalvoilla ja voitele kalvot. Voitelu auttaa kakkua irtoamaan siististi.

Tee täyte: Vatkaa Flora Vispit vaahdoksi. Pese sitruunoiden kuoret todella hyvin. Raasta kuoret pieneksi raasteeksi ja purista sitruunasta mehut talteen. Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto, maitorahka, hieman sokeria, sitruunan mehu ja sitruunoiden raastettu kuori. Maista ja lisää sokeria makusi mukaan. Täytteen koostumus on tässä vaiheessa kuohkean moussemaista, mutta melko vielä löysää. Kaada täyte pohjan päälle. Tasoita. Laita tarjoilulautanen jääkaappiin ainakin kuudeksi tunniksi, mielellään yön yli. Kun täyte on hyytynyt, poista vuoan reunat (ja reunakalvot).

Koristele. Nyt kakku on valmis nautiskeltavaksi. 🙂

Sen minkä opin ristiäisten suunnittelusta on se, etteivät pitkät suunnittelut sovi minulle lainkaan. Alan jotenkin härvätä liikaa kaikenlaista ja kaikki menee näimmä pieleen. Mulle paras leipomistyyli on yksinkertaisesti ”avaa kaappi, katso mitä löytyy ja ala leipomaan”. Tämän kun vielä muistaisi seuraavien juhlien kohdalla 😀


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ristiäisten sitruunainen juustokakku (liivatteeton)

Raisa P

Kaunis on kakku! 🙂

Suklaapossu

Kiitos Raisa P 🙂 Vähän tuli erilainen mitä kuvittelin, mutta kun vihdoinkin sain kakun pöytään, en jaksanut enää niin paljon kiinnittää huomiota koristeluun, vaan menin valmiiksi tekemilläni jutuilla. Simppeliä 🙂

anu

Hei, pysyivätkö sokerimassakoristeet hyvinä juustokakun päällä koristeena? Eivät lähtenyt sulamaan? Itse ajattelin tehdä juustokakun tuleviin juhliin, jossa olisi sokerimassakoristeita. Olen ottanut selvää, että liivate ja sokerimassa eivät sovi yhteen, mutta mites näin ilman liivatetta. Taidan kokeilla tätä ohjetta, jos toimii hyvin 🙂

Suklaapossu

Hei anu. Sokerimassakoristeet tuppaavat sulamaan tai ainakin pehmenemään juustokakun päällä helposti, vaikka kyseessä olisikin liivatteeton kakku. Tässä kakussa nuo kakun pintaan osuvat koristeet olivat muistaakseni valkosuklaamassaa (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/muotoiltava-valkosuklaamassa/), joka kestää kakun pinnalla sokerimassaa paremmin.

Jos aiot käyttää sokerimassakoristeita, niin yksi tapa ”vahvistaa” koristeita on se, että sivelee sulatettua (valko)suklaata niihin osiin koristeita, jotka osuvat kakun pintaan. Kun suklaa kovettuu koristeen pintaan, se estää kakun pinnan kosteuden imeytymisen koristeeseen.

Ja pikkuvinkki vielä: Koristeita ei kannata laittaa kakun reunoille, sillä ne eivät tartu siihen hyvin ja tuppaavat siksi valumaan alaspäin. Nimimerkillä kokemusta on 😉

anu

Hei kiitos paljon vinkistä! 🙂

Suklaapossu

Kivoja leivontahetkiä ja ihania juhlia! 🙂

anu

Ei tällä reseptillä onnistunut minunkaan kakku. Sama sokeriliemilautanen oli alla ja kakku pikkuhiljaa alkoi valua 😔 meni kokonaan pilalle. Kyllä se harmitti. äkkiä uutta kakkua tekemään.

Suklaapossu

Voi ei! Näin muuten tästä kakusta unta ja yritin unessani ratkaista tuota sokeriliemiongelmaa. Tosin unikaan en antanut vastausta mikä tässä täytteessä aina välillä aiheuttaa tuon efektin 🙁 Toivottavasti ehdit tekemään uuden kakun.

Ikuinen opiskelija

Ongelma on maitorahkassa. Se pitää valuttaa, samaan tapaan kuin pashan teossa. Laita puhdas kahvinsuodatin kannun päälle, siihen suodatinpaperi ja kumoa rahka siihen. Peitä kelmulla rahkan pinta. Anna valua jääkaapissa yön yli. Käytä sitten rahka ohjeen mukaan. Yhdestä 250 g:n purkista irtoaa n. 0,5 dl heraa. Sen heran voi käyttää vaikka rieskataikinaan.

Suklaapossu

Kiitos Ikuinen opiskelija vinkistä! Tätä pitää kokeilla seuraavalla kerralla. Tosin sama ilmiö on käynyt myös silloin, kun olen käyttänyt pelkkää tuorejuustoa rahkan sijasta. Hmmmm. Vai osaatko sanoa, voikohan tuorejuustoissa vaikuttaa muun muassa se, jos käyttää liian vähärasvaista tuorejuustoa, jolloin siinä on (ehkä) nestettä enemmän kuin rasvaisemmassa ja se liukunee lautaselle..

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *