Suklaapossu

Siemensämpylöitä porkkanataikinasta

Leivänleivontani on innoittanut myös tyttäreni (4v) sämpyläpuuhiin. Sain pyynnön tehdä taikinan, jossa olisi porkkanaa ja siemeniä, joten sellainen tehtiin. Näissä sämpylöissä ei ole noiden lisäksi mitään erikoisempaa, mutta vaihtelun vuoksi muotoilin ne hieman erilaiseen muotoon eli tein niistä kierteitä. Pinnalleen nämä muhkeat versiot saivat jauhoja tai siemeniä.

Alla on esikoisen taidonnäyte. Tyttö kaulitsi taikinan ohueksi, leikkasi siitä neliöitä ja laittoin neliöt päällekäin. Hieman erilainen malli, joka ei äidillekään olisi ehkä tullut mieleen 🙂 Ja hyvin maistuivat itsetehdyt ja muotoillut sämpylät tytölle paistamisen jälkeen.

Näin tehtiin:

Siemensämpylöitä porkkanataikinasta

n. 18 kpl

Taikinaan:

1.5 dl hienoksi raastettua porkkanaa

2 dl vettä

1 dl maitoa

2 rkl siirappia

1 pss hiivaa

0.5 vehnäleseitä

1 dl täysjyvävehnäjauhoja

n. 5 dl vehnäjauhoja

1 rkl pellavansiemeniä

0.5 rkl seesaminsiemeniä

1.5 tl suolaa

n. 2 rkl öljyä

Pinnalle:

jauhoja tai vettä + siemeniä

Ohje:

Sekoita porkkanasose, vesi ja maito keskenään. Lämmitä seos hieman kättä lämpimämmäksi. Sekoita joukkoon siirappi, leseet sekä täysjyvävehnäjauhoihin sekoitettu kuivahiiva. Lisää vehnäjauhoja jatkuvasti alustaen n. 3 dl. Sekoita joukkoon suola sekä siemenet. Lisää jauhoja vähitellen jatkuvasti alustaen, kunnes taikina on pehmeää, mutta alkaa irrota kulhon reunoista. Vaivaa sekaan lopuksi öljy. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa esim. lämpimässä vesialtaassa n. 30-45 minuuttia, kunnes taikina on kaksinkertainen. Painele taikinasta ilmat pois ja muotoile sämpylöiksi. Solmut saat tekemällä n. 20 cm pitkän n. 1.5 cm paksuisen pötkön ja kiepsauttamalla sen solmuun.

Nostata sämpylöitä lämpimässä paikassa esim. kuumaa vettä sisältävän vesialtaan päällä kaksinkertaiseksi (n. 45-60 minuuttia). Ripottele päälle jauhoja tai sivele päällinen ohuelti vedellä ja ripottele pintaan siemeniä. Paista 220 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes sämpylät tuntuvat kevyiltä.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Siemensämpylöitä porkkanataikinasta

Hanna-Mari / Leipomo

Ihanan näköisiä sämpylöitä, tekisi mieli syödä iltapalaksi teen kanssa. Nam

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Erimuotoiset sämpylät ovat kivaa vaihtelua ja ne maistuvat jotenkin hieman erilaiselle vaikka oisivatkin samasta taikinasta tehtyjä.

Anonyymi

Hei. Pitäisikö suolamäärä olla 1.5 TL eikä 1.5dl ?

Suklaapossu

Kiitos, kyllä pitää olla juuri noin! Korjasinkin virheen suoraan ohjeeseen samantien. Kiitos tarkkaavaisuudestasi 😀

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *